Suomen maalipallonaiset hävisivät pronssiottelun
Länsinaapurin maalintekovoima oli liikaa Suomen joukkueelle. Suomen mitalihaaveet kaatuivat henkilökohtaisiin virheisiin.
Suomen naisten maalipallojoukkue kärsi 1-5-tappion Ruotsille paralympialaisten pronssiottelussa. Suomen ainoan maalin ottelussa viimeisteli Katja Heikkinen. Suomen joukkueesta kenelläkään ei ollut vielä aikaisemmin paralympiamitalia, joten tappio kismitti.
- Ei jännitystä, ehkä ylilatautumista. Ottelu hävittiin henkilökohtaisiin virheisiin. Tunnemme Ruotsin hyvin, samoin he meidät, Krista Leppänen arvioi kamppailun jälkeen Paralympiakomitean tiedotteessa.
- Aikamoinen pettymys, mitalin olisimme halunneet. Koko turnauksesta arvosana 8. Puolustus on ysin tasoa, mutta henkilökohtaiset virheet laskevat arvosanan tuohon kasiin.
Suomen päävalmentaja Timo Laitinen oli kohtuullisen tyytyväinen turnauksen antiin.
- On aina pettymys, kun mitalia ei saavuteta, mutta joukkueen suoritus on silti hyvä. Kultaa haettiin, ennen Lontoota ranking oli 10., joten neljänteen sijaan täytyy kuitenkin olla tyytyväinen, Laitinen totesi.
Turnauksen finaalissa Japani voitti Kiinan niukasti maalein 1-0.

Kommentoi aihetta
(1 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Ilo seurata teitä
Ilmoita asiattomasta kommentistaTerveisiä teille,
Se on jo iso voitto että on päässyt tuonne asti. Älkääpä surko kuulko yhtään.
Kyllä minä aion onnitella neljännestä sijasta!
Pää pystyyn, olette ihan mahtavia- tsemppiä, juhlitaan kaikki yhdessä ja erikseen, olen ollut teistä kaikista niin ylpeitä koko ajan.
Mä annan teille kaikille kultamitalin jo siitä syystä, että olette olemassa!
Teissä on kuulkaa esikuvaa meille muillekin.
Lämpimät terveiset:
VihreäFrendi