Suomen FIFA-ranking pudonnee tuomaritöppäilyn takia
Baltic Cupin kaikki erotuomarit eivät täyttäneetkään FIFAn vaatimuksia, mikä todennäköisesti laskee Suomen sijoitusta seuraavalla ranking-listalla.
Kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA on poistanut rankingistaan kaksi Baltic Cupissa kesäkuun alussa pelattua ottelua. Syynä on se, etteivät kaikki erotuomarit täyttäneet liiton kriteerejä.
Kyseiset ottelut olivat Viro-Suomi (1-2) ja Latvia-Suomi (1-1). Ellei FIFA muuta päätöstään, Suomen ranking tulee putoamaan syyskuun 5. päivänä julkaistavalla listalla.
Suomen otteluissa käytettiin kansallisen tason tuomareita neljänsinä erotuomareina. Euroopan jalkapalloliiton UEFAn sääntöjen mukaan esimerkiksi EM-karsinnoissa näin voidaan tehdä, mutta FIFAlle tämä ei kelpaa.
Oudoksi asian tekee se, ettei FIFA reagoinut asiaan ennen Baltic Cupia: UEFA oli osaltaan hyväksynyt erotuomarit ja toimittanut listat FIFAlle, joka älähti asiasta vasta nyt.
FIFAn ranking on perustana muun muassa MM-karsintakorien muodostamiselle. Sen sijaan UEFAn EM-karsintakorit rakennetaan joukkueiden kahden edellisen arvoturnauskarsinnan menestyksen perusteella.
Tuoreimmat aiheesta: Maajoukkue
Atik Ismail: Jalkapalloilijoiden otettava oppia lentopalloilijoilta
”Lentopallomaajoukkue on tehnyt hienoa työtä ja on kaikkien aikojen paras joukkue Suomessa. Sen saavutukset lyövät esimerkiksi jääkiekkomaajoukkueen saavutukset mennen tullen oli mitalin väri mikä tahansa.”

Kommentoi aihetta
(15 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Leksa
Ilmoita asiattomasta kommentistaNo voi voi kyllä nyt harmittaa ku Suomi ei olekaan maailman huipulla. Voi voi voi sen tähren...
dumari
Ilmoita asiattomasta kommentistaEikö näitä turnauksia järjestettäessä sitten ollenkaan valvota minkälaisia tuomareita sinne hommataan? Katsottaisiin vähän,että on virallisia FIFA:n hyväksymiä tuomareita,eikä jotain kulmabaarin ukkoja.
iv87
Ilmoita asiattomasta kommentistaJuuri näin, mutta olisihan FIFA:kin aivan hyvin voinut huomauttaa asiasta jo etukäteen. Kaiken lisäksi, onko vieläkään tehty mitään Liechteinstein-Suomi-sopupelin hyvittämiseksi? Jos ei, ottelu pitäisi pelata uudelleen harjoitusmatsina Vaduzissa, ja lopputulos vaikuttaisi automaattisesti FIFA-rankingiin. Suomellehan ei kai paljon olisi pisteitä tarjolla, mutta voitto olisi taas tarjolla myös Liechtensteinille, ja ainakin oikeus tapahtuisi.
Ranking nousuun
Ilmoita asiattomasta kommentistaViro-voitto ja Latvia-tasapeli olisivat nostaneet Suomen rankingia? Eikö siinä tapauksessa kannattaisi pelata pelkästään näitä pikkumaita vastaan?
ylätolppa
Ilmoita asiattomasta kommentistaKyllä. FIFA-rankingin kannalta kannattaisi pelata vain heikkoja maita vastaan. Pelillisesti ottelut ei kehittäisi yhtään, mutta jos Suomi pelaisi 20 kertaa Andorraa vastaan, mutta ranking nousisi.
Suomen sijoitus tulee laskemaan, koska uusia pelejä ei nyt lasketa mukaan, ja koska neljän-viiden vuoden takaisten pelien painokerroin tippuu. Eli lyhyesti sanottuna, Suomen sijoitus laskeen monen vuoden takaisten pelien takia. Tänä vuonna Suomi on hävinnyt kuudesta pelistä vain yhden.
Andorra
Ilmoita asiattomasta kommentistaAndorra matsin voitosta ei saisi kuin 150 pistettä ja vaikka niitä pelaisi 20 vuodessa, niin saadut pisteet jaetaan pelatuilla otteluilla. Eli saldo olisi 150 pistettä. Onhan se tietysti enemmän kuin Ranska tappiosta kuitatut 0 pistettä. Mutta mitä korkeammalla rankingissä olevan voittaa, sitä enemmän saa pisteitä. MM ja EM karsintamatseista saa kaiketi vielä enemmän?
Stig
Ilmoita asiattomasta kommentista@ylätolppa
Pitäisin todennäköisenä että jos suomi pelaisi 20 kertaa Andorraa vastaan voitot menisi tasoihin, joten ei se rankkausta paranna
Pasi
Ilmoita asiattomasta kommentistaPuolentoista vuoden sisällä Suomi on tuhlannut jo aivan liikaa pelipäiviä otteluihin, joista ei ranking-pisteitä ole ollut tarjolla, joten ei ihmekään jos ranking putoaa. Sattumoisin juuri näistä epävirallisista höntsistä (Turkki U23, Turkki, Viro, Latvia) Suomi on saavuttanut kolme voittoa ja yhden tasapelin.
Tällaista etua ei todellakaan voi Suomi muille maille antaa, ellei sitten haluta alentua ihan pysyvästi sinne vitoskoriin.
Risto
Ilmoita asiattomasta kommentistaEihän viitoskorissa mitään vikaa ole, suomi tasollisesti siihen kuuluisi.
iv87
Ilmoita asiattomasta kommentistaOlen samaa mieltä. Ota kuitenkin huomioon artikkelin viimeinen kappale, se, että seuraavaan MM-karsintalohkojen arvontaan on aikaa vielä kolmisen vuotta ja se, että MM2014-karsinnat eivät Suomen osalta ole vielä edes alkaneet.
Y-Akima
Ilmoita asiattomasta kommentistaNyt onkin sitten jo selitys valmiina, miksei Palloliiton 20-20-tavoite täytykkään.
Keke
Ilmoita asiattomasta kommentista...tai 30-30-tavoite.
UEFAn karsinta
Ilmoita asiattomasta kommentistaEM-karsintakoreihin lasketaan 3 edellisen arvoturnauksen karsinnat ja lopputurnaukset
Jussi Espoosta
Ilmoita asiattomasta kommentistaKevään Turkki-peliä (jonka Suomi voitti 3-2) ei myöskään lasketa rankingiin , koska päätuomari ei myöskään FIFA/UEFA kriteerejä ja kaiken lisäksi ottelu virallisesti merkitty KESKEYTETYKSI!!!!! Että sillai..........
pollo
Ilmoita asiattomasta kommentistaNYT Suomi on oikealla tasolla, kun ei ole voittanut otteluita. Se on vähän niin kuin
Kenialaiset alkaisivat pelaamaan maajoukkuetasolla jääkiekkoa.