yle.fi


Olet tässä

Kekäläisen analyysi: Ruotsi on erittäin vaarallinen

julkaistu 9.2.2010 klo 15:40

Henrik Lundqvist on Ruotsin ykkösmaalivahti. (Arkistokuva)

Kuva: EPA

YLE Urheilun asiantuntija Jarmo Kekäläinen arvioi Vancouverin olympiaturnaukseen osallistuvat jääkiekon huippumaat. Viides analysoitava maa on länsinaapurimme Ruotsi, jonka puolustus on kisojen parhaimpia.

Ruotsi

Maalivahdit

Ruotsin maalivahtiosasto voidaan arvioida vahvaksi, sillä selkeä ykkösmaalivahti Henrik Lundqvist on voittajatyyppi, joka on parhaimmillaan tärkeissä otteluissa. Hän on isokokoinen, rauhallinen keskittyjä ja latautuja, johon Ruotsin puolustus luottaa kuin vuoreen. Paljon kohua aikaan saanut, NHL:n viime kesän halutuin free agent -pelaaja, Jonas Gustavsson on kakkosmaalivahti.

Vaikka Gustavsson on kokematon, on hän jo näyttänyt kykynsä voittaa tärkeitä otteluita johtaessaan Färjestadin Ruotsin mestaruuteen keväällä 2009 huimilla torjuntaprosenteilla. Hänen ensimmäinen NHL-kautensa on ollut lupaava, mutta Lunqvistin haastajaksi hänestä ei vielä näissä kisoissa ole, ellei jotain mene vikaan. Stefan Liv on yhtä selkeä kolmosmaalivahti, joka näissä kisoissa saa todennäköisesti nauttia Vancouverin maisemista ja tunnelmasta aivan rauhassa.

Puolustus

Puolustuksen johtaja on luonnollisesti maailman parhaan puolustajan titteliä vuosikausia hallinnut Nicklas Lidström. Lidström on puolustaja, joka pystyy pelaamaan kaikissa tilanteissa ja kestää 30 minuutin kuorman tämänkin turnauksen läpi. Hänen rauhallisuutensa on ruotsalaisen kiekkokontrollin ydin, mutta hän hallitsee myös nopean suunnanmuutospelin suvereenin näkökenttänsä ja ennakointikykynsä ansiosta.

Ruotsin puolustuksesta löytyy monipuolinen valikoima pelaajatyyppejä. Taitoa ja liikkuvuutta sekä hyökkäyksiä tukevia puolustajia edustavat Tobias Enström, Johnny Oduya ja Magnus Johansson. Voimaa ja fyysistä puolustuspelaamista taas Douglas Murray, Henrik Tallinder ja Mattias Öhlund. Lisäksi löytyy vielä Niklas Kronwall, joka edustaa kaikkia yllä mainittuja ominaisuuksia ja pitää vastustajat varpaillaan kovien avojään taklaustensa avulla. Ruotsin puolustus kokonaisuudessaan on todella kova, taitava ja myös hyvin liikkuva, sillä pienessä kaukalossa myös Douglas Murray on parhaimmillaan.

Hyökkäys

Vaikka Ruotsin hyökkäys on edellisistä olympiakisoista kokenut kovia menetyksiä, kun Mats Sundin lopetti ja Peter Forsbergin osallistuminen sekä pelikunto ovat vielä kysymysmerkkejä, on Ruotsilta noussut uusia vastuunkantajia, jotka näissä kisoissa ottavat isommat roolit ja täyttävät suuret saappaat. Henrik Zetterberg on pelaaja, johon Ruotsin valmennusjohto luottaa ja joka on kykenevä nuo suuret saappaat täyttämään. Washingtonin Nicklas Bäckström pelaa parasta kauttaan NHL:ssa ja Sedinin veljekset ovat tällä kaudella suorastaan dominoineet Vancouverissa, jossa saavat pelata olympialaiset kotikaukalossaan.

Mikäli Johan Franzenin polvi on terve ja mies pelikunnossa, teki Ruotsin johto kardinaalimunauksen jättäessään nimeämättä hänet joukkueeseen. Franzen on nimenomaan suurten otteluiden mies ja näyttänyt tämän playoffseissa kahtena vuonna peräkkäin. Poisjättäminen hämmästyttää siinäkin mielessä, että Ruotsin johto nimesi kisoihin Fredrik Modinin, joka nimeämishetkellä oli vasta tullut terveeksi loukkaantumista ja pelannut NHL:ssa tällä kaudella vain muutamia otteluita. Ruotsin joukkueesta löytyy myös syvyyttä. Nashvillen Patric Hörnqvist pelaa elämänsä kautta ja on maalinedustapelin spesialisti.

Maalinedustapelistä puheenolleen; Ruotsilta löytyy myös yksi tämän alan parhaita osaajia, kun sinne parkkeeraa Tomas Holmström. Lisäksi tulivoimaa löytyy myös Dallasin Loui Erikssonilta ja tietysti Ottawan kokeneelta Daniel Alfredssonilta. Unohtaa ei sovi myöskään taitavaa ja vaistoiltaan huippuluokkaa olevaa Mattias Weinhandlia, joka jostain kumman syystä ei lyönyt itseään läpi NHL:ssa, mutta loistaa vuodesta toiseen kansainvälisillä kentillä ja nyt KHL:ssä.

Alivoima

Voimakasta maalineduspelaamista ja laukausten blokkaamista a la Douglas Murray ja Henrik Tallinder, järkeviä purkukiekkoja Lidströmiltä, Kronwallilta ja Oduyalta. Liikkuva ja kurinalainen neliö, joka on vaarallinen hyökkääjien vastaiskujen osalta myös alivoimalla.

Ylivoima

Kuten aikaisemmin jo mainitsin, Ruotsilta löytyy kaksi huippuluokan maalinedustaspesialistia, kun Holmström ja Hörnqvist parkeeraavat maalin eteen. Sedinin veljekset ovat ylivoimalla parhaimmillaan, paikanvaihto-kulmapelin pyörityksessä pelissä kuin maagisen telepatian yhdistämiä, eikä Zetterberg kaipaa liioin esittelyjä yv-osaamisen alalla. Lidströmiä parempaa viivamiestä ei ole, hänen laukausvalikoimansa on tarkka ja harkitseva, mutta hanakka. Ylivoiman toisena ”ampujana” on todennäköisesti Alfredsson, joka laukoo yv:n oikealta puolelta tulisesti.

Yhteenveto

Ruotsin joukkue on jälleen erittäin vaarallinen. Siinä on kaikki voittavan joukkueen elementit, eikä ruotsalaisessa joukkueessa yleensä tule ongelmia sovittaa kaikkia egoja roolehin, jotka parhaiten palvelevat Kolmen Kruunun pelipaidan etumusta. Joukkueen pelitapa perustuu kiekkokontrolliin ja malttiin odottaa vastustajan virheitä ja vastaiskun paikkaa. Ruotsi kuuluu varmasti turnauksen suosikkeihin puolustaessaan Torinon kultamitaliaan.

Top 3:

Henrik Lundqvist on puolustuksen viimeinen lukko ja häntä parhaimmillaan tämä joukkue tarvitsee kilpaillakseen kultamitaleista. Tilanne tosin on sama jokaisella maalla, joka siihen tähtää, ilman huippumaalivahtia ei tätä turnausta voiteta.

Nicklas Lidström: Tämä on varmasi Lidströmin viimeinen arvoturnaus Tre Kronor -paidassa ja kapteeni haluaa lopettaa uransa varmasti arvoisellaan tavalla. Lidström on NHL-mittapuussa supertähti ja ns. ”franchise-pelaaja”, joka johtaa Ruotsin joukkuetta sekä jäällä että sen ulkopuolella

Henrik Zetterberg: Sedinin veljeksiä on vaikea nostaa esille ilman, että nostaa molemmat, joten vaikka Henrik Sedin on NHL:n kärkinimiä tällä kaudella pistepörssissä, nostan esille Henrik Zetterbergin: Zetterberg on Stanley Cup -voittaja ja playoffsien arvokkain pelaaja siltä kaudelta (2008). Hän on se pelaaja, jonka Ruotsin joukkueessa on täytettävä ne suuret aukot, jotka Sundinin lopettaminen ja Forsbergin kunnon kysymysmerkit jättävät.

Jarmo Kekäläinen

YLE Urheilu

Jatka tästä