Suomen käsipallonuoret EM-lopputurnaukseen
Suomi selvitti lauantaina tiensä heinä-elokuun vaihteessa pelattavaan käsipallon alle 20-vuotiaiden miesten EM-lopputurnaukseen. Suomi varmisti kisapaikkansa 32-26-voitolla Sveitsistä.
Vaikean alun jälkeen Suomi pääsi mukaan peliin. Sveitsi johti 5-0 ottelua mutta Suomen nuoret ei antanut tilanteen häiritä, vaan tuli takaisin hienosti peliin.Puoliajalla peli oli tilanteessa 16-13.
Suomen paras pelaaja oli Karjaan Mikael Heinonen maalissa. Heinonen venyi kerta toisensa jälkeen tärkeisiin pelastuksiin. Ottelun toisella puoliajalla valmennuskaksikko Kaj Kekki ja Kenneth Bäcklund osoitti, miten tarkkaan ottelun taktiikka oli luotu. Suomi teki tärkeitä vaihtoja ottelun kuluessa, joka tarkoitti sitä, että avainpelaajat pääsivät hieman palautumaan ottelun tiimellyksessä.
Taistelun ruummillistuma oli Oscar Kihlstedt. Useita kertoja kovia iskuja saanut Kihlstedt uurasti molemmissa päissä kuin talvisodassa konsanaan. Kihlstedt latoi yhteensä yhdeksän maalia. Eilisessä pelissä loistanut Nico Rönnberg oli huomattu vastustajan taktiikkapalaverissa. Sveitsi otti tänään tarkasti Rönnbergin heittopaikat pois, mutta tänään oli syöttelyn vuoro. Kaksikko Rönnberg - Sam Sjöman teki tuhoa läpi ottelun. Sam Sjöman teki tilaa itselle viivalla ja sai tarvittavat syötöt takamiehiltä. Viivapeli onnistui Suomelta tänään loistavasti.
Tuoreimmat aiheesta: Muu palloilu
Tuominen iski komeasti EM-finaaliin
Olli Tuominen eteni squashin EM-kotikisoissa finaaliin kaadettuaan välierässä turnauksen ykkössijoitetun, Saksan Simon Rösnerin erin 3-1 (11-9, 6-11, 11-3, 11-4).
Vaahteraliiga käyntiin jo 33. kerran
Helsingin Wolverines lähtee 33. vaahteraliigakaudelle puolustavana mestarina. Nousijajoukkueena amerikkalaisen jalkapallon pääsarjassa nähdään Vantaan TAFT
Tuominen raivasi tiensä EM-välieriin
Olli Tuominen selviytyi mitaliotteluihin squashin EM-kilpailuissa Helsingissä.
Tuomisella ja Mustosella pirteä aloitus EM-squashissa
Helsingin turnaus lähti käyntiin suomalaisittain kaksijakoisesti. Ennen viimeisiä pelejä vain suosikit etenivät 16 parhaan joukkoon.
EM-squash: Tuominen mitalijahtiin
Helsingissä kamppaillaan tällä viikolla squashin EM-mitaleista. Suomen ykköstoivo keskiviikkona alkavissa kisoissa on Olli Tuominen.
Lintilä keilasi Suomen mestariksi
Lasse Lintilä keilasi Suomen mestariksi Oulussa. Suomen mestaruus oli Lintilälle jo uran viides.
Käsipalloliitto palkitsi parhaita
Suomen Käsipalloliitto palkitsi parhaitaan keskiviikkona Helsingissä.
Istumalentopallo vaatii nopeutta ja notkeutta
ZZ Toivala on Suomen paras istumalentopallojoukkue. Seurassa on yli 20 pelaajaa. Tiukka harjoittelu on tuonut hyvää menestystä.
Kuolleen NFL-tähden perhe harkitsee aivotutkimusta
Entiset pelaajat haastavat amerikkalaisen jalkapallon liigaa joukolla oikeuteen. Pelaajakuolemat herättävät keskustelua aivovammoista.
Ville Lång ja Anu Nieminen olympialaisiin
Suomen sulkapallon ykköspelaajat matkaavat Lontoon kisoihin. Kaksinpeleihin pääsee 38 miestä ja naista.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.