Kojonkoski: Suomen mäkijoukkue tehnyt huipputyötä
Norjan mäkijoukkueen päävalmentaja Mika Kojonkoski iloitsi Norjan menestyksestä Liberecissä.. Kuva: YLE
Vielä mäkiviikon aikaan Mika Kojonkosken asema Norjan mäkijoukkueen päävalmentajana ei näyttänyt hyvältä. Anders Jakobsenin suurmäen pronssi ja Norjan joukkuemäen hopea kuitenkin helpottivat Kojonkosken tilannetta.
- On se tietenkin mukava helpotus, koska näissä hommissa pitää aina tehdä tulosta. Ei kuitenkaan saa masentua, kun menee huonosti, vaan pitää yrittää oppia, tyytyväinen Kojonkoski totesi.
Kojonkoski tyrmää täysin lopettamishuhut.
- Huhut siitä, että lopetanko vai en, ovat tuulesta temmattuja. Voin siirtyä syrjään, jos tilanne on sellainen, että minua ei enää tarvita.
- Kyllä nämä saavutukset, joita me tällä hetkellä teemme ovat aika lailla eri tasolla kuin mitä ne olivat ennen meitä.
Norjan mäkimaajoukkueen alkukausi oli vaikea, mutta Kojonkoski sai suunnan muuttumaan ja joukkueen itseluottamuksen kohoamaan.
- Hienoa, että pystyimme katkaisemaan negatiivisen kehityksen. Olemme yksinkertaistaneet työtä ja pitäneet jatkuvasti huolta hyvästä fiilingistä.
Kojonkoski uskoo Suomen mäkijoukkueen iskukykyyn
Kojonkoski uskoo Suomen mäkijoukkueen iskukykyyn, vaikka Suomi jäikin ilman mitalia Libercin MM-kilpailuissa. Kojonkosken mukaan Suomen joukkueen kehitys on ollut tällä kaudella erittäin hyvää.
- Janne Väätäinen ja koko joukkue ovat tehneet huipputyötä, Kojonkoski jakoi tunnustusta Suomen mäkimiehille.
- Nuorelle joukkueelle on tietysti kova paikka olla tiukalla hetkellä huippuvireessä. Suomen joukkue tulee kuitenkin olemaan jatkossa hyvä.
YLE