Tähti kelasi kultaa Lontoon paralympialaisissa
Paralympiakulta on 29-vuotiaalle Leo-Pekka Tähdelle uran neljäs. Hän on voittanut 100 metrin ratakelauksen T54-luokassa vuosina 2004, 2008 ja 2012.
Suomen suurin mitalitoivo Leo-Pekka Tähti, 29, on voittanut kultaa 100 metrin ratakelauksen T54-luokassa Lontoon paralympialaisissa.
Porin Tarmoa edustava Tähti rikkoi jo lauantain alkuerissä omissa nimissään olleen maailmanennätyksen aikaan 13,63. Sunnuntain finaalin hän voitti ajalla 13,79.
- Olo on helpottunut! Neljäs paralympiakulta, mahtava fiilis. Kisa ei ollut helppo, tänään oli hyvä, että maali oli 100 metrin kohdalla. Starttiin olen tyytyväinen, ei ollut tykein lähtö. Lopussa oli puristusta. En kuitenkaan halua ruveta ruikuttamaan, kun voitin, Tähti hehkutti Suomen Paralympiakomitean tiedotteessa.
Toiseksi kelasi kiinalainen Liu Yang ajalla 13,92. Pronssimitalin vei thaimaalainen Saichon Konjen ajalla 14,10.
Tähti on nyt voittanut uransa aikana neljä paralympiakultaa. Ateenassa 2004 hän voitti 100 metrin ja 200 metrin ratakelaukset, Pekingissä 2008 ykkössija heltisi 100 metrillä.
Tähti kantoi Suomen lippua Lontoon paralympialaisten avajaisissa viime keskiviikkona. Nyt hän hankki maalleen kisojen ensimmäisten mitalin.
Finaali 100 m ratakelaus (T54)
| 1. | Leo-Pekka Tähti | FIN | 13,79 |
| 2. | Liu Yang | CHN | 13,92 |
| 3. | Saichon Konjen | THA | 14,10 |
| 4. | Cui Yanfeng | CHN | 14,11 |
| 5. | Marc Schuh | GER | 14,61 |
| 6. | Curtis Thom | CAN | 14,74 |
| 7. | Supachai Koysub | THA | 14,74 |
| 8. | Kenny van Weeghel | NED | 14,87 |

Kommentoi aihetta
(25 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Urheilun toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Urheilun toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Mikko
Ilmoita asiattomasta kommentistaHieno suoritus, käsittämättömän pitkä ylivoima vuosikausia!!! Hienoa Leo-Pekka!!! Olet Tähti!
Zup!
Ilmoita asiattomasta kommentistaYES! Tähti loistaa edelleen! Hyvä!
Lepe the Best
Ilmoita asiattomasta kommentistaLähdössä hän oli aivan ylivoimainen, siinä vaiheessa jo tiesi että kultaa tulee. Eikä haittaa yhtään vaikkei tullut ME:tä finaalissa. Minua lämmittää erittäin paljon tämä kulta. Uskomaton urheilija, jota onnittelen ja jolle nostan hattua. Toivottavasti palkintojenjako näytettäisiin televisiossa. Kiitos Lepe!
Päivi
Ilmoita asiattomasta kommentistaOnnea Leo-Pekka! Hieno suoritus. Harva pystyy voittamaan kultaa kolmissa olympialaisissa peräkkäin, Sinä toteutit sen tänään.
jee
Ilmoita asiattomasta kommentistaLeopekka on kiistaton ykkönen huikeeta Leo
luupiä
Ilmoita asiattomasta kommentistaTähdestä tuli nyt tähti
kotka
Ilmoita asiattomasta kommentistaHakee sen, mitä tavoittelee. Onnittelut!
Hienoa!
Ilmoita asiattomasta kommentistaSuomen Usain Bolt!
pupu
Ilmoita asiattomasta kommentistaTodellakin. Kiitos Tähti, olet hieno urheilija.
Korppi
Ilmoita asiattomasta kommentistaOnnittelut hienosta suorituksesta ja kultamitalista jonka toit suomelle!
Anssi Juvonen
Ilmoita asiattomasta kommentistaAivan mahdotonta menoa!
Toivon totisesti että Leo-Pekka Tähti valitaan vuoden urheilijaksi Suomessa! En näe ketään edes lähelle häntä pääsevää haastajaa olemassa.
Onnea Leo-Pekka - olet todellinen Tähti Suomen urheilussa!
Tonteri
Ilmoita asiattomasta kommentistaOlen täysin samaa mieltä! Ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin Leo-Pekka! Huikea suoritus! Sellainen urheilija jolla pää kestää ja tavotteet uskalletaan sanoa ääneen!