Muu palloilu |

Suomen tie nousi pystyyn nuorten MM-lacrossessa

Tshekki pudotti Suomen dramaattisten vaiheiden jälkeen: ratkaisu saatiin vasta kolmannessa jatkoerässä.

Tshekki romutti Suomen haaveet välieräpaikasta tiistaina nuorten MM-kisoissa Turussa. Ratkaisu nähtiin kolmannessa jatkoerässä, jonka päätteeksi lukemat kirjattiin Tshekille 12-11.

Suomi joutui ajamaan vieraita takaa lähes koko varsinaisen peliajan. Minuuttia ennen päätösvihellystä Jarno Aaltonen kavensi tilanteeksi 9-10, ja 11 sekuntia ennen loppua Roope Jokela toi Suomen tasoihin.

Ensimmäisessä jatkoerässä ei maaleja nähty tshekkien lukuisista jäähyistä huolimatta. Toisessa Suomi teki ensin johtomaalin, mutta vieraat tasoittivat, kun aikaa oli jäljellä vaivaiset yhdeksän sekuntia.

Ratkaiseva maali syntyi kolmannen neliminuuttisen alussa. Tshekit rakentelivat tekopaikan Thomas Zipaj'lle, joka hiljensi äänekkään kotiyleisön.

Suomi voi sijoittua turnauksessa parhaimmillaan viidenneksi. Seuraava ottelu on keskiviikkona Saksa-Wales-pelin häviäjää vastaan.

Tuoreimmat aiheesta: Muu palloilu

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä