Taitoluistelu |

Suomi hakee sittenkin Japanin taitoluistelua

Japanin katastrofin takia peruuntuneet taitoluistelun MM-kisat saatetaan sittenkin järjestää Suomessa. Suomi on hakenut kisojen isännyyttä siten, että MM-mitaleista luisteltaisiin huhtikuun ja toukokuun vaihteessa.

Kuva: EPA

Suomi hakee kisoja järjestettäväksi Suomessa 24. huhtikuuta - 1. toukokuuta. MM-kisat piti alunperin järjestää Tokiossa tällä viikolla, 21. maaliskuuta - 27. maaliskuuta.

Kisojen järjestämispaikkaa Suomessa ei ole vielä päätetty.

MM-taitoluistelun sijaisisännyyttä hakee Suomen lisäksi myös seitsemän muuta maata.

Suomen Taitoluisteluliiton puheenjohtaja Susanna Rahkamo arvioi vielä viikko sitten, että Suomen innostuminen MM-kisojen sijaisisännyydestä on epätodennäköistä.

- Täytyy sanoa, että emme olisi ihan hirveän innoissamme, jos sellainen pyyntö tulisi. Meillä on tulossa parin viikon kuluttua muodostelmaluistelun MM-kisat, joita organisaatiomme tekee aika kuumeessa tällä hetkellä. Toisten kisojen pukkaaminen siihen päälle ei varmasti naurattaisi ketään. Emme ainakaan tyrkytä itseämme kisajärjestäjiksi, Rahkamo sanoi tasan viikko sitten YLE Urheilun haastattelussa.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Taitoluistelu

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä