Alppihiihdon MM 2009

Odotusleikki kysyi Kuceran hermoja

julkaistu 07.02.2009 klo 15.43

John Kucera on usein kärsinyt huonoista olosuhteista, mutta lauantain syöksykisassa starttinumero kaksi olikin hänelle etu, ei haitta. John Kucera on usein kärsinyt huonoista olosuhteista, mutta lauantain syöksykisassa starttinumero kaksi olikin hänelle etu, ei haitta.
Kuva: YLE

John Kucera joutui odottamaan maalialueella lähes koko kilpailun, ennen kuin hänen maailmanmestaruutensa Val d'Iseren miesten syöksyssä varmistui. Kanadalainen myönsikin, että odottavan aika oli todella pitkä.

- Tuntuu uskomattomalta. Ensimmäinen palkintokorokesijani syöksyssä, joten maailmanmestaruus tuntuu erityisen hyvältä.

Kucera joutui odottelemaan pitkään ennen kuin maailmanmestaruus varmistui, sillä hän tuli rinnettä alas numerolla kaksi.

- En ajatellut loppua. Kun tulee niin paljon paremmin alas kuin (Hermann) Maierin tasoinen laskija, tietää, että on mennyt hyvin. Sen jälkeen alkoi odotusleikki, ja mitä pitempään kisa eteni, alkoi voittokin näyttää mahdolliselta.

Kucera tosin myönsi, että häntä jännitti erityisesti silloin, kun Itävallan Michael Walchhofer laski uusintalaskunsa.

Kucera on edellisen kerran tuulettanut voittoa marraskuussa vuonna 2006 Kanadan Lake Louisessa, jossa hän voitti super-G:n maailmancupin. Hän ei kuitenkaan ole koskaan aikaisemmin sijoittunut syöksyssä paremmin kuin seitsemänneksi.

YLE

Ajankohtaisia urheiluaiheita