Holkeri hehkutti hiihtäjien mitalisadetta
Hiihtoliiton puheenjohtaja Jaakko Holkeri. Kuva: YLE
Hiihtoliiton puheenjohtaja Jaakko Holkeri oli tyytyväinen suomalaisten hiihtäjien vauhtiin Liberecin MM-laduilla. Lisäksi Holkeri kertoi, että Lahti on tiukasti mukana vuoden 2015 MM-hiihtojen hakukilpailussa.
- Maastohiihto on mennyt valtavia harppauksia eteenpäin, sen osoitti päättyneiden MM-kisojen mitalisade. Olemme nousseet jälleen sille tasolle, missä Suomi on perinteisesti maastohiihdon osalta ollut, Holkeri sanoi.
- Yhdistetyssä kävi vähän ohraisesti, kun meille tuli neljänsiä sijoja. Vaikka Anssi Koivuranta sairastui, niin Janne Ryynänen taisteli aivan mainiosti. Ryynäsen neljäs sija maistui melkein mitalilta, Holkeri arvioi.
- Mäen osalta voidaan todeta, että toiminta on ollut alavireistä. Ei sen kummempia selityksiä, jäimme ilman mäkimitalia edellisen kerran kymmenen vuotta sitten, Holkeri muisteli.
Hiihdon MM-kisat järjestetään seuraavan kerran vuonna 2011 Oslossa, Norjassa. Vuoden 2015 MM-hiihtojen hakuaika umpeutuu toukokuussa, onko Suomi kiinnostunut kisoista?
- Ehdottomasti olemme. Lahti on paikka, joka vetää ihmisiä. Lahdessa perinteet ovat kohdallaan ja henki hyvä. Uskon, että jos lähdemme sata lasissa liikkeelle, saamme kisat, Holkeri sanoi.
YLE