Ampumahiihto |

Suomi sekaviestin seitsemäs kotikisassaan

Kova pakkanen verotti kärkikilpailijoita ampumahiihdon maailmancupin sekaviestissä Kontiolahdella. Kilpailun voittoon kiri ankkuri Vincent Jayn loistosuorituksella Ranska, Suomi sijoittui seitsemänneksi.

Jarkko Kauppinen
Jarkko Kauppinen hiihti Suomen ankkuriosuuden. Kuva: YLE

Kaikki kärkimaat Venäjää lukuun ottamatta lähtivät liikkeelle B-maajoukkueilla, joten se oli kisan suurin ennakkosuosikki. Venäläisurheilijat eivät suuren kannustusjoukkonsa harmiksi päässeet lähellekään omaa tasoaan, ja joukkue jäi mitalisijojen ulkopuolelle. Katsojia kilpailussa oli noin 5000, joista suurin osa oli venäläisiä.

Suomi aloitti sekaviestin hyvin. Ensimmäisellä ampumapaikasta avausosuuden hiihtänyt Kaisa Mäkäräinen selvisi kahdella varapatruunalla ja oli kärkeä noin puoli minuuttia jäljessä. Hän hiihti kuitenkin hyvin ja tuli pystyampumapaikalle kärjen tuntumassa. Mäkäräinen ampui puhtaasti ja toi Suomen vaihtoon ykkösenä yhdeksän sekunnin erolla Ranskaan. Avausosuudella kilpailun grafiikassa Mäkäräiselle merkittiin hylkäysuhka, mutta tapaus ei noussut edes juryn käsittelyyn.

- Ei kyllä ollut mitään lasten leikkiä, kun tällaisessa pakkasessa kilpaillaan. Mutta tulipahan tehtyä, Mäkäräinen totesi osuutensa jälkeen ja sanoi pakkasen tuntuneen koko kropassa.

- Mutta ihan ok avaus, etenkin ammunnan suhteen.

Mari Laukkanen tuli makuuammuntapaikalle toisena Ranskan Anais Bescondin perään. Hän selvisi ammunnasta kahdella varapatruunalla ja pääsi liikkelle Ukrainan Olena Pidhrushnan ja Saksan Miriam Gössnerin perään.

Pystyammunnassa Laukkasella oli suuria vaikeuksia, ja hän joutui kiertämään yhden sakkokierroksen. Pidhrushna sen sijaan oli hyvässä iskussa ja jatkoi kärjessä nopealla puhtaalla ammunnalla. Slovakian Anastasia Kuzmina nosti kuitenkin joukkueensa kärkeen ennen vaihtoa, Laukkanen toi Suomen vaihtoon kuudentena noin puolitoista minuuttia Slovakialle jääneenä.

- Sakkokierros oli liikaa, aikaero olisi ollut 25 sekuntia pienempi ilman sitä. Vähän varmistelua ammunnassa, Laukkanen arvioi.

Miesten ensimmäisellä osuudella makuuammunnassa Ukrainan Andri Derizemlja ja Slovakian Matej Kazar jättivät muut kauas puhtaalla ammunnalla ja taistelivat tiukasti kärkipaikasta. Ahti Toivanen selvisi makuulta yhdellä varapatruunalla ja pysyi kuudentena. Pystypaikalla hän käytti kaksi varapatruunaa, ja myös kärjessä tapahtui muutos, kun kahden varapatruunan käyttö pudotti Derizemljan piikkipaikalta.

- Aika hirveä tuo hiihtäminen oli. Kyllä tuo ihan ok-veto oli, mutta huomenna sitten paremmin, Toivanen totesi.

Jarkko Kauppinen pääsi ankkuriosuudelle 7:nneltä sijalta 3.21 kärjessä olleen Slovakian Miroslav Matiaskon perään. Nopeasti ja puhtaasti ampunut Ranskan Vincent Jay jätti kuitenkin Matiaskon kakkoseksi heti makuuammuntapaikalla. Kauppinen ampui myös puhtaasti ja nosti Suomen takaisin 6:nneksi.

Kaksi maailmancupin osakilpailua voittanut Jay osoitti olevansa edelleen kärkikilpailijoita, sillä hän ampui mainiosti pystypaikalla. Ukrainan Sergei Sednev nousi vielä loppusuoralla hätyyttelemään Jayta, mutta joutui tyytymään kakkossijaan. Kisan yllätysjoukkue Slovakia oli kolmas.

Kauppinen ampui viimeisen laukauksensa ohi, mutta pystyi varapatruunalla pudottamaan kaikki laikat. Yhdysvaltojen Jay Hakkinen oli kuitenkin viimeisellä lenkillä Kauppista nopeampi ja nosti joukkueensa kuudenneksi. Kauppinen toi Suomen maaliin seitsemäntenä, eroa voittajaan kertyi 3.45.

- Joukkueen esitys oli tänään hyvä plus, sijoituksellisesti varmaan kiitettävää luokkaa. Tietenkin parempaa oli tänään tuloillaan, itsekään en sitä kuudetta sijaa pystynyt pitämään, Kauppinen harmitteli.

SEKAVIESTI 2x6 KM + 2x7,5 KM, KONTIOLAHTI

1. Ranska 1.26.22,9 0+ 5
2. Ukraina + 1,0 0+ 4
3. Slovakia + 43,6 0+ 8
4. Venäjä + 1.06,9 0+ 3
5. Saksa + 2.43,0 2+11
6. Yhdysvallat + 3.28,1 0+12
7. Suomi + 3.45,2 1+10
(Mäkäräinen, Laukkanen, Toivanen, Kauppinen)

8. Valko-Venäjä + 4.13,3 0+10

Lähteet:
YLE Urheilu

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Ampumahiihto

Urheilun pääuutiset

Suosittelemme

Urheilun tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä