Susijengin tulokkaalle sopimus Ruotsiin
Suomen koripallomaajoukkueessa kunnostautunut Roope Ahonen on tehnyt sopimuksen Ruotsin liigassa pelaavan Solna Vikingsin kanssa.
Suomen koripallomaajoukkueessa mainiosti pelannut Roope Ahonen, 22, suuntaa Ruotsiin. Ahosen sopimus Basketliganin Solna Vikingsin kanssa syntyi päättyvällä viikolla pikavauhtia.
Tänä kesänä miesten maajoukkuedebyyttinsä tehnyt Ahonen oli Suomen EM-kisapaikkaan päättyneiden karsintojen neljänneksi tarkin kolmen pisteen heittäjä.
– Solna oli ilmoittanut kiinnostuksensa jo jonkin aikaa sitten ja heidän kokonaispakettinsa tuntui lupaavalta. Tunnusteluja oli tullut Latviasta, Kreikasta ja Espanjasta, mutta Solnalla oli heittää pöytään paras konkreettinen tarjous, Ahonen kertoo.
Solna Vikingsiä on edustanut viimeisen vuosikymmenen aikana useampikin suomalainen. Susijengin apuvalmentaja Pekka Salminen luotsasi seuran kahdesti Ruotsin mestariksi, jonka lisäksi Juha Sten ja Petri Virtanen ovat pelanneet aiemmin Vikingsin takakentällä.
Tuoreimmat aiheesta: Koripallo
"Kotkan poikii ilman siipii"
Bisonsin koripallokultaa juhlittiin Loimaan torilla "merellisissä tunnelmissa".
KTP-Basket taipui hopealle - "Punainen oli parempi"
KTP-Basket sai taipua korisliigan finaaleissa hopealle. Päävalmentaja Sami Toiviainen onnitteli rehdisti Bisonsia mestaruudesta.
Mestarivalmentaja kehui Bisonsin puolustusta ja henkistä vahvuutta
Loimaan Bisonsin korisliigan mestaruuteen luotsannut Greg Gibson kiitteli joukkueensa puolustuspeliä ja henkistä vahvuutta.
Muurinen viihtyi Loimaan hurmoksessa - "Pitkä kausi, uskomattomat finaalit"
Loimaa Bisonsin korisliigan mestarijoukkueessa taistellut Kimmo Muurinen nautti täysin siemauksin kauden huipennuksesta.
Pantteri-patsas jälleen Loimaalle - Bisons mestaruusjuhlissa
Loimaan Bisons pudotti kotkalaisen KTP-Basketin kyydistään ja voitti näin jälleen miesten korisliigan mestaruuden.
Larry Pounds: KTP:n puolustettava kovaa
KTP-legenda Larry Pounds matkaa Loimaalle seuraamaan KTP-Basketin ja Loimaa Bisonsin välistä ratkaisevaa Korisliigan loppuottelua. Pounds on saanut kiitosta KTP:lta joukkueelle antamastaan tuesta.
Korismestaruus ratkeaa tänään
Miesten hieno koriskausi saa huipennuksen tänään Loimaalla.
Näkökulma: Korisliigan Game 5
Loimaan Bisons ja Kotkan KTP pelaavat perjantaina Korisliigan mestaruuden ratkaisevan viidennen finaalin.
Suomalaisten Olimpija koki jo toisen tappionsa
Olimpija joutuu pelaamaan tästä eteenpäin selkä seinää vasten finaalisarjassa.
KTP-Basketin valmentaja: Mestaruuspokaalia kelpaisi esitellä Kotkan torilla
KTP-Basket valmistautuu perjantaiseen mestaruuskamppailuun rauhallisin, mutta odottavin mielin. SM-kullan himo kytee voimakkaana niin valmentajan mielessä, kuin myös pukukopin penkillä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.