Phelps ongelmissa mainoskuvien vuoksi - mitalit ja ennätys uhattuina
Michael Phelpsin internetiin vuotaneet mainoskuvat saattavat aiheuttaa uintitähdelle ongelmia. KOK:n sääntöjen mukaan Phelpsiä uhkaa jopa olympiamitaleiden menetys.
Michael Phelpsin internetiin vuotaneet mainoskuvat saattavat aiheuttaa uintitähdelle ongelmia. KOK:n sääntöjen mukaan Phelpsiä uhkaa jopa olympiamitaleiden menetys.
Uimari Oussama Melloulin tarinaan mahtuu jos jonkinlaista käännettä. Avovesiuintiin vasta noin kahdeksan kuukautta sitten vihkiytynyt urheilija otti Lontoossa kultaa, ja jo neljä vuotta sitten hän voitti kultaa altaan puolella. Uraan mahtuu myös dopingkäry.
Yksi uusimmista ja rankimmista olympialajeista on avovesiuinti. Pekingissä 2008 mukaan tullut laji kisattiin helteisessä Lontoossa torstaina ja perjantaina Hyde Parkin Serpentine-tekojärvessä. Miesten kisan voitti Oussama Mellouli, josta tuli nyt olympiavoittaja kahdessa eri uintilajissa.
Välillä puhelimeen vastaaminen kannattaa. Se saattaa muuttaa elämän, ainakin tuoreen olympiavoittajan mielestä.
Uinnin naisten 10 kilometrin avovesiuinnin olympiakullasta käytiin todella jännittävä taistelu.
Uinnissa harkitaan vedenalaisia kameroita ja videotuomareita, jotta sääntöjen noudattamista voitaisiin valvoa tarkemmin.
Vahvasta urheilumaasta tulee myös kovan luokan taitouimareita.
Kiinalaisuimarin kasvuikä saattaa selittää rajua ennätysparannusta. Esimerkki löytyy Pekingin kisoista.
Australia jäi Lontoon olympiakisoissa kokonaan ilman henkilökohtaista uintimitalia. Tavoitteista jäätiin selvästi.
Uinnin järjestelmässä on vikaa ja lyhyen radan kisoja pitäisi pitää vain välipalana, lataa Yle Urheilun asiantuntija Vesa Hanski.
Lontoon olympia-altaista päällimmäiseksi muistoiksi jäävät yhdysvaltalaisuimareiden ylivoima, teinitähtien nousu, Michael Phelps sekä suomalaisuimareiden heikot tulokset, sanoo Yle Urheilun asiantuntija Vesa Hanski.
Michael Phelpsin huimaan uraan mahtui suuri määrä menestystä, mutta myös negatiivista julkisuutta rattijuoppouden ja huumevalokuvien takia.
Michael Phelpsin ura päättyi olympialaisten 18. kultamitaliin. Viestissä kolmannen osuuden uinut Phelps oli tärkeässä osassa sekauintiviestin voitossa.
Yhdysvalloilla oli hirmuinen joukkue 100 metrin sekauintiviestissä. Se näkyi myös lopputuloksissa.
Kiinan Sun Yang näytti muille kaapin paikan 1 500 metrin vapaauintifinaalissa.
Naisten 50 metrin vapaauinnin ennakkosuosikki piti finaalissa pintansa.
Michael Phelpsin uskomaton ura sai päätöksensä - ja sai sen arvoisellaan tavalla. Mies nappasi olympiakullan numero 17 perjantai-iltana 100 metrin perhosuinnissa.
Missy Franklin, Michael Phelps, Katie Ledecky ja Florent Manaudou olivat uintialtaan juhlittuja sankareita Lontoon olympiakisojen perjantai-illassa.
Kolminkertaisen olympiamitalistin Laure Manaudoun pikkuveli Florent Manaudou juhli olympiakultaa miesten 50 metrin vapaauinnissa.
Lontoon olympiakisojen uintia ovat hallinneet nuoret uimarit. Naisten 800 metrin vapaauinnissa voiton vei jälleen teini, 15-vuotias Katie Ledecky.
Michael Phelpsin loppukiri 100 metrin perhosuinnissa oli jälleen muille liikaa. Uran 17. kultamitali ratkesi viimeisellä altaanvälillä.
Missy Franklin otti kisojen kolmannen olympiakultansa ylivoimaiseen tapaan.
Matias Koski jäi kauas ennätyksestään Lontoon olympiakisojen 1 500 metrin vapaauinnissa.
Olympiauintien kaikki suomalaiset putosivat jatkosta jo alkuerissä. Myös Matias Koski koki saman kohtalon 1 500 metrin vapaauinnissa.
Hanna-Maria Seppälän tahmeat olympiauinnit jatkuivat myös hänen viimeisellä matkallaan 50 metrin vapaauinnissa.
Shiwen Yen mukaan yhdysvaltalaisvalmentaja John Leonard ei ole ammattilainen. Kiinalainen ei voi uskoa häneen kohdistunutta kohua.
Ryan Lochte aikoo muuttaa harjoitteluaan seuraavalle olympiadille saavuttaakseen Riosta vuonna 2016 vieläkin suuremman mitalisaaliin.
Etukäteen tasaiseksi veikatun naisten 100 metrin vapaauinnin vei Hollannin Ranomi Kromowidjojo uudella olympiaennätyksellä.
Michael Phelps kirjoitti jälleen historiaa, kun hän voitti ensimmäisenä miesuimarina kolmannen kerran olympiakultaa samalla matkalla.
Miesten 200 metrin selkäuinnin finaalissa nähtiin melkoinen pommi, kun Ryan Lochte ei voittanutkaan.
Yhdysvaltain Rebecca Soni on puolustanut ensimmäisenä uimarina menestyksellisesti Pekingin uintikultaansa.
Barack Obama koki, ettei Twitter-kannustus ollut tarpeeksi. Presidentti otti puhelimen käteensä ja kilautti Michael Phelpsille Lontooseen.
Ari-Pekka Liukkonen oli ennen Lontoon olympiakisoja yksi Suomen potentiaalisista välieräuimareista. Sinivalkoiset joutuivat kuitenkin pettymään torstainakin.
Michael Phelps yrittää voittaa 200 metrin sekauinnin olympiakultaa kolmannen kerran peräkkäin. Ryan Lochte yrittää vuolla kultaa kahdesti puolen tunnin sisään.
Ari-Pekka Liukkosen rykäisy 50 metrin vapaauinnissa ei riittänyt lähellekään välieriä. Jatkopaikkaan olisi vaadittu kolme kymmenystä parempi aika.
USA:n naiset kauhoivat 4x200 metrin vapaauintiviestin olympiakultaa uudella olympiaennätysajalla 7.42,92.
Lontoon olympiauinneissä nähtiin maailmanennätys jo välierävaiheessa, kun USA:n Rebecca Soni kauhoi 200 metrin rintauinnissa ajan 2.20,00.
Kiinalainen Jiao Liuyang ui naisten 200 metrin perhosuinnin olympiakultaa uudella olympiaenätyksellä 2.04,06.
USA:n Nathan Adrian voitti äärimmäisen niukasti miesten 100 metrin vapaauinnin olympiakultaa.
Suomalaisonnistujat ovat olleet vähissä Lontoon olympiauinneissa. Yle Urheilun asiantuntija Vesa Hanski ei kuitenkaan ole vielä huolestunut.
Unkarilainen Daniel Gyurta kauhoi 200 metrin rintauinnin olympiakultaan uudella ME-ajalla 2.07,28. Kyseessä on kisojen neljäs uinnin maailmanennätys.
Michael Phelps nousi Lontoossa olympiakisojen kaikkien aikojen mitalirohmuksi. Ennätyksensä menettänyt Larissa Latynina arvostaa Phelpsiä.
Jenna Laukkanen myönsi, ettei hänen kuntohuippunsa osunut Lontoon olympiauinteihin. 200 metrin rintauinti päättyi 32. sijaan.
Hanna-Maria Seppälän taival Lontoon olympiakisojen 100 metrin vapaauinnissa päättyi jo alkuerissä.
Hanna-Maria Seppälä epäonnistui olympiauintien tärkeimmällä matkallaan 100 metrin vapaauinnissa.
Michael Phelps kiitti joukkuetovereitaan ennätysuintinsa jälkeen. Ennen eläköitymistä edessä on vielä kolme kisaa.
Yhdysvallat otti makean vapaauintiviestin olympiarevanssin Ranskasta tiistaina.
Michael Phelpsistä ei ole ehkä tulossa Lontoon uintikuningasta. Lohdutusta yhdysvaltalaiselle toi se, että hän teki tiistaina olympialaisten mitaliennätyksen.
400 metrin sekauinnissa säväyttänyt Kiinan Shiwen Ye voitti olympiakultaa myös naisten 200 metrin sekauinnissa.
Michael Phelps johti miesten 200 metrin perhosuintia alusta loppuun, mutta viimeisellä metrillä Etelä-Afrikan Chad le Clos puristi yhdysvaltalaisen ohitse.
Naisten 200 metrin vapaauinnin olympiakulta ratkesi lähes kahden sekunnin erolla.
Uinnin kansainvälinen taso on hämmentävän kova. 22 vuotta sitten Matti Mattssonin tänään tiistaina uima Suomen ennätys 200 metrin rintauinnissa olisi ollut maailmanennätys.
Kansainvälisen olympiakomitean edustaja vihjaili, ettei Shiwen Yen dopingnäytteestä ole löydetty mitään poikkeavaa.
Suomalaisuimareiden olympiakisat ovat menneet toistaiseksi penkin alle. Matti Mattsson vastasi kuitenkin hienosti huutoon kauhomalla Suomen ennätyksen 200 metrin rintauinnissa.
Suomen ennätyksen 200 metrin rintauinnissa uinut Matti Mattsson lähti riskillä matkaan. Se onnistui ja tuloksena oli Suomen ennätys sekä harmittavan niukka putoaminen välieristä.
Lontoon olympia-altaassa nähtiin toistaiseksi positiivisin suomalaissuoritus. SE-ajan uinut Matti Mattsson jäi harmittavan niukasti välierien ulkopuolelle.
Emilia Pikkarainen jäi kauas parhaastaan olympiakisojen 200 metrin perhosuinnissa.
Isänsä menettänyt Tom Daley sai brittikannattajan vihat niskaansa ikävällä tavalla. 17-vuotias Twitter-kirjoittelija ei sulattanut uimahyppyfinaalin lopputulosta.
Vasta 15-vuotias Ruta Meilutyte oli vertaansa vailla naisten 100 metrin rintauinnin olympiafinaalissa. Miesten 100 metrin selkäuinnissa puolestaan juhli USA.
17-vuotias yhdysvaltalaisuimari Missy Franklin osoitti maanantaina, että nuorilla riittää virtaa.
Ranskan viestijoukkueen olympiakultaan sunnuntaina ankkuroinut Yannick Agnel ylsi maanantaina myös henkilökohtaiseen olympiakultaan.
Brittimedian epäilyt 16-vuotiaan Ye Shiwenin puhtauden puolesta ovat Kansainvälisen olympiakomitean lääkintäjohtajan mielestä surullista luettavaa.
Emilia Pikkarainen jäi häntäpäähän olympiauintien 200 metrin sekauinnissa.
Hanna-Maria Seppälän olympiauinnit alkoivat heikosti. Seppälä hyytyi 200 metrin vapaauinnissa.
Ranskan teki jymy-yllätyksen miesten 4x100 metrin vapaauintiviestissä. Tuore olympiavoittaja, lauantaina loistanut Ryan Lochte petti pahoin ankkuriosuudella.
Cameron van der Burgh kauhoi 100 metrin rintauinnin uudella maailmanennätysajalla olympiakultaa. Kosuke Kitajiman kultaputkelle ei tullut jatkoa.
Yhdysvaltojen Dana Vollmer, 24, vei olympiakullan tehtailtuaan naisten 100 metrin perhosuinnissa ME-ajan 55,98.
Matias Koski ei yltänyt alkueriä pidemmälle 200 metrin vapaauinnissa, mutta oma ennätys ja oman alkuerän voitto lämmittivät suomalaisuimarin mieltä.
Jenna Laukkanen putosi alkuerissä jatkosta olympiauintien 100 metrin rintauinnissa.
Matias Koski oli hyvässä iskussa olympialaisten miesten 200 metrin vapaauinnin alkuerässä.
Michael Phelpsiltä kenties odotettiin paljon, mutta Lontoon olympialaisten Aquatics Centren yleisö sai haluamansa kuitenkin toiselta yhdysvaltalaisuimarilta.
Kiinan Shiwen Ye teki huiman tempun naisten 400 metrin sekauinnissa. Vasta 16-vuotias uimari voitti olympiakultaa maailmanennätysajalla.
Protestin kautta 400 metrin vapaauintifinaaliin edennyt Etelä-Korean Park Tae-hwan ei pystynyt puolustamaan neljän vuoden takaista olympiavoittoaan.
Ryan Lochte voitti 400 metrin sekauinnin olympiakullan suvereenilla uinnilla. Pekingin kultamitalirohmu Michael Phelps ei sen sijaan yltänyt mitalipallille.
400 metrin vapaauinnin ennakkosuosikki Park Tae-hwan pääsee sittenkin kilpailemaan olympiavoitosta lauantain loppukilpailuun.
Noora Laukkanen myönsi, ettei hänelle jäänyt jossiteltavaa 400 metrin sekauinnissa. Suomalaisuimari hyytyi pahemman kerran.
Ensimmäiset sata metriä menivät Noora Laukkaselta nappiin. Sen jälkeen 400 metrin sekauinti oli tuskainen taival.
Uinnin olympiavoittoaan puolustanut korealainen Park Tae-hwan hylättiin jo alkuerissä vilppilähtönsä takia. Matias Koski oli alkuerien 21:s.
Yle Urheilun asiantuntijan Vesa Hanskin mukaan Emilia Pikkaraisen uinti sadan metrin perhosuinnissa oli rytmitöntä.
Michael Phelps selvisi vasta viimeisenä uimarina 400 metrin sekauintifinaaliin.
Lontoon olympiauintien avauspäivän jännityslaji on 400 metrin sekauinti, jossa Michael Phelps ja Ryan Lochte tarjoavat sähköisen kaksintaistelun.
Jos suomalaisuimarit rikkovat Lontoon olympiakisoissa omia ja Suomen ennätyksiä, ovat kisat olleet onnistuneet, toteaa Yle Urheilun asiantuntija Vesa Hanski.
Therese Alshammarin niskaa hoidetaan koko ajan. Kipu on vaivannut jo heinäkuun alusta saakka.
Hanna-Maria Seppälä lähtee Lontooseen rauhallisin mielin. Päämatkalla tavoitteena on rikkoa 55 sekunnin raja.
Yhdysvalloissa asuva Matias Koski on ainut suomalainen uimari Lontoossa, joka on alittanut olympiakisojen A-rajan.
Tyler Claryn mukaan Michael Phelps ei ansaitse samanlaista kultamitalisadetta Lontoossa kuin neljä vuotta sitten Pekingissä.
Ari-Pekka Liukkosella ei ole selkeätä tulos- tai aikatavoitetta Lontoon olympiakisoissa. Hän ui sunnuntaina 50 metrin vapaauintimestariksi lyhyen radan SM-altaassa.
Hanna-Maria Seppälä oli ykkönen SM-uintien 100 metrin sekauinnissa. Voittoaika 1.00,18 lämmitti kovasti Seppälän mieltä.
Pekingin olympiakisojen opintoreissu näkyy Suomen nykypäivän uimareissa, sillä he ovat nostaneet tasoaan. Lontooseen lähtee seitsemän suomalaisuimaria.
Mestariuimari nähdään Lontoon olympia-altaissa seitsemällä matkalla. Phelps haluaa keskittyä kultajahtiin viesteissä.
Suomea edustaa Lontoon olympia-altaissa yhteensä seitsemän uimaria. Noora Laukkanen kauhoo 400 metrin sekauinnissa.
Laukkanen on kuudes suomalaisuimari, joka nähdään Lontoon olympiakisoissa.
Naisten viime aikojen ykkösnimi sivuutettiin olympiavalinnoissa. Ida-Theres Nerell haluaa kuitenkin jatkaa kilpapainia.
Kaikkien aikojen olympiavoittaja janoaa lisää kultaa palkintokaappiin. Olympiakarsinnat ovat olleet taistelua Ryan Lochten kanssa.