Super Bowl -joukkueiden välillä huikea lähihistoria
New England Patriotsilla on paljon kostettavaa amerikkalaisen jalkapallon NFL-liigan loppuottelussa, Super Bowlissa sunnuntaina. New York Giants on juottanut Patriotsille karvasta kalkkia kahdessa edellisessä keskinäisessä kohtaamisessa.
Joukkueet kohtasivat lähes neljän vuoden tauon jälkeen runkosarjassa. Marraskuun alun kohtaaminen Patriotsin kotiluolassa oli hyytävä trilleri, jonka Giants käänsi itselleen viimeisellä minuutilla 24-20.
Kyseinen kohtaaminen oli vielä tauolla tilanteessa 0-0. Patriots ei ollut jäänyt viiteen vuoteen pisteittä ensimmäisellä puolikkaalla ennen 9. peliviikon kohtaamista. Päätösneljänneksellä johto vaihtui peräti neljä kertaa.
Kyseessä oli yksi Giants-pelinrakentaja Eli Manningin loistavan kauden kohokohdista. Manning on ollut läpi kauden huikeassa vireessä nimenomaan päätösneljänniksillä, eikä tuo kamppailu tehnyt poikkeusta. Manning syötti päätösneljänneksellä kaksi touchdownia, joista jälkimmäinen, Jake Ballardin tekemänä ratkaisi ottelun.
Tuo ottelu katkaisi Patriotsin 20 kotivoiton putken runkosarjassa, mutta erityisen katkeraa se oli juuri sen takia, että vastassa oli Giants. Marraskuun kohtaamisessa piti nimittäin kostaa vielä kipeämpi tappio helmikuulta 2008.
Giants shokeerasi Patriotsin Super Bowl XLII:ssä
Tuo päivä, 3. helmikuuta 2008 on piirtynyt historiaan yhtenä viime vuosien ikimuistoisimmista Super Bowleista. Patriots oli voittanut yhä ainoana joukkueena NFL:n historiassa kaikki ottelunsa 16 pelin runkosarjassa, ja sitä pidettiin yhtenä kaikkien aikojen joukkueista.
Pisteet olivat tiukassa, sillä päätösneljännekselle lähdettiin Patriotsin 7-3-johdossa. Manning syötti David Tyreen touchdownin päätösneljänneksen alussa, mutta Patriotsin Randy Mossin td pelinrakentaja Tom Bradyn syötöstä 2.42 ennen loppua vei Patriotsin uudelleen johtoon.
35 sekuntia ennen täyttä aikaa Giants ratkaisi pelin, kun Manningin 13 jaardin td-syöttö löysi Plaxico Burressin. Giants löi Arizonassa totaalisen ennakkosuosikin 17-14 ja pääsi juhlimaan Super Bowl XLII -mestaruutta.
Tulos oli suuri yllätys, eikä Patriots ole ollut sen jälkeen enää sama vanha Patriots. Runkosarjassa voittoja on kyllä tullut, mutta 2000-luvun dynastia ei ollut voittanut yhtään ainoaa playoff-ottelua Super Bowl -tappionsa jälkeen ennen tätä kautta.
Etenkin Patriotsin puolustus on muuttunut neljässä vuodessa rutkasti, mutta vanhat haavat ovat yhä tuoreina mielessä. Sunnuntaina Indianapolisissa on odotettavissa loistavaa draamaa, jos historia toistaa vähänkään itseään.
Tuoreimmat aiheesta: Muu palloilu
Tallberg: Squashilla hyvät mahdollisuudet olympialaisiin
Olli Tuominen voitti hienosti squashin EM-kultaa Helsingissä. KOK:n jäsenen Peter Tallbergin mukaan squashilla on hyvät mahdollisuudet päästä mukaan olympiaohjelmaan.
Olli Tuomiselle historiallinen EM-kulta
Olli Tuominen voitti ensimmäisenä suomalaisena squashin EM-kultaa. Tuominen voitti Helsingin EM-kisojen loppuottelussa espanjalaisen Borja Golanin suoraan kolmessa erässä 11-8, 11-9, 11-3.
Tuominen iski komeasti EM-finaaliin
Olli Tuominen eteni squashin EM-kotikisoissa finaaliin kaadettuaan välierässä turnauksen ykkössijoitetun, Saksan Simon Rösnerin erin 3-1 (11-9, 6-11, 11-3, 11-4).
Vaahteraliiga käyntiin jo 33. kerran
Helsingin Wolverines lähtee 33. vaahteraliigakaudelle puolustavana mestarina. Nousijajoukkueena amerikkalaisen jalkapallon pääsarjassa nähdään Vantaan TAFT
Tuominen raivasi tiensä EM-välieriin
Olli Tuominen selviytyi mitaliotteluihin squashin EM-kilpailuissa Helsingissä.
Tuomisella ja Mustosella pirteä aloitus EM-squashissa
Helsingin turnaus lähti käyntiin suomalaisittain kaksijakoisesti. Ennen viimeisiä pelejä vain suosikit etenivät 16 parhaan joukkoon.
EM-squash: Tuominen mitalijahtiin
Helsingissä kamppaillaan tällä viikolla squashin EM-mitaleista. Suomen ykköstoivo keskiviikkona alkavissa kisoissa on Olli Tuominen.
Lintilä keilasi Suomen mestariksi
Lasse Lintilä keilasi Suomen mestariksi Oulussa. Suomen mestaruus oli Lintilälle jo uran viides.
Käsipalloliitto palkitsi parhaita
Suomen Käsipalloliitto palkitsi parhaitaan keskiviikkona Helsingissä.
Istumalentopallo vaatii nopeutta ja notkeutta
ZZ Toivala on Suomen paras istumalentopallojoukkue. Seurassa on yli 20 pelaajaa. Tiukka harjoittelu on tuonut hyvää menestystä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.