Yleisurheilu

Suomen yleisurheilunuorille kuusi mestaruutta

Pohjoismaiden ja Baltianmaiden 22-vuotiaiden mestaruuskilpailut alkoivat Norjassa. Avauspäivänä suomalaiset yleisurheilijat voittivat kuusi kultamitalia.

Maria Räsänen
Pikajuoksija Maria Räsänen saavutti lauantaina kaksi mestaruutta Kuva: Lehtikuva

Lauantaina Suomen joukkue saavutti yhteensä 18 mitalia ja Ruotsin joukkue 17. Norja ylsi kahdeksaan mitaliin, Tanska ja Viro viiteen mitaliin ja Liettua neljään.

Joka toinen vuosi järjestettävien kilpailuiden tulostaso kohosi aikuisten Suomi—Ruotsi-maaottelun tasolle.

Olosuhteet Oslon taajamassa eivät olleet parhaat mahdolliset, sillä lämpötila oli vain 16-17 astetta ja puuskittainen tuuli oikutteli. Suomalaiset voittivat lauantaina naisten viidestä juoksulajista neljä.

Hallitseva naisten Suomen mestari Emma Millard voitti avauslajin naisten 400 metrin aitajuoksun ajalla 59,48. Maria Räsänen voitti naisten 100 metriä mainiolla uudella ennätyksellään 11,69. Tulos on Suomen tämän kesän toiseksi paras.

Naisten keihäänheitossa kolme suomalaista sijoittui neljän parhaan joukkoon. Lontoon olympiakisoihin valittu Sanni Utriainen voitti vaatimattomalla tuloksella 53,92.

Tälle kaudelle hurjasti kehittynyt Sara Kuivisto kiri loppusuoralla naisten 1500 metrin voittajaksi ajalla 4.25,48. Kaisa Tyni kamppaili Suomelle kaksoisvoiton - 4.26,32.

Suomen naisten pikaviestijoukkue ylsi Pohjolan mestaruuteen ajalla 45,87. Joukkueen aloittajana toimi henkilökohtaisen kilpailun voittaja Maria Räsänen. Joukkueeseen kuuluivat myös Tiina Leppäkoski, Matilda Bogdanoff ja Hanna Wiss.

Miesten 400 metrin mestariksi juoksi kauden kotimaisen kärkiajan haltija Ville Wendelin, joka johti voimakkaalla askelellaan lähdöstä maaliin. Wendelinin voittoaika oli hänen uransa toiseksi paras 47,39.

Kisajärjestäjien tulossivu

Suomalaismitalistit lauantaina

Kommentoi aihetta

(16 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

jj

Ilmoita asiattomasta kommentista

Naisten keihäässä ei ollut mukana kaksi viikkoa sitten 17 vuotta täyttänyt Sofi Flinck, joka nuorten MM-kisoissa heitti uudeksi Ruotsin (aikuisten) ennätykseksi 61,40 m.


pessimisti ei pety?

Ilmoita asiattomasta kommentista

No hyvä, että olet löytänyt jonkun järki selityksen tälle positiiviselle suomalaiselle yleisurheilu-uutiselle. Saataiskohan muidenkin mestaruuksien arvoa alennuttua jollakin järkiperusteilla, ettei vaan päästä iloitsemaan nuorten menestyksestä?

Mestaruus mikä mestaruus, oli paikalla keitä tahansa.


kenen pessimismi?

Ilmoita asiattomasta kommentista

Eihän jj tarkkaan ottaen sanonut muuta kuin kertoi Flinckin poissaolon.

Suomen naisten tilasto näyttää kyllä hyvältä. Ja naiset itse kauniilta. :-)


Toni1488

Ilmoita asiattomasta kommentista

Nyt näille nuorille urheilijoille tukirahoja siihen malliin että voivat keskittyä vain urheilemiseen ja itsensä kehittämiseen niin aikuisten kisoista pamahtaa tulevaisuudessa sillaiset hedelmät että oksat pois!Sponsorit nyt hereillä!!!!!




Orfeus

Ilmoita asiattomasta kommentista

Oikeassa olette tukirahat nuorille, eivät Pitkämäki, Karjalainen, Evilä tai Keskisalo mitään tukea enään tarvitse. Jollain tavoin tuen jakamista pitäisi painottaa enemmän nuorii, olisiko siinä ongelma ratkaistavaksi huippu-urheilujohtajille.


PA

Ilmoita asiattomasta kommentista

Joo taitaa muiden maiden parhaat nuoret olla valmistautumassa olympailaisiin. Samaa asenneongelmaa on ollut maastohiihdon puolellakin. Ollaan sitä mieltä, että pitää olla 27 vuotias voidakseen nousta aikuisten oikeesti huipulle. Mites sitten Kalla, Johaug, Christoferssen ja Lähteenmäki onnstuivat? Eilen 17 vuotias Kenialainen pisti Keskisaloa puolella minuutilla pataan.


jk

Ilmoita asiattomasta kommentista

Itse olen sitä mieltä, että suomalaisia juoksijoita kenialaisiin, karu tosiasia on vain että esimerkiksi 3000m esteissä ei enää koskaan nähdä suomalaista kolmen parhaan joukossa MM tai olympialaisissa, Syynä se että suomalaisten pitäisi reenata korkealla enemmän, Kenialaiset reenaa 10 kuukautta korkealla ja käyvät vain tekemässä pikavisiitin kisoihin. Ei niin kuten suomalaiset ja menevät viikon aikasemmin, vaan ovat viimeseen asti korkealla ..




Elias

Ilmoita asiattomasta kommentista

Maria on upea urheilija,ja hyväntekijä vailla vertaa,minulla oli talvella jäänyt auto välille,taakseni pysähtyi iso mersu sieltä astui saapikkaissa ja turkissomisteisessa nahka-asussa Maria. Hän tarjosi mulle kyydin perille:)





Tuoreimmat aiheesta: Yleisurheilu

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä