Suomen uintilupauksella kova tavoite Lontooseen
Yhdysvalloissa asuva Matias Koski on ainut suomalainen uimari Lontoossa, joka on alittanut olympiakisojen A-rajan.
Koski nousi Suomessa urheiluotsikoihin viime vuonna, kun Antti Kasvion 18 vuotta vanha Suomen ennätys alittui 800 metrillä (uusi SE 8.04,82). Tänä keväänä Koski alitti Kasvion yhtä vanhan SE:n 1500 metrillä (uusi SE 15.09,17) ja samalla tuli paikka Lontoon kisoihin, ainoana suomalaisena A-rajan alittaneena uimarina.
- Aloin keskittymään uintiin oikeastaan vasta 13-vuotiaana. Sitä ennen pelasin mm. jenkkifutista, mutta 13-vuotiaana päätin panostaa vain uintiin, Koski sanoo.
Lontoon päämatkalla 1500 metrillä Kosken tavoitteena on jälleen oma ennätys. Viime vuoden MM-kisoissa 1500 metrin finaalipaikka irtosi ajalla 14.58,30.
- Tavoitteena on parantaa reilusti omaa aikaa. 15 minuutin alitus on mahdollinen, mutta katsotaan nyt mihin se riittää, Koski sanoo.
Viime viikolla nuorten EM-uinneissa Belgiassa Koski oli päämatkallaan vasta 16:s. Aikakin oli heikko, 15.43,05.
- Ajathan olivat huonot, mutta se oli odotettavissa. Valmistautuminen ihan kohdallaan. Meillä oli kova treenijakso takana ja sinne oli tarkoituskin mennä väsyneenä. Nyt aloitetaan herkistely, Koski toteaa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.