"Suuri menetys suomalaiselle yleisurheilulle"
Yle Urheilun asiantuntijan Mika Lehtimäen mukaan Jukka Keskisalo oli poikkeuksellinen kestävyysurheilija.
Kestävyysjuoksija Jukka Keskisalo kertoi lauantaina päättävänsä uransa. Yle Urheilun yleisurheiluasiantuntija Mika Lehtimäki osasi odottaa 31-vuotiaan juoksijan lopettamispäätöstä.
- Ei tämä tullut yllätyksenä, sillä tiesin Jukan puntaroivan tilannetta. Tietysti kaikki yleisurheilun ystävät olisivat toivoneet, että Jukka olisi jatkanut. Täytyy kuitenkin kunnioittaa sitä, että mailit ovat niin sanotusti täynnä. Jukan uhrautumista ja antautumista ei välttämättä tavallinen tv-katsoja ymmärrä. Kilpailujen taakse mahtuu aika paljon harjoituskilometrejä ja askeettista elämää, Lehtimäki kertoo.
- Jukka on varmasti ratkaisunsa useaan kertaan punninnut. Jukkamaiseen tyyliin hän ei ole tehnyt mitään hätäillen. Hattua täytyy tässä kohtaa nostaa päästä, sillä Jukan ura on ollut suomalaisessa mittakaavassa aivan uskomaton. Kestävyysjuoksun suhteen ura on ollut käänteentekevä.
Keskisalo juoksi maailman huipulla kymmenen vuoden ajan. Menestyksekäs mutta loukkaantumisten täyttämä ura päättyi Lontoon olympiafinaaliin, jonka Joensuun Katajan kasvatti joutui jättämään kesken jalkavamman vuoksi.
- Tietysti olisin toivonut, että Jukan ura olisi saanut paremman päätepisteen kuin nyt. Lontoon olympiafinaaliin pääsy on hieno asia, mutta on surullista, ettei hän pystynyt juoksemaan loppuun sakka. Tätä kautta ei saatu kunnolla päätökseen, Lehtimäki harmittelee.
- Tämä on suuri menetys, varsinkin kun rataurheilussa johtotähti jää nyt sivuun. Toisaalta se antaa tilaa muille. Niclas Sandells on niitä saappaita jo sovitellutkin. Suomalaiseen yleisurheiluun jää eittämättä suuri aukko.
Täydellinen ammattilainen
Keskisalo murtautui estejuoksun maailman kärkeen Pariisin MM-kisoissa kesällä 2003 sijoittumalla loppukilpailussa yhdeksänneksi. Uran ehdottomat kohokohdat olivat Göteborgissa vuonna 2006 juostu Euroopan mestaruus sekä Zürichissä kesällä 2009 kellotettu Suomen ennätysaika 8.10,67.
- Jukalla on ollut käytännössä joka kolmas vuosi hyvä. Kun hän nousi kansainväliseen kärkeen vuonna 2003, sen jälkeen onnistumiset ovat tulleet kolmen vuoden sykleissä. Vuoristoratamaisuus on varmasti syönyt Jukkaa. Kun tietää minkälaisten vaikeuksien kautta Jukka on pystynyt aina uudestaan tulemaan, täytyy arvostaa suuresti vuoden 2006 Euroopan mestaruutta ja vuoden 2009 Suomen ennätystä, Lehtimäki painotttaa.
- Hän on ollut Euroopan mestari ja MM-kisoissa ainoita eurooppalaisia, jotka ovat pystyneet vastaamaan Afrikan miesten vauhtiin. Siinä mielessä hän ei ole ainoastaan suomalaisittain, vaan myös eurooppalaisittain poikkeuksellinen kestävyysjuoksija, hän jatkaa.
Keskisalo osoitti uransa varrella sisukkuutta. Vaikka loukkaantumiset olivat riesana läpi uran, jaksoi mies kerta toisensa jälkeen nousta takaisin huipulle. Lehtimäen mukaan Keskisalo on ollut suomalaisessa urheilumaailmassa hyvänä esimerkkinä muille urheilijoille.
- Kun menemme tulosten taakse, niin Jukka käy malliesimerkistä sen suhteen, miten huipulle päästään ja miten siellä pysytään. Jukka on siinä mielessä ohjannut meidän kestävyysurheilua oikeaan suuntaan. Jukka on täydellinen ammattilainen, joka ei tee kompromisseja. Suurin Jukka Keskisalon arvioija on ollut Jukka itse.
Keskisalo on opiskellut Vierumäen urheiluopistossa urheilumanagerointia. Miehen suojatteja on keihäslupaus Lassi Etelätalo. Lehtimäki ei usko, että Keskisalolla on lopettamisensa jälkeen vaikeuksia löytää itselleen tekemistä.
- Jukka on sellainen persoona, että mihin vain hän ryhtyy, onnistumisen edellytykset ovat suuret. Jos hän on päättänyt pysyä urheilun parissa, koko urheiluväki on varmasti tyytyväinen. Hänen persoonallisuudellaan ja tinkimättömyydellään varmasti alalta kuin alalta tulee tuloksia.
Tuoreimmat aiheesta: Yleisurheilu
Timanttiliiga jatkuu viikonloppuna: ”Suurin haaste sitten olympialaisten”
Tero Pitkämäki ja Ari Mannio ovat mukana Shanghain Timanttiliigan kilpailussa.
Kalevan Kisojen valmistelut vauhdissa Vaasassa
Kalevan Kisat järjestetään Vaasassa 25.-28.7. Kisojen valmistelut ovat täydessä käynnissä, Kaarlen kenttää kunnostetaan ja kisaorganisaatiolla pitää kiirettä markkinointi- ja tiedotusasioiden kanssa. Kisoihin on tulossa 700 urheilijaa, katsomoon odotetaan 20 000 urheilunystävää.
Korir juoksi tuplamestariksi
Turun Urheiluliiton Lewis Korir otti kaksi voittoa maastojuoksun SM-kisoissa Vantaalla. Korir voitti sekä 4 että 11,6 kilometrin kisan.
Eriksson soolojuoksulla mestariksi
Sandra Eriksson voitti maastojuoksun Suomen mestaruuden Vantaalla. Mestaruus oli Erikssonille toinen perättäinen.
Korir jälleen ylivoimainen SM-maastojuoksussa
Lewis Korir juoksi ylivoimaiseen voittoon SM-maastojuoksun11,6 kilometrin matkalla Vantaalla. Turun Urheiluliitto otti kaksoisvoiton.
Kauden kärkituloksia urakalla murskaksi Timanttiliigan avauskisassa
Timanttiliigan kauden avaus käytiin perjantaina Qatarin Dohassa.
Pitkämäki toinen Timanttiliigassa – Veselý voittoon
Tero Pitkämäki avasi Timanttiliigan Qatarin Dohassa kakkossijalla. Antti Ruuskanen oli seitsemäs.
Sähköinen startti Timanttiliigalle: Näyttävä leiskautus pituudessa - hurja kuulakaari
Yleisurheilun Timanttiliiga käynnistyi perjantaina Qatarin Dohassa.
Keihäskausi tärähtää käyntiin - Pitkämäki ja Ruuskanen Timanttiliigassa
Tero Pitkämäki ja Antti Ruuskanen kilpailevat kovassa seurassa Timanttiliigan ensimmäisessä keihästaistossa Qatarin Dohassa.
Teinisensaation hurja tavoite: Alle 10 sekunnin jo tällä kaudella
Raketin lailla yleisurheilumaailman tietoisuuteen singahtanut japanilainen pikajuoksija Yoshihide Kiryu tavoittelee 10 sekunnin alitusta jo tällä kaudella.

Kommentoi aihetta
(4 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
karpo
Ilmoita asiattomasta kommentistaJärkevä päätös järkevältä urheilijalta. Liian moni ei koko uransa aikana uskalla antautua 100% urheilulle. Evilä, Keskisalo ja muutama muu ovat ne huippu-urheilijat, joiden esimerkkiä tulisi seurata. Meillä on ihan liika varman päälle pelaajia. Lisäksi valtava byrokratia ts. liitot näille muutamille huipuille. Toivon, että Kojonkoski onnistuu.
Veke
Ilmoita asiattomasta kommentistaHienoja ajatuksia jälleen kerran Mika Lehtimäeltä! Harva todella tietää minkälaista on juoksijan arki tuolla tasolla. Vaikka Jukka lopettaakin, niin toivottavasti Mika jatkaa Ylen asiantuntijana. Asiantuntevaa ja rauhallista kommentointia (ilman turhaa, vaivaannuttavaa pätemistä) on aina mukava kuunnella!
Niinpä
Ilmoita asiattomasta kommentistamenetys on, mutta kroppa harjoiteltu puhki, joten se oli siinä.
KIITOS
Ilmoita asiattomasta kommentistaOli kiva lukea noin syvällistä Mika Lehtimäen kirjoitusta sen jälkeen, kun olin lukenut erään epäilevän Jukka Keskisalon käyttäneen dopingia. JK on ollut upea juoksija. Luottakaamme, että näemme oikeiden, rehtien urheilijoiden juoksuja jatkossakin, myös Suomessa.