Boltia satasen olympiafinaalissa solvannut häirikkö oikeudessa
Syyttäjien mukaan Ashley Gill-Webb, 34, huusi katsomosta solvauksia ja heitti muovipullon radalle juuri ennen miesten sadan metrin juoksun olympiafinaalia.
Syyttäjien mukaan Ashley Gill-Webb, 34, huusi katsomosta solvauksia ja heitti muovipullon radalle juuri ennen miesten sadan metrin juoksun olympiafinaalia.
Vaikeudet haittasivat huippukunnon virittämistä pahan kerran. Siitä huolimatta tarkoituksena oli kävellä uran paras suoritus Lontoon kaduilla, kirjoittaa Antti Kempas blogissaan.
Valerie Adams antoi katkeria kommentteja Nadezja Ostaptshukista kultamitalitunnelmissaan. Uusiseelantilainen harmitteli, ettei päässyt juhlimaan voittoa Lontoon olympiastadionin palkintoseremoniassa.
Nadezja Ostaptshuk ei vielä tiedä, ketä tai mitä vastaan hän aikoo protestoida. Kultamitalin menettämiseen hän ei kuitenkaan tyydy.
Naisten kuulantyönnössä kultaa vieneen valkovenäläisen näytteestä löytyi anabolista steroidia. Käryn myötä Uuden-Seelannin Valerie Adamsin hopea kirkastuu.
Lontoon olympiakisoissa nähtiin huikeita suorituksia ja luotiin legendoja. Yle Urheilu kokosi näistä kymmenen suurinta kisojen päätteeksi.
Olympiamaratonilla juossut Jussi Utriainen kilpailee jatkossa työn ja muun elämän ehdoilla. Juoksuharjoituksista tingitään tarvittaessa.
Kansainvälisen olympiakomitean puheenjohtaja Jacques Rogge suostui myöntämään, että Usain Bolt on kaikkien aikojen kovin pikajuoksija ja "aktiivinen legenda".
Suurten urheilutapahtumien lisäksi yli kahden miljoonan katsojan yleisöjä on kerännyt viime aikoina lähinnä Linnan juhlat. Viime vuonna reippaasti yli miljoonan katsojan yleisöön ylsivät myös muun muassa eduskuntavaalien vaali-ilta ja euroviisufinaali.
Kiinan olympiakomitea on toiveikas, että Xiang Liu pystyy jatkamaan vielä uraansa Lontoon olympiakisojen rajun pettymyksen jälkeenkin.
Jarkko Kinnunen ja Antti Kempas olivat toipuneet lauantain hurjasta kilpailusta Ylen studiovieraiksi Lontoossa.
Keihään olympiapronssia juhlinut Antti Ruuskanen pyörähti Ylen olympiastudiossa.
Keihäänheiton olympiapronssia lauantai-iltana heittänyt Antti Ruuskanen pitää olympialaisten päättäjäisiin saamaansa roolia kunniatehtävänä.
Uganda juhli olympiakultaa Lontoon olympiakisojen maratonjuoksussa.
Lontoon olympiakisojen miesten keihäänheiton mitalikolmikko oli kaikkea muuta kuin odotettu. Suomalaisheittäjää kärkikolmikkoon toki odotettiin, mutta voiton meneminen Trinidad ja Tobagoon oli varsin hämmentävää.
Antti Ruuskasella on nelivuotiaasta asti ollut unelma olympiavoitosta. Olympiapronssi sai Ruuskasen pyörälle päästään, mutta nälkää jäi vielä siihen kirkkaimpaan mitaliin.
Jos Lontoon olympiakisojen yleisurheilun päättävän maratonin voittaa joku muu kuin afrikkalainen juoksija, on tapahtunut todellinen sensaatio, toteaa Yle Urheilun asiantuntija Tuomas Raja.
Trinidad ja Tobagon Keshorn Walcott teki sen, mihin kukaan ei uskonut. Walcottin keihäskulta oli häkellyttävä yllätys.
Anna Tshistherova kruunasi Venäjän upean yleisurheilupäivän hyppäämällä korkeuden olympiakultaa.
Usain Bolt piilotteli 4x100 metrin viestin jälkeen viestikapulaa selkänsä takana, mutta Lontoon olympialaisten toimitsijat takavarikoivat matkamuiston sprinttitähdeltä.
Helsingissä keihään EM-mitalia juhlinut Ari Mannio sysättiin ulos kolmelta viimeiseltä kierrokselta. 11. sija jätti Manniolle valjun maun Lontoosta.
Tero Pitkämäen kisa Lontoon olympiakisojen keihäsfinaalissa oli hyvä, muttei aivan riittänyt mitaleille. Harmi painoi mieltä heti kisan jälkeen, mutta konkari jaksoi iloita Antti Ruuskasen menestyksestä.
Tero Pitkämäki jäi ulos mitaleilta Lontoon keihäsfinaalissa. Mitaliin vaadittiin 84,12 metrin mittainen kiskaisu.
Olympiavoiton vienyt Jamaikan pikaviestiryhmä teki uuden, huikean ME-ajan 36,84.
Antti Ruuskanen hankki Suomelle kolmannen mitalin Lontoon olympiakisoista.
Antti Ruuskanen heitti lauantaina täpötäydellä Lontoon olympiastadionilla Suomelle kolmannen olympiamitalin. Ruuskanen otti keihäsfinaalissa pronssia 84,12 metriä kantaneella heitollaan.
Mo Farah nousi kestävyysjuoksulegendojen joukkoon olympialaisissa.
Antti Ruuskanen taisteli olympiapronssille Lontoon keihäsfinaalissa. Ruuskaselle mitali oli haaveiden täyttymys, vaikka kultakin oli tarjolla.
Keihäsfinaali oli täynnä yllätyksiä. Antti Ruuskanen heitti pronssille. Trinidadin Keshorn Walcott otti sensaatiomaisesti kultaa.
Naisten 800 metrillä juhlivat venäläiset. Kulta- ja pronssimitalistien väliin kiilasi Etelä-Afrikan Caster Semenya.
Brittijuoksija Mo Farah on Lontoon olympialaisten tuplavoittaja.
Antti Ruuskanen otti jännittävien vaiheiden jälkeen pronssia Lontoon keihäsfinaalissa.
Lontoon olympiakisoissa taistellaan miesten keihäänheiton olympiamitaleista.
Kävelijä Antti Kempas taisteli itsensä maaliin Lontoossa 50 kilometrin kävelyssä, mutta pettyi aikaansa. Pettymys oli kuitenkin turhaa, ainakin mitä tulee Moskovan MM-kisoihin ja A-rajaan.
Kävelysuuruus Olga Kaniskina taipui maannaiselleen Jelena Lashmanovalle huikeassa jännitysnäytelmässä.
Kävelijä Jarkko Kinnunen jaksoi tulla haastatteluun, kun oli ensin hetken parannellut oloaan 50 kilometrin kävelyn jälkeen. Kävelijä jaksoi kuitenkin analysoida suoritustaan, joka toi oman ennätysajan.
Keihäsvalmentaja Hannu Kangas luottaa suojattinsa mitalimahdollisuuksiin.
Miesten 50 kilometrin kävelystä ei draamaa ja tunnetta puuttunut. Sitä ei puuttunut myöskään katsomosta, sillä yleisö kannusti villisti kilpailijoita, jotka kiersivät helteessä lenkkiä kuningatar Elisabetin etupihalla.
Vitezslav Vesely, Andreas Thorkildsen ja suomalaiskolmikko. Jos ihmeitä ei tapahdu, niin tästä viisikosta löytyy keihään mitalikolmikko Lontoon olympialaisissa.
Suomen mitalitoiveita lauantai-iltana harteillaan kantaa sama kolmikko, joka edusti maatamme viime vuoden MM-kisoissa Daegussa.
Ennätyksensä tehnyt Jarkko Kinnunen ja Antti Kempas antoivat kaikkensa 50 kilometrin kävelyssä. Kinnunen oli olympiaurakan 15:s ajalla 3.46,25 ja Kempas 41:s ajalla 4.01,50.
Lajipäällikkö Mauri Auvinen kertoi suomalaisten viime hetkien kuulumisista.
Sergei Kirdjapkin sai Helsingin 2005 ja Berliinin 2009 kävelyn MM-kultien jatkoksi himoitsemansa olympiakullan.
Kävelijät urakoivat lauantaina aamupäivällä Lontoon olympikisoissa. 50 kilometrin puristuksessa ovat mukana suomalaiset Jarkko Kinnunen ja Antti Kempas.
Jamaika voitti viime vuonna Daegun MM-kisoissa pikaviestikultaa maailmanennätysajalla. Mennäänkö lauantai-iltana alle 37 sekunnin?
Betty Heidler saa pitää olympiapronssinsa, ja kiinalainen Wenxiu Zhang jää nuolemaan näppejään. Protestin vastaprotesti ei mennyt läpi.
Renaud Lavillenie on nyt voittanut kaiken mahdollisen seiväshypyssä. Vain yksi on saavuttamatta: maailmanennätys. Ranskalainen ei kuitenkaan ota tästä paineita.
Yhdysvaltojen naisten pikaviestijoukkue teki sen, mitä lukuisat viestijoukkueet ovat yrittäneet jo 27 vuoden ajan: se rikkoi DDR:n nimissä olleen maailmanennätyksen 4x100 metrin viestissä. Asian valkeneminen juoksijoille otti hetken aikaan.
Lauantaina kilpaillaan suomalaisten yksi odotetuimmista lajeista, miesten keihäänheitto, mutta jo aamulla on kaksi suomalaista tulessa 50 kilometrin kävelyssä. Yle Urheilun asiantuntijat Mika Lehtimäki ja Tuomas Raja antavat tärpit päivään.
Yhdysvaltojen pikaviestijoukkue päihitti 27 vuotta vanhan maailmanennätyksen.
Renaud Lavillenie on kuluvan kauden ehdoton seiväskuningas. Olympiavoittoon vaadittiin lähes kuuden metrin ylitys.
Betty Heidler sai ensin jännittää kisajärjestäjien mittavirheen korjaamista, ja sen perään vielä Kiinan protestia mittavirheen korjaamisesta.
Venäjän Tatjana Lysenko vei moukarin olympiakullan, mutta Betty Heidlerin heiton ympärillä velloneessa mittaussotkussa oli skandaalin ainekset.
Hidas finaalijuoksu tarjosi yllättäjille mahdollisuuden naisten 1 500 metrillä. Turkkilaisjuoksijat tarttuivat tarjoukseen.
Yhdysvaltain naispikajoukkue pisteli uskomattoman ME-ajan Lontoossa.
Etiopian Meseret Defar palasi kahdeksan vuoden jälkeen olympiavoittajaksi lempimatkallaan 5000 metrillä.
Vaikka Iso-Britannia juhli 4 x 100 metrin viestikultaa Ateenassa, on maan viestitilasto sangen synkkä olympia-areenoilta.
Pekingissä olympiakultaa voittanut seiväshyppääjä Steve Hooker ei selvittänyt Lontoossa aloituskorkeutta 565.
Dopingin käyttönsä tunnustanut Alex Schwazer joutuu vielä selvittämään poliisille tekonsa taustoja.
Miesten 50 km:n kävely kilpaillaan lauantaina klo 11. Antti Kempas ja Jarkko Kinnunen ovat mukana kisassa. Kävelijät itse kertovat, mistä lajissa ja lauantain kisassa on kyse.
Yle Urheilun asiantuntija Tuomas Raja kommentoi Lontoon olympiakisojen perjantai-illan taistoja.
Ari Mannio on ensimmäisenä heittovuorossa suomalaisista. Tero Pitkämäki kiskaisee porukan keskivaiheilla ja Antti Ruuskanen päättää kierroksen.
Tirunesh Dibaba tavoittelee pitkien matkojen tuplaa. Lisäksi Jamaika ja Yhdysvallat taistelevat valtikasta pikaviesteissä.
David Rudishan suoritus 800 metrin loppukilpailussa sykähdytti torstai-iltana. Kenialainen teki Lontoon olympiakisojen ensimmäisen yleisurheilun maailmanennätyksen uskomattomalla soolojuoksulla.
5000 metrin juoksija Hassan Hirt on jäänyt kiinni dopingista, kertoo uutistoimisto AFP.
Vuoden 1948 olympiakisoissa kolmiloikan hopeaa voittaneen George Averyn tuhkat lepäävät nyt Lontoon olympiastadionin kolmiloikkapaikalla.
Carl Lewis on antanut kommenteillaan ymmärtää, ettei Jamaikan dopingtestaus ole yhtä vahvalla pohjalla kuin muissa maissa.
Ashton Eatonin olympialainen kultamitali kymmenottelussa oli USA:lle jo sen historian 13:s. USA valloitti 4. kerran sekä ykkös- että kakkossijan olympiakisojen kymmenottelussa
Usain Boltia, Yohan Blakea ja Warren Weiria yhdistää jamaikalaisuuden lisäksi myös sama valmentaja ja sama harjoitustalli. Keskinäinen kilpailu onkin vienyt heitä eteenpäin.
Aikoinaan sana ”legenda” tarkoitti pyhimyksestä kertovaa tarua, jossa keskeisessä osassa olivat kyseisen henkilön tekemät ihmeteot. Sittemmin legendalla on tarkoitettu muun muassa maineikasta suoritusta tai totena pidettyä tarunomaista henkilötarinaa.
Maailman nopein ei ole vielä jäämässä eläkkeelle. Rion triplamestaruutta mies ei kuitenkaan ajattele.
Suomen keihäsmiehet kilpailevat lauantai-iltana olympiamitaleista. Seinäjoen Seudun Urheilijoiden mitalivalvojaisissa katsotaan Ylen lähetystä, saadaan terveisiä Hannu Kankaalta Lontoosta ja tietysti jännitetään Tero Pitkämäen puolesta. Nurmo-hallille kutsutaan koko maakunta mukaan.
Barbora Spotakova puolusti väkevällä tavalla keihäskultaansa Lontoossa ja oli täysin omilla metriluvuillaan.
Torstai-ilta oli Boltille unelmien täyttymys. Seuraavaksi sprinttitähti suuntaa Manchester Unitedin testeihin.
Yhdysvaltojen Christian Taylor loikki olympiakultaa lukemilla 17,81.
Usain Bolt saattaa hyvinkin tienata juoksu-uransa jälkeen valokuvaajana. Mies on viihdyttänyt voittojuoksujensa jälkeen ennenkin väläyttelemällä kuvaustaitojaan.
Usain Boltista tuli Lontoossa ensimmäinen sprintteri, joka on pystynyt puolustamaan kahta olympiakultaansa olympiakisoissa.
Jamaikan raketti Usain Bolt on historiallinen tuplavoittaja Lontoon olympialaisissa.
Aituri Felix Sanchezin olympiavoitossa oli mukana myös ripaus sinivalkoista väriä. Sanchezin hovihieroja on Los Angelesissa asuva suomalainen Jussi Hämäläinen.
David Rudisha on tehnyt kahden ratakierroksen ME-ajan olympialaisissa.
Caster Semenya säväytti naisten 800 metrin välierissä ja osoitti olevansa olympiakultakunnossa Lontoossa.
Kuuban Leonel Suarez heitti kymmenottelussa kaikkien aikojen pisimmän keihäskaaren olympialaisten historiassa.
Ashton Eaton palautti seipään mainiolla tuloksella ylivoimaisen johtonsa 10-ottelussa.
Etelä-Afrikka ja Oscar Pistorius pääsevät sittenkin mukaan 4x400 metrin finaaliin.
Asafa Powellin nivusvamma oli takaisku olympiakisojen pikaviestin kultaa jahtaavalle Jamaikan joukkueelle.
Troy Hardee on kaventanut Ashton Eatonin johtoa kymmenottelun toisen päivän aluksi.
Ensimmäisissä olympiakisoissaan urheillut Oscar Pistorius ei päässyt juoksemaan miesten pitkässä viestissä lainkaan.
Jalasjärven Jalaksen kävelijä Jarkko Kinnunen osallistuu Lontoon olympialaisten 50 kilometrin kilpailuun lauantaina. Kinnunen saa kävelyreitin varrelle tärkeää kannustusta, kun sinne asettuu lakanoineen myös oma perhe. Isälle kelpaa tulos kuin tulos, kunhan poika on suoritukseensa tyytyväinen.
Usain Bolt on monien muiden tavoin toiveikas, että torstai-iltana nähtäisiin Lontoon olympiakisojen yleisurheilun ensimmäinen maailmanennätys.
Yle Urheilun asiantuntija Tuomas Rajan tärpit torstaille pitävät sisällään muun muassa Usain Boltin ja Yohan Blaken kohtaamisen numero kaksi. Torstai-illan huipentaa naisten keihäsfinaali.
Aries Merritt on juossut tällä kaudella 110 metrin aidoissa voitosta voittoon. Voittoputki jatkui myös Lontoon olympiakisoissa, ja tähän löytyy Merrittin mukaan yksinkertainen syy.
Brittney Reese on ollut pituushypyn ykkösnainen jo usean vuoden ajan, ja Lontoossa hän sai jatkoa kultaputkelleen. Vaikka viime vuodet näyttävät olleen Reeselle helppoja, ei se ole ollut sitä hänelle henkisesti.
Allyson Felixin mitalimäärä on mittava, mutta yksi häneltä uupui: henkilökohtainen olympiakulta. Lontoossa saavutettu 200 metrin voitto nousikin Felixin arvoasteikossa mittaamattoman arvokkaaksi.
Antti Ruuskanen tähtää lauantain keihäsfinaalissa korkeammalle. Tekniikkavirheet ovat suomalaisheittäjän tiedossa.
Tero Pitkämäki kiskaisi keihäsfinaaliin viimeisellä karsintaheitollaan. Lauantaina tähtäimenä on olympiamitali.
Kymmenottelun supertähti Ashton Eaton on matkalla olympiakultaan ensimmäisen päivän jälkeen.
Yhdysvaltain Brittney Reese juhlii pituushypyn olympiakultaa Lontoossa.
Ari Mannio, Tero Pitkämäki ja Antti Ruuskanen taistelevat lauantaina olympiamitaleista. Andreas Thorkildsen ja Vitezslav Vesely ovat ennakkosuosikkeja.
Yhdysvaltain Aries Merritt on pika-aitojen uusi olympiavoittaja. Dayron Robles loukkasi itseään finaalissa.
Allyson Felix pisteli 200 metrillä upean ajan 21,88, jolla yhdysvaltalainen kruunattiin vihdoin olympiavoittajaksi.