Kroatian puolustus kesti vesipallossa
Kroatian miehet ja Yhdysvaltain naiset voittivat vesipallon olympiakultaa Lontoossa.
Kroatian miehet ja Yhdysvaltain naiset voittivat vesipallon olympiakultaa Lontoossa.
Espanjan hyvä taistelu ei riittänyt Lontoon olympialaisten koripallofinaalissa. Yhdysvallat otti historiansa 14. olympiakultansa seitsemän pisteen erolla.
Ruotsi taisteli loppuun saakka käsipallon olympiaturnauksen voitosta, mutta ennakkosuosikki Ranska piti pintansa.
Alkusarjassa Brasilialta selkäänsä saanut Venäjä teki Lontoon lentopallofinaalista jännittävän taistelun. Olympiakulta lipesi brasseilta toisen kerran peräkkäin karvaalla tavalla.
Venäjän lentopallomaajoukkue on onnistunut kääntämään menestyspaineet voimavaraksi olympiaturnauksen edetessä. Finaalissa sitä odottaa kuitenkin suuri haaste.
Norjan naiset säilyttivät käsipallon olympiatittelinsä voittamalla finaalissa Montenegron 26-23 (13-10).
Miesten maahockeyn olympiaturnaus huipentui saksalaisten kultajuhliin.
Yhdysvaltojen naisten koripallomaajoukkueelle ei löydy pysäyttäjää. Ranska nöyrtyi olympiafinaalissa pistein 86-50, mutta otti historiansa ensimmäisen olympiamitalin.
Yhdysvaltain naiset taipuivat olympialaisten lentopallofinaalissa toista kertaa peräjälkeen Brasilian käsittelyssä.
Brasilian loppukiri alkoi liian myöhään. Meksikon ensimmäinen olympiamitali on kultainen.
Brasilia kohtaa sunnuntain loppuottelussa Venäjän. Italia hakee olympialaisten pronssimitalia Bulgariaa vastaan.
Lontoon olympiakoripallo huipentuu sunnuntaina Yhdysvaltojen ja Espanjan väliseen loppuotteluun. Pronssista taistelevat Argentiina ja Venäjä.
Maartje Paumen sinetöi Hollannin kultajuhlat naisten maahockeyssa.
Brasilian maailmanmestaripari Emanuel Rego / Alison Cerutti joutui pettymään beach volleyn olympiafinaalissa. Julius Brink ja Jonas Reckermann ottivat ensimmäisinä eurooppalaisina beach volleyn olympiakultaa.
Yhdysvaltojen naisjoukkue otti maittavan revanssin Japanista hurjan yleisömäärän edessä.
Max Weinhold ei antanut murtuneen käden vaivata välierässä Australiaa vastaan. Saksalla on lauantaina mahdollisuus uusia Pekingin olympiakultansa.
Brasilian jalkapallomiesten olympiajoukkueen päävalmentaja vakuuttaa, ettei maan ensimmäinen olympiakulta irtoa helpolla.
Lontoon olympiakisojen neljä kovinta koripallomaata on selvillä. Yhdysvaltojen tähtisikermä kohtaa seuraavaksi jälleen Argentiinan.
Misty May-Treanor ja Kerri Walsh Jennings ottivat kolmannen peräkkäisen olympiakultansa arvovaltaisen yleisön edessä.
Hollannin naisten maahockeyryhmä pääsi välierätrillerin jälkeen puolustamaan olympiakultaansa. Upean tasonnoston tehnyt Uusi-Seelanti pelaa pronssista.
Joko Espanja tai Venäjä nähdään olympiafinaalissa. Viimeiset välieräpaikat jaetaan keskiviikkoiltana.
Mauro Berruto johdatti Italian olympiaturnauksen mitalipeleihin. Seuraavaksi vastaan asettuu Brasilia.
Puhtaalla pelillä alkulohkonsa voittanut Islannin käsipallojoukkue putosi jatkosta hävittyään dramaattisen puolivälieräottelun Unkarille kahden jatkoajan jälkeen.
Brasilia pelaa lauantaina kolmatta kertaa olympiafinaalissa. Etelä-Korea hakee puolestaan pronssiottelusta ensimmäistä olympiamitaliaan.
Meksiko nappaa Lontoossa historiansa ensimmäisen olympiamitalin jalkapallosta. Japani pelaa kesän 1968 tavoin olympiapronssista.
Japani siirtyi 1-0-johtoon Meksikoa vastaan olympiajalkapallon välierässä Yuki Otsun vedolla.
Carmelo Anthony koki kovia Facundo Campazzon käsittelyssä. Argentiinalainen pyysi tekostaan anteeksi.
Yhdysvaltojen tehokas toinen jakso koitui hyvin taistelleen Argentiinan kohtaloksi. Kevin Durant häikäisi Lontoon koripalloareenan parketilla.
Saksa kaatui Earls Courtilla Brasilian käsittelyssä suoraan kolmessa erässä. Alkusarjan kahdeksalla parhaalla on edessään pudotuspelit.
Maailmanmestari Japani päihitti naisten olympiajalkapallossa Ranskan 2-1 ja eteni finaaliin.
Ylivoimaisia voittoja ottanut USA kukisti Liettuan vain viidellä pisteellä.
Kanada kohtaa välierissä olympiavoittoa puolustavan Yhdysvallat.
Oman alkulohkonsa voittanut Ruotsi koki kovia olympiaturnauksen puolivälierissä. Länsinaapuri ei kestänyt suosikin asemaa ja menetti johtonsa Ranskaa vastaan.
USA:n koripallojoukkue murskasi Nigerian olympiaparketilla. Jenkit latoivat tilastoihin historiallisia lukemia.
Brasilia ei saanut Earls Courtilla revanssia Pekingin olympiafinaalin tapahtumille. Yhdysvallat jatkaa olympiaturnauksessa puhtaalla pelillä.
Hao Wang hävisi myös Lontoossa olympiakullan maanmiehelleen. Jike Zhang otti puolestaan heti ensimmäisissä olympialaisissaan pöytätenniskultaa.
Lentopallon kaksi edellistä olympiavoittajaa Yhdysvallat ja Brasilia kohtaavat Earls Courtin illassa jännittävässä kamppailussa.
Cardiffin stadionille kerääntynyt yleisö sai jännittää kotijoukkueen puolesta loppuun asti. Britannia ei hävinnyt alkusarjassa otteluakaan.
Espanja ja Marokko tahkosivat olympiaturnauksen D-lohkon päätöskierroksella 0-0-tasapelin. Hallitseva maailman- ja Euroopan mestari ei viimeistellyt olympianurmilla osumaakaan.
Pöytätennis kulkee Lontoossa tuttuun tyyliin kiinalaisten komennossa. Li Xiaoxia vei naisten kaksinpelin voiton.
Brasilia ei ole hävinnyt Lontoossa vielä erääkään. Venäjä oli Pekingin hopeamitalisteille tiistaina iltapala.
Tunisia sai Lontoon illassa oppitunnin koripallosta. Yhdysvallat jatkaa porskuttamistaan voittamattomana.
Ranska nappasi olympialaisten koripalloturnauksessa avauspisteensä 71-64-voitolla.
Naisten jalkapallossa puolivälierät ovat selvillä. Britannia jatkoi voittotaivaltaan päihittäen Brasilian maalein 1-0 (1-0).
Kolumbian Lady Andrade on tuomittu kahden ottelun pelikieltoon. Abby Wambach kärsii puolestaan "mustasta silmästä".
Michel Morganellasta ei ole enää apua Sveitsin jalkapallomaajoukkueelle Lontoon olympiakisoissa.
Anu Niemisen olympiataipaleen jatkuminen riippuu tiistaina pelattavasta K-lohkon päätösottelusta.
Espanjan tuska ei pääty pudotuspeleistä putoamiseen. Fifa rankaisee Espanjan jalkapallomaajoukkuetta sakolla.
Avaimet katosivat viime viikon tiistaina. Stadionilla pelataan olympiajalkapallon loppuottelut.
Luis Scola ja Argentiina loistivat sunnuntaina Lontoon koripalloparketilla. Liettuasta ei ollut Argentiinalle vastusta.
Tunisia jäi Brasilian jalkoihin suoraan kolmessa erässä. Tiistaina Brasiliaa odottaa kovempi vääntö.
Miesten jalkapallossa koettiin melkoinen paukku, kun Honduras yllätti olympiaturnauksen yhden suursuosikeista, Espanjan 1-0 St James Parkilla.
Brasilia päihitti Valko-Venäjän maalein 3-1 (1-1) miesten olympiajalkapallossa Old Traffordilla. Pato, Neymar ja Oscar vastasivat brassien täysosumista.
Kevin Durant keräsi eniten peliaikaa ja pisteitä. Yhdysvallat kaatoi Ranskan 27 pisteen erolla.
Brasilian, Britannian ja USA:n voitot lauantaina tiesivät sitä, että kolmikko varmisti puolivälieräpaikkansa.
Kivikovan Yhdysvaltain naiskoripallojoukkueen voittosarja kasvoi 34 ottelun mittaiseksi, kun se kaatoi Kroatian koripistein 81-56 Lontoon olympialaisissa.
Ville Långin olympia-avauksesta tulee vaikea. Maailmanlistan ykköspelaajaa vastaan on kuitenkin yllätysmahdollisuudet.
Yhdysvaltojen koripallojoukkue on olympiaturnauksen ehdoton ykkössuosikki. NBA-liigan supertähdet eivät kuitenkaan ota paineita, vaan aikovat nauttia olympiatunnelmasta täysin rinnoin.
Sadio Mane olisi ansainnut torstaina kolme punaista korttia, sanoo Ryan Giggs.
Britannian miehet kokivat kovia olympialaisten jalkapallossa. Egypti oli lähellä yllättää mestarisuosikin.
Kymmeneen mieheen jo ensimmäisellä puoliajalla kutistunut Espanja ei löytänyt keinoja Japanin puolustuksen murtamiseen.
Superlupaukselta odotetaan olympialaisissa maaleja, jotka veisivät Brasilian historialliseen mestaruuteen.
Ryan Giggs vie isännät kentälle kapteenin nauha käsivarressaan. Walesiläinen haluaa pitää joukkueen keskittymisen jalkapallossa.
Pohjois-Korean maajoukkueluotsi Sin Ui Gun ei ollut tyytyväinen olympiaturnauksen avauspäivän tapahtumiin.
Lontoon olympialaisten ensimmäinen kisajärjestäjien töppäys nähtiin keskiviikkoiltana jalkapallo-ottelussa.
Lontoon olympialaisten urheilutapahtumat potkaistiin käyntiin keskiviikkona naisten jalkapallo-otteluilla.
Olympiakisat käynnistyvät jalkapallolla, kun Britannian ja Uuden-Seelannin naiset iskevät yhteen. Avauspäivänä nähdään kentällä myös suomalaisia.
Espanja kaatui Barcelonassa pistein 100-78. LeBron Jamesin mukaan harjoitusotteluiden hauskuus loppui tiistai-iltana.
Argentiina nousi kahdesti 20 pisteen takaa-ajoasemasta voittotaisteluun. Yhydsvaltain timantinkova NBA-nippu teki kuitenkin tarvittavan.
41 vuoden tauon jälkeen yhdistettynä maajoukkueena pelanneen Britannian jalkapallomaaottelu Brasiliaa vastaan ei sujunut suunnitelmien mukaan.
Kobe Bryant, LeBron James ja kumppanit keräsivät "oman kylän poikia" isommat aplodit Manchesterin koripalloareenalla.
NBA-seurojen omistajat haluaisivat olympialaisten koripalloon samanlaisen ikärajoituksen kuin jalkapallossakin.
Lontoossa mitalisuosikkeihin kuuluvat japanilaisnaiset eivät sulata sitä, että haastajan roolissa olevat miespelaajat lentävät bisnesluokassa.
Barack Obaman mukaan Yhdysvaltain alkuperäinen "Dream Team" voittaisi tämän vuoden olympiajoukkueen.
NBA:n runkosarjan ja pudotuspelien arvokkaimman pelaajan palkinnon sekä mestaruuden jatkoksi Miami-tähti tavoittelee nyt toista olympiakultaansa.
Ryan Giggs on jo suorittanut Uefan valmentajatutkinnon A-lisenssin. Ennen valmennusuraa 38-vuotias keskikenttäpelaaja tahkoaa vielä ainakin yhden kauden United-paidassa.
Blake Griffin on uusin loukkaantunut tähti olympialaisiin valmistautuvassa joukkueessa.
Athletic Bilbaon Mike San Jose on sairastunut. Espanjan menetti jo toisen olympiajoukkueensa pelaajan.
Luis Suarez ja Edinson Cavani tähdittävät Uruguayn maajoukkuetta Lonton olympiaturnauksessa.
Nigeria kohtaa olympiaparketilla muun muassa NBA-tähtiä vilisevän Yhdysvaltain joukkueen.
Ryan Giggs johtaa nuorta joukkuetta 21 pelivuoden kokemuksella. Walesiläinen ei koskaan päässyt maansa kanssa arvoturnaukseen.
Yhdysvallat on nimennyt 12 miestä Lontoon olympialaisten koripallojoukkueeseensa. Mukana on viisi Pekingin kultamitalistia.
Porton hyökkääjä Hulk on Brasilian jalkapallon olympiajoukkueen ykkösnimi.
Barcelonan keskikenttäpelaaja Thiago Alcantara ei kykene pelaamaan olympiaturnauksessa Lontoossa.
NBA-seura Chicago Bullsissa pelaava Joakim Noah joutuu jäämään pois Ranskan olympiajoukkueesta nilkkavamman takia.
Espanjan olympiaryhmässä pelaa kolme tuoretta Euroopan mestaria. Maajoukkueesta pudotetaan vielä neljä pelaajaa ennen Lontoon olympiakisojen alkamista.
Ison-Britannian jalkapallojoukkueen päävalmentaja Stuart Pearce perusteli maanantaina julkisuudessa David Beckhamin jättämistä sivuun Lontoon olympiakisoista. Hänen mukaansa jalkeilla on nyt paras mahdollinen joukkue.
Ryan Giggs, Craig Bellamy ja Micah Richards ovat Ison-Britannian jalkapallojoukkueen yli-ikäiset pelaajat Lontoon olympiakisoissa.
Gareth Balea ei nähdä Lontoon olympiakisoissa Iso-Britannian riveissä. Laitapelaaja loukkasi harjoituksissa selkänsä.
Bulgaria ja Saksa varmistivat viimeisinä maina paikkansa Lontoon olympialaisten miesten lentopalloturnaukseen.
Jörgen Perssonin lisäksi myös Jean-Michel Saive ja Zoran Primorac osallistuvat seitsemänsiin olympiakisoihinsa Lontoossa. Pöytätennis on ollut yhtä monta kertaa olympiaohjelmassa.
Koripalloerotuomari Carl Jungebrand saa kesällä pitkään meriittilistaansa uuden merkinnän. Jungbrand on niiden tuomareiden joukossa, jotka toimivat oikeudenjakajina Lontoon olympiakisoissa. 47-vuotiaalle suomalaiselle olympiakisat ovat jo uran viidennet.