Hannu Lammikko

Natkoa luvassa

julkaistu 09.02.2009 klo 20.52

Otimme syksyllä tietoisen riskin. Hylkäsimme ajatuksen vanhan kaavan toistamisesta. Emme halunneet enää esitellä uudestaan kahden vuoden takaisten Åren MM-kisojen tapaan alppihiihdon multimetalisteja kisalähetyksissämme tai internetissä. Halusimme katsoa tulevaisuuteen, esitellä Sotshin voittajat. Se on kannattanut.

Sinällään Miller, Maier, Pärson, Cuche, Vonn, Hosp, Svindal, Schild, Raich, Svindal, Matt, Rocca, Schönfelder, Walchhofer, Götschl, Riesch, Mancuso, Kostelic, Pranger, Ligety, Maze, Zettel, Görgl ja kumppanit kiinnostaisivat tänäänkin. Toisekseen he ovat yleisesti ottaen yhteistyökykyisiä ja helposti tavoitettavia. Soitto ilman varoitusta Sveitsin tiedottajalle johti esimerkiksi Didier Cuchen privaattihaastatteluun varttitunnissa Åren MM-kisojen aikaan. Media ei ollut häiriöksi, ilmeisesti ainakaan liikaa, sillä tuolloinkin sympaattinen sveitsiläinen oli mitalimies.

Vaan, pitää katsoa myös tulevaisuuteen. Sukupolvi on vaihtumassa. Jo 12 alppihiihtäjää on noussut tänän talvena ensimmäistä kertaa korkeimmalle korokkeelle maailmancupissa. Joukkoon voisi vielä lisätä Kanadan John Kuceran, jolle Val d'Iseren ykkössija oli ensimmäinen suuren kilpailun jättipaukku. Jo Vancouveriin mennessä on tapahtunut osittainen alppihiihdon sukupolven vaihdos. Kovempi rytinä lienee luvassa vuoden 2014 Sotshin olympiakisojen kynnyksellä.

Sotshin voittajista jo kolme aikuisten MM-mitalistia

Internetin juttusarjassamme mukana olevista nuorista ovat Val d'Iseressä päässeet pokkaamaan jo Lara Gut, Carlo Janka ja Natko Zrncic-Dim. Ensiksi mainittu peräti kahteen otteeseen. En pitäisi ihmeenä, vaikka uusien mitalistien ketjuun liittyisi myös ennen ensi pyhää esimerkiksi Marcel Hirscher, Marusa Ferk tai vielä työn alla oleva Tessa Worleykin.

Voitte tutustua jo nyt näihin nuoriin tarkemmin internetin kautta. Osa heistä jää pysyvästi alppihiihdon huipulle, toiset tekevät sinne piipahduksen, kun taas jotkut voivat jäädä ikuisiksi lupauksiksi. Silti aika moni Sotshin voittajistamme on ollut mitaleilla nuorten MM-kisoista. Usein parrasvaloihin noustaan juuri sitä kautta.

Olemme halunneet laajentaa myös alppihiihdon karttaa. Lupausten joukossa on itävaltalaisten, sveitsiläisten ja yhdysvaltalaisten lisäksi myös Tshekin, Puolan ja Slovenian tulevia tähtiä. Samalla Sotshin voittajien rinnalla olemme pyrkineet laventamaan kuvaa suomalaisesta alppihiihdosta. Onhan meilläkin Palanderin ja Poutiaisen takana nuorten MM-mitalisteja, kuten toinen sarjamme Vaarojen varjoista osoittaa.

Natko toi jatkoa mitalimaiden määrään

Kun Natko Zrncic-Dim venyi varsin odotettuun pronssiin supercombissa, niin Kroatia tuli kahdeksantena maana mukaan palkittujen joukkoon. Temppu on jotakin samansuuntaista, mikäli Suomi saisi Palanderin ja Poutaisen ulkopuolelta jonkun kolmannen arvokisojen palkintokorokkeelle. Kummassakin maassa on kärki ollut terävyydestään huolimatta kapea. Viime aikoina molemmat ovat vielä joutuneet operoimaan yhden tähden taktiikalla. Kroatia laittaa nuoriaan rohkeasti kisoihin mukaan, myöskin vauhtipuolelle. Riski on kannattanut.

Itävallan valta on murenemassa näissä MM-kilpailuissa. Taulukossa USA kahdella kullallaan ja Sveitsi mitalirohmuna ovat sen yläpuolella ennen viittä viimeistä lajia. Monenlaiset asiat ovat vielä mahdollisia. Tosin, Itävalta tuskin kuitenkaan haalii tällä kertaa kolmannesta jaossa olevista palkinnoista. Ehkä mitalimaiden joukkoon mahtuu silti vielä yhdeksännen kansakunnan lisäksi se kymmeneskin.

Edelleen ainakin Saksa, Ruotsi, Slovenia, Suomi, Tshekki ja Slovakia laittavat likoon mitalikandidaatteja. Yksi tai ehkä kaksi näistä palkitaan. Muut pettyvät. Joukkuekisasta on jäämässä ilmeisesti pois Suomen lisäksi muitakin mukaan toivottuja. Viimeksi Suomi oli kovien joukossa neljäs. Olisikohan sittenkin kannattanut lähteä mukaan?

Mikko Hannula
Val d'Isere

Aiemmat:

Ajankohtaisia urheiluaiheita