Hiihdon MM 2009

Aino-Kaisa Saarinen hiihti maailmanmestariksi

päivitetty 19.02.2009 klo 23.12

Aino-Kaisa Saarinen kuvassa Aino-Kaisa Saarinen hiihti maailmanmestariksi!
Kuva: YLE

Aino-Kaisa Saarinen juhli naisten 10 km:n (p) MM-kultaa Tshekin Liberecissä. Uransa makeimman voiton saavuttanut Saarinen kukisti 4,2 sekunnilla toiseksi hiihtäneen Italian Marianna Longan. Puolan Justyna Kowalczyk otti pronssia (11,5 sekuntia Saarisesta).

Virpi Kuitunen hiihti neljänneksi, 17,1 sekunnin päässä mestari-Saarisesta. Suomen muista edustajista Pirjo Muranen hiihti seitsemänneksi ja Krista Lähteenmäki sijoittui 37:nneksi.

Hollolalainen Saarinen saavutti ensimmäisen arvokisojen henkilökohtaisen kultamitalinsa ja kyynelehti maalialueella mestaruutensa varmistuttua.

- Oikeasti tein sen, mitä olen aina halunnut! Tämä on parasta, mitä olen tähän saakka ikinä kokenut, Saarinen riemuitsi kyyneleet silmissään.

- Lähdin hiihtämään vain voitto mielessäni, sillä ajatuksella olin koko ajan liikkeellä. Hiihto tuntui alusta lähtien helpolta ja hyvältä. Pystyin pitämään kovaa tempoa loppuun saakka ja sain vähän lisättyäkin vauhtia, Saarinen sanoi.

Neljäs sija oli selkeä pettymys kisojen päämatkansa hiihtäneelle Virpi Kuituselle. Kuitunen joutui taipumaan terävimmälle kärjelle jo alkumatkasta eikä loppukiri nostanut häntä mitalisijoille.

- Tottakai tavoitteeni oli tänään hiihtää mitaleille. Tein töitä niin paljon kuin kroppa antoi myöten. Mutta parempaan en pystynyt, Kuitunen myönsi.

Naiset, 10 km (p)

1. Aino-Kaisa Saarinen 28.12,8
2. Marianna Longa ITA + 4,2
3. Justyna Kowalczyk POL + 11,5

4. Virpi Kuitunen + 17,1
5. Valentina Shevtshenko UKR + 29,0
6. Kristin S. Steira NOR + 46,3
7. Pirjo Muranen + 1.04,7
8. Masako Ishida JPN + 1.07,1
9. Sara Renner CAN + 1.16,2
10. Therese Johaug NOR + 1.20,9

11. Olga Rotsheva RUS + 1.26,5
12. Anna Olsson SWE + 1.29,6
13. Svetlana Malahova KAZ + 1.32,3
14. Lina Andersson SWE + 1.33,5
15. Petra Majdic SLO + 1.36,6
16. Marit Björgen NOR + 1.38,6

37. Krista Lähteenmäki + 2.49,3

YLE

Ajankohtaisia urheiluaiheita