yle.fi


Olet tässä

Naisleijonien itseluottamus ei horju - katso olympiakenraali netistä

julkaistu 9.2.2010 klo 06:49
Noora Räty.

Maalivahti Noora Räty. (Arkistokuva)

Kuva: YLE

Suomen naisten jääkiekkomaajoukkueen itseluottamusta ei ole lyöty jäänrakoon, vaikka USA päihitti Suomen äskettäin kaksoismaaotteluissa selvin numeroin. Naisleijonien olympiakenraaliottelua Slovakiaa vastaan voi seurata netin välityksellä keskiviikkoaamuna.

Päävalmentaja Pekka Hämäläinen kertoi kansainväliselle tiedotusväelle, että olympiakisat ovat urheilun huipputapahtuma, johon Suomen valmennusjohto on lähtenyt selkeällä kaavalla. Sinivalkoisten joukkueeseen on haettu lähinnä sellaisia pelaajia, jotka pystyvät venymään tärkeissä, kovissa paikoissa. Myös pelaajien jään ulkopuolista asennetta on korostettu valinnoissa.

- Haluamme pelata tärkeillä hetkillä omalla huipputasolla. Pelaajilta on tullut palautetta siitä, että he haluavat olla entistä aktiivisempia hyökkäysalueella. Emme halua antaa vastustajille yhtään ylimääräistä tilaa, selvitti Hämäläinen.

Yhdysvallat, Kanadan naisten olympiakullan suurin este, kohteli kaltoin Suomen naisleijonia voittamalla vieraansa 5-1- sekä 8-2-luvuin 5. ja 7. helmikuuta. Suomen vastuuluotsi puhkuu silti luottamusta omiensa tekemiseen.

- Valmentajana haluan haastaa joukkueen kuin joukkueen, oli sitten kyseessä Kanada tai Slovakia. USA-pelien lopputulokset eivät kerro koko totuutta. Ensimmäisessä haastoimme heidät hyvin jokaisessa erässä ja se oli erittäin rohkaisevaa. Pitää muistaa, että kamppailut olivat valmistavia otteluita, eivätkä vielä tosikoitoksia. Me tiedämme pystyvämme voittamaan huippupäivänä USA:n, korosti Hämäläinen.

Räty unelmoi mitalista

Maalivahti Noora Räty ei valmentajansa tapaan pistäisi liikaa painoarvoa Colorado Springsin harjoitusleirillä käytyihin USA-maaotteluiden lopputuloksiin, jotka eivät hivelleet millään muotoa suomalaisten silmiä. Ensimmäisessä Yhdysvallat-ottelussa Räty torjui 52 laukausta ja hänet arvostettiin Suomen parhaaksi pelaajaksi.

- Ensimmäisessä matsissa olimme hyvin ottelussa mukana ja tappiolla siinä vaiheessa maalein 1-2. Päätöserässä kuitenkin väsähdimme ja USA pääsi kaunistelemaan loppunumeroita. Jälkimmäinen pelikin oli sinällään ihan ok, vaikka siinä puolustuspelimme petti ja hävisimme henkilökohtaisten virheiden vuoksi 2-8, Räty selvitti mittelöä, jossa hän jakoi torjuntavastuun Anna Vanhatalon kanssa.

Räty edustaa seuratasolla Minnesotan yliopistojoukkuetta ja tuntee siksi muutamia yhdysvaltalaispelaajia. Jäällä he ovat vihollisia mutta kaukalon ulkopuolella kavereita.

- On mukava pelata tuttuja naamoja vastaan. Se antaa lisäenergiaa otteluihin. USA:n naiset saattavat nyt ajatella, että meidät on helppoa lyödä, kun kohtaamme seuraavaksi olympiakaukalossa. Olemme parempi joukkue, mitä he ehkä nyt kuvittelevat, Räty varoitteli.

Rädyn mukaan Suomen ensisijainen olympiatavoite on mitali, mutta mikään ei estä heitä unelmoimasta vielä jostakin suuremmasta. Naisleijonien kanssa samassa alkulohkossa pelaavat Venäjä, Kiina ja USA.

Vancouverissa pelattava naisleijonien kenraaliharjoitusottelu Slovakiaa vastaan käydään paikallista aikaa tiistaina 9. helmikuuta. Silloin suomalaisnaisilla on mahdollisuus saada lisäonnistumisia, joita se kaipaa kipeästi ennen olympiaturnausta.

Slovakia-ottelu alkaa Suomen aikaa keskiviikkoaamuna klo 5.00. Aamun virkuilla on mahdollisuus seurata ottelua suorana seuraavasta nettilinkistä: http://www.ndhockey.com (sivulle tulee lisätietoa tiistaipäivän aikana).

Timo Uusitalo, Vancouver

Jatka tästä