Hauskaa menoa ja yksi hau(ska) eläinvideo
Alppia seuraava kansa on ihan kreisiä. Olen kertonut tästä ennenkin.
He eivät esimerkiksi ilmeisesti nuku ikinä. Vai miten muuten on mahdollista, viimeiset naurun remahdukset hotellihuoneen sänkyyn kantautuvat puoli viiden aikaan aamuyöstä ja poikajoukko talsii kaduilla aamukahdeksankin aikaan vielä selvästi eilisiltaisilla silmillä.
Silti meno on riehakkaimmillaan heti aamutuimaan kisarinteen juurella.
Näissä kisoissa esimerkiksi yksi kannattajajoukko löysi tiensä aurinkoisena miesten syöksypäivänä selostuskoppien katolle. Siellä he soittivat antaumuksella, lähes ilman rihman kiertämää kolmen pään kokoisia alppikelloja ilman taukoa.
Sama tunnelma on tarttunut näissä kisoissa myös eri maiden tv-ryhmiin.
Ranskalainen tiimi nauratti samaisen syöksykisan aikana alppiyhdistetyn olympiavoittajaa, yhdysvaltain Ted Ligetyä, hänen huoltajaansa ja haastattelupaikalla seisseitä muita kameraporukoita hulvattomalla rupattelullaan.
Keskustelu eteni kutakuinkin näin.
TV: Hi Ted, can you say anything in French?
Ted: Just a few words…
TV: Can you please say them to us?
Ted: Well, I’d rather not…
TV: Just say it!
Ted: Well… “Voulez-vous coucher avec moi, ce soir?” (Toim.huom. miespuoliset lukijat voivat kokeilla kyseistä ehdotusta esimerkiksi baari-illan jälkeen kauniille naiselle vienosti lausuttuna)
TV: Do you know what that means?
Ted: Well, I think so….
TV: But you don’t want to say it aloud?
Ted: Well, I’d rather not…
TV: Okay then, but can you repeat this sentence: “J’aime la baquette et la croissant” (Siis: Rakastan patonkeja ja kroissantteja)
Ted: (vahvasti englanniksi murtaen hieman epäröiden) J’aime la baquette et la croissant….
TV: Do you know what you just said?
Ted: Well, something that has got to do with “baquette” and “croissant”….??!!
Ja kaikilla oli hauskaa.
Voihan sen kilpailun jälkeisen haastattelun toteuttaa näinkin. Menisiköhän tuo läpi meillä Urheiluruudussa? Voisi joskus kokeilla.
Harmi, etten itse (vielä?) osaa kuvaamisen jaloa taitoa, taltioisin nimittäin näitä kaikkia sattumuksia arkistoihini näytettäväksi ja jaettavaksi 24/7.
Onneksi meillä on täällä mukana lähes kaikkeen taittuva ja ehtivä ammattikuvaaja.
Hän ehti taltioida kameraansa sen, mistä jo otsikossa mainitsin.
Katso tästä, mitä Kristiina tarkoittaa, yksi hauska eläinvideo.
Kristiina Kekäläinen