Salibandy |

Suomen mestari SPV jatkaa mestariryhmällä

Historiansa ensimmäisen Suomen mestaruuden voittanut Seinäjoen Peliveljet jatkaa vahvalla miehistöllä myös ensi kaudella.

Salibandyn mestaruuspokaali.
SPV voitti ensimmäisen liigamestaruutensa viime vuonna. Kuva: Yle

Joukkueen koko mestaruusvahvuus jatkaa maailman mestareiden Mikko Kohosen ja Tatu Väänäsen johdolla ja joukkue täydentyy lisäksi vielä Tampereen Classicista tulevalla puolustajalla, Petri Hakosella.

Rightin puolelta ampuva Hakonen, 22, on alun perin jyväskyläläisen Happeen kasvatti, mutta on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt pelata jo yhden vuoden ulkomaillakin, kun kausi 2010-11 kului Sveitsin pääsarjassa Alligator Malansin riveissä.

18 vuoden tauon jälkeen pääkaupunkiseudun ulkopuolelle salibandymestaruuden voittanut SPV tekee julkistuksellaan hämmästyttävää historiaa, sillä harvoin mestarijoukkueen rivit pysyvät täysin kasassa, ja salibandyssa ei tässä mitassa koskaan aiemmin.

SPV edustaa mestaruutensa myötä suomalaisväriä myös salibandyn Champions Cupissa, jossa kohtaavat salibandyn huippumaiden mestarit. Mestaruusturnaus pelataan lokakuun alussa Ruotsin Uumajassa.

Joukkueen päävalmentajana jatkavan Tommy Koposen resepti menestykseen on edelleen yksinkertainen.

- Sitoutuminen ja työnteko. En ole koskaan uskonut muuhun. Mestaruutta voittamassa olleista muun muassa Tuukka Kiviranta on ollut joukkueeseen tullessaan 8. luokkalainen koululainen, ja viime keväänä hän sai olla 14 vuotta myöhemmin juhlimassa pudotuspelien pistepörssin voittajana seuramme ensimmäistä Suomen mestaruutta, Koponen sanoi.

- Mutta meidänkään on turha luulla, että jatkossa saisimme yhtään mitään ilman helpommin. Päinvastoin, monet minua viisaammat ovat sanoneet, että mestaruuden uusiminen on paljon vaikeampi kuin voittaa se kerran. Meille se on haaste, jonka eteen haluamme tehdä töitä vieläkin enemmän, Koponen lisää.

- Edelleen se meidän juttu on, että meidän on harjoiteltava ja tehtävä vuosi vuodelta kaikki pienetkin asiat entistä laadukkaammin ja paremmin, koska meillä ei ole sellaisia pelaajamassoja kuin ruuhka-Suomessa. Vain siten voimme pysyä salibandyn kehityksessä mukana, Koponen analysoi.

Tuoreimmat aiheesta: Salibandy

Urheilun pääuutiset

Jääkiekon MM 2013

Ruotsi päätti tuhkimotarinan ja uskomattoman MM-kirouksen

Henrik Sedin juhlii 2-1-maaliaan.

Sveitsin selkäranka MM-finaalissa katkesi tähtipuolustaja Julien Vauclairin karmivaan kiekonmenetykseen. Ruotsi juhlii historiansa yhdeksättä maailmanmestaruutta.

MM-kisojen mitalipelit

LOPPUOTTELU

Sveitsi - Ruotsi 1-5 (1-2,0-0,0-3)
04.45 1-0
Josi (Walker)
08.42 1-1 Gustafsson (Pettersson, Lundqvist)
11.38 1-2 H. Sedin yv
47.13 1-3 Hjalmarsson (Landeskog)
55.37 1-4 Eriksson (H. Sedin)
56.36 1-5 H. Sedin tm av

Maalivahdit
Gerber SUI 5+10+7=22
(pois 56.27-56.36)
Enroth SWE 9+7+10=26

Jäähyt
SUI 4x2 min, 1x10 min
SWE 3x2 min

PRONSSIOTTELU

Suomi - USA vl 2-3 (0-2,0-0,2-0)
00.58 0-1
 Smith (Stastny , Moss)
15.58 0-2 Stastny (Trouba, Smith) yv
48.56 1-2 Korpikoski (Väänänen, Granlund)
52.18 2-2 Korpikoski (Granlund, Kontiola)
vl 2-3 Galchenyuk

Maalivahdit
Raanta FIN 6+6+8+3=23
Gibson USA 8+10+15+3=36

Jäähyt
Suomi 1 x 2 min
USA 0 x 2 min

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä