Suomi juhlii ringeten MM-kultaa
Suomi on voittanut kolmannen peräkkäisen ringeten MM-kullan Tampereella pelatussa turnauksessa. Suomi löi Kanadan toisessa loppuottelussa 6-3 (1-2, 1-0, 2-0, 2-1) ja vei maailmanmestaruuden voitoin 2-0.
Suomi aloitti ottelun terävästi ja sai heti ensimmäisellä minuutilla kolme hyvää vetopaikkaa. Keely Brown Kanadan maalilla sai venyä parhaimpaansa jatkossakin, mutta sekään ei auttanut, kun ajassa 2.49 ensimmäisessä finaalissa hieman pimennossa ollut Anne Pohjola täräytti Suomen 1-0 -johtoon.
Suomen juhlat eivät kuitenkaan jatkuneet kauaa, sillä Barb Bautista pääsi tasoittamaan lukemat 1-1:een maalin kulmalta, kun aikaa oli kulunut vain 3.22.
Suomi piti pelin ohjaksia käsissään ja pystyi kaivautumaan Kanadan puolustukseen tehokkaasti. Ainoastaan Brownin loistotorjunnat pitivät lukemat tasaisina. Sen sijaan renkaan hallinnassa sillä oli ajoittain ongelmia, sillä syötöt pomppivat usein vastustajalle.
Kanada sai painetta Suomen päähän, kun Marjukka Virta sai kahden minuutin rangaistuksen. Heidi Ahlberg torjui lukuisia tilanteita taidolla ja tuurillakin, mutta Suomen jouduttua kahden pelaajan alivoimalle vajaaksi minuutiksi, Kanada onnistui iskemään. Jennifer Hartleyn vedon Ahlberg pystyi vielä torjumaan, mutta Andrea Ferguson iski paluurenkaan maaliin ja vei Kanadan 2-1-johtoon.
Suomi sai toiseen erään hyvän painostuksen, mutta useista vedoista huolimatta se ei onnistunut yllättämään Brownia. Kanada sen sijaan pääsi kokeilemaan vastaiskuista, mutta myös Ahlberg oli hereillä.
Lopulta Salla Kyhälä onnistui maalinteossa, kun hän loistavalla yksilösuorituksellaan nousi viimeisteli 2-2 -tasoituksen etuyläkulmaan ajassa 23.26. Kanada piti kuitenkin erän lopun hallussaan, mutta ei päässyt ylärimaa lähemmäksi maalia.
Suomen syke riitti voittoon
Suomi tuli kolmanteen erään kovalla sykkeellä ja sai heti erän alkuun hyvän tilaisuuden mennä johtoon, kun se pääsi myllyttämään siirretyn rangaistuksen turvin ylivoimalla. Tästä Kanada vielä selvisi, mutta ei enää Salla Kyhälän laukauksesta, jonka hän tykitti ajassa 34.45 Kanadan maalin yläkulmaan.
Kanadan valmentaja Lyndsay Wheelans yritti aikalisällä herätellä joukkuettaan, mutta suomalaispelaajien kova kunto ja tahto tuntui olevan sille liikaa. Kun vielä Ahlberg maalillaan ei ollut ohitettavissa edes läpiajosta, oli Kanada tukalassa asemassa.
Lopullisesti Suomi otti askeleen kohti maailmanmestaruutta, kun Elina Raesola pääsi erän viimeisellä minuutilla näyttämään kovan laukauksensa voiman ja kiskaisi Suomen 4-2 -johtoon.
Kanada lähti viimeiseen erään hakemaan kavennusta riskilläkin. Se sai kyllä Suomen puolustusta auki, mutta sen viimeistely ontui pahoin. Kun vielä ajassa 51.03 Siiri Kallionpää pääsi laukomaan Susanna Tapanin mainiosta syötöstä lukemat 5-2:een, alkoi aika loppua Kanadan kannalta.
Kanada nousi kuitenkin vielä kerran. Ajassa 55.15 Stephanie Seguin pääsi nousemaan Suomen maalin eteen ja nosti renkaan Ahlbergin räpylän kautta maaliin ja tilanteeksi 3-5. Kanada haki vielä viimeiset minuutit kavennusta ilman maalivahtia. Suomen puolustus kesti, ja lopullisen niitin pääsi iskemään maajoukkueen kokenut tehohyökkääjä Petra Ojaranta, joka laukoi 6-3 -osuman tyhjään maaliin keskialueelta.
Kun Suomi oli vienyt ensimmäisen finaalin nimiinsä jatkoajan jälkeen 6-5, pääsi joukkue juhlimaan kolmatta peräkkäistä maailmanmestaruuttaan voitoin 2-0. Ottelun parhaina palkittiin molempien joukkueiden maalivahdit, Suomen Heidi Ahlberg ja Kanadan Keely Brown.
Tuoreimmat aiheesta: Muu palloilu
Naiset valtaavat jenkkifutiskenttiä
Amerikkalaisen jalkapallon harrastajamäärät kasvavat - erityisesti naisissa. Naisten SM-sarja aloitti juuri kuudennen kesänsä ja tänä vuonna pelataan ensimmäistä kertaa myös ykkösdivisioonaa. Jenkkifutiksessa kiehtoo vauhti ja kontakti.
Pääseekö Somalia jääpallon MM-kisoihin?
Somaliasta saattaa tulla ensimmäinen afrikkalaismaa jääpallon MM-kisoissa.
Lehtonen keilasi vihdoin Suomen mestariksi
Kimmo Lehtonen voitti monen vuoden yrittämisen jälkeen vihdoin henkilökohtaisen Suomen mestaruuden. Voitto sai kokeneen konkarin onnen kyyneliin.
Pasanen keilasi naisten Suomen mestariksi
Sanna Pasanen kukisti Krista Pölläsen finaalissa 420-394. Kolmanneksi SM-loppukilpailussa Tampereella sijoittui Piritta Maja.
Haavi heiluu jääkiekkokaukalossa hyvällä etiketillä
Lahdessa pelataan tänä viikonloppuna ensimmäiset Box lacrossen SM-tason kisat neljän joukkueen kesken. Laji ottaa kontaktia ja hyväksyy jääkiekon tavoin oikeanlaiset taklaukset, mutta kaukalossa kiroilusta ja huonoista tavoista saa jäähyä.
Cocks vakuuttavasti käsipallon Suomen mestariksi
Riihimäen Cocks voitti keskiviikkona kotisalissaan Urheilutalolla kolmannen kerran Dickenin käsipallofinaaleissa ja juhlii Suomen mestaruutta. Kolmannessa finaalissa Dicken kukistui maalein 32 – 23 (15-10). Mestaruus on Cocksin viides.
Cocks palasi käsipallon Suomen mestariksi
Riihimäkeläisten viiden mestaruus ratkesi suoraan kolmessa finaalissa.
Kaj Kekki: Siitä lähdetään, että mestaruus ratkeaa jo tänään
Riihimäen Cocksilla on mahdollisuus saavuttaa seurahistoriansa viides Suomen mestaruus illalla kotisalissaan Urheilutalolla. Cocks johtaa finaalisarjaa Dickeniä vastaan voitoin 2-0.
Paluu MM-areenalle tuskaa O'Sullivanille - "Täällä joudut kohtaamaan demonisi"
Uran viides snookerin MM-titteli ei irronnut helpolla. Finaalin hävinnyt Barry Hawkins ei tunnusti mestarin paremmakseen.
O'Sullivan jälleen snookerin maailmanmestari
Maailmanmestaruus on Ronnie O'Sullivanille jo uran viides. Hän kilpaili kuluvalla kaudella vain kerran ennen MM-kisoja

Kommentoi aihetta
(37 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
urheilufani
Ilmoita asiattomasta kommentistaHyvä näin
p3ll3
Ilmoita asiattomasta kommentista11---> Juokse seinään. Minkälainen pikkusieluinen rätti halveksuu jotain, minkä eteen kokonainen joukkue on tehnyt kovasti töitä. Koska olet itse päässyt missään lajissa edes piirikunnallisiin. Tuollaiset kateelliset ihmiset ovat kyllä säälittäviä otuksia. ONNEA MM-KULLASTA NAISET!!
kubi
Ilmoita asiattomasta kommentistano ompa nyt "hieno" saavutus. sm-sarjassa on kovempi taso ku mm-kisoissa!!!!
onnea
Ilmoita asiattomasta kommentistaLämpimät Onnittelut pelajille, valmentajille ja taustajoukoille!
Miekkonen
Ilmoita asiattomasta kommentistaHuraa!!!! Onnea MM-kultajoukkueelle!!!
weetabix
Ilmoita asiattomasta kommentistaRIngette tuntuu ihan mielenkiintoiselta lajilta.
Ainoa vain, että tv -toteutuksessa oli aika pahoja puutteita. Itseäni olisi ainakin kiinnostanut lajin sääntöjen pikaversio ennen peliä. Tosin ilmeisesti selostajat olisivat myös tarvinneet pikakertauksen säännöistä kun tuntuivat olevan välillä yhtä pihalla kuin katsojakin joka sentään ei ole koskaan lajia edes pelannut.
Lajina oikeinkin mukava ja pelikin oli jännä ja hyvätasoisia suorituksia nähtään niin hienoa.
Onnea!
Parimäkihyppääjä
Ilmoita asiattomasta kommentistaJuuso Wahlsten toi ringeten Suomeen joskus 70-luvun lopulla. Pelin piti olla naisten "jääkiekkoa", mutta kuten tiedämme, tytöt ja naiset alkoivat pelaamaan ihan oikeaa jääkiekkoa. Melkein.
Tämän takia ringette on hieman kuin salibandya. Sekunda versio jostain paremmasta.
Mutta pelaajat eivät varmaan ajattele pelaavansa sekunda-jääkiekkoa, vaan haluavat voittaa vastustajat kotikisoissa.
Salibandy ja ringette ovat suomalaisille ainoa paikka menestyä, joten onneksi olkoon tytöille.
Hohhoijaa
Ilmoita asiattomasta kommentistaKAKSI joukkuetta pelaa "MM-kullasta". Muut niin aloittelevia harrastelijoita, että häviävät 20-50 maalilla. Kamoon.
Tehkää käpylehmistä jokin peli ja pelatkaa sitä afrikkalaisen yhden (1) maan kanssa. Sitten uutisoikaa, että
SUOMEN NAISET MM-KULTAAN!
Olipa olematonta rosdkaa tämä ringettepuuhastelu.
Acceli
Ilmoita asiattomasta kommentistaPaljon onnea Suomen maajoukkueelle ja Teille jotka haluavat asettaa mestaruuden kyseenalaiseksi...montako maata pelaisi baseballin MM:stä
tai pesäpallon??
sahuhi
Ilmoita asiattomasta kommentistaeräillä tuo tiukkojen pelien voittamisen pelko on näemmä tiessään. Toisin kuin esim.lätkän -95 juhlien jälkeen muilla osastoilla..