Prahassa on ikuinen kevät
MM-hiihtojen päätöspäivänä sunnuntaina selvisi, miksi kaksi viikkoa kulkijaa syleilleen rännän ja loskan annettiin olla auraamatta kaupungin kaduilla: kaikki hävisi yhdessä yössä kuin Houdinin taikaiskusta. Kevät päätti tulla Libereciin. Prahassa se oli jo keskiviikkona, kun haaveilin kunnon sotamiehen Svejkin jäljillä. Ja erityisesti reilut 40 vuotta sitten.
Aika on ja ei ole. MM-hiihtojen palkintorakennelmia purettiin jo tehokkaasti, vaikka samaan aikaan Liberecin torilla vielä muutama ohikulkija seurasi suurelta näytöltä kisojen päätöskilpailua, miesten 50 kilometriä. Maaliin tultiin kahdessa tunnissa. Hakulista olisi saatu odottaa vielä puolitoista.
Uusrenessanssinen kaupungintalo alkoi vähitellen taas hallita aukiotaan. Sen pääovesta oikealle on taulu, jossa on yhdeksän nimeä ja päivämäärä 21. elokuuta 1968. Edellisenä yönä Varsovan liiton maiden joukot Romaniaa ja Albaniaa lukuun ottamatta ylittivät Tshekkoslovakian rajan. Päättyi Prahan kevät, kuten poliittinen ajanjakso 5. tammikuuta. 1968 - 21. elokuuta 1968 tunnetaan. Alkoi Prahan syksy.
Kansaa kehotettiin olemaan rauhallisena, jotta Unkarin 1956 verilöyly ei toistuisi. Kymmeniä kuitenkin kuoli. Liberecissä yhdeksän. Oraalla ollut sananvapaus joutui vielä tiukempaan sensuuriin, kurin ylhäältä johdettu järjestelmä ja jo Kafkan kuvaama kasvoton byrokratia jatkoi yksilöiden muuttamista massaksi.
Eivät ihmiset Prahan keväästä juuri enää keskustele. Ei ainakaan uusi sukupolvi, jolle Prahan kevät alkaa olla yhtä kaukainen kuin meille suomalaisille vapaussota, kansalaissota tai sisällissota miksi kukin sitä haluaa kutsuakin.
Nyt Slovakian irtauduttua Tshekissä etsitään minuutta. Myös urheilun kautta. Oli oikeastaan harmillista, ettei kisojen päällikkö Katerina Neumannova saanut seurakseen uutta hiihtomestaria. Tshekit olisivat hänet ansainneet jo senkin vuoksi, ettei MM-hiihtojen järjestäminen tullut heille halvaksi.
Harmauden sietämätön raskaus
Väliotsikko on Milan Kunderaa mukaileva. Kundera osallistui aktiivisesti Prahan kevääseen ja päätyi syksyn tultua mustalle listalle. Vuonna 1975 hän pakeni Ranskaan ja on nyt ranskalainen. Kirjoittaakin ranskaksi.
Kunderan tunnetuin romaani on tietysti ”Olemisen sietämätön keveys”, jossa hän kuvaa neljän tshekin tunteita heidän yrittäessään sopeutua uuteen neuvostokomentoon Prahan kevään jälkeen. Keveyden täytyy olla kirjallista vapautta.
MM-isäntä Liberec ei tietysti mitään säätiloilleen voi. Olemisen sietämätön harmaus jää kuitenkin kisoista muistoksi. Ei kuitenkaan ainoastaan sään vuoksi. Liberecissä on yhä aistittavissa sitä ”keveyttä”, josta Kundera kirjoitti jo yli 30 vuotta sitten. Ei historiasta ihan kättä kääntämällä irti pääse, vaikka siitä yritettäisiin kuinka vaieta.
Kiitos kuuluu järjestäjille kuitenkin siitä, että kisat pystyttiin suhteellisen hyvin ja aikataulussa viemään läpi. Ongelmia oli kuitenkin, isoja ja erityisesti pieniä läpi linjan. Tämän kokemuksen perusteella Liberecistä ei ihan heti ole tulossa MM-hiihtojen vakioisäntää Oslon, Lahden, Val di Fiemmen tai Oberstdorfin tapaan.
Suomalaisen talviurheilun käännekohta
Parjatulle suomalaiselle hiihtourheilulle Liberecin kisat taisivat olla käännekohta. Kahdeksan mitalia tuli maastohiihdosta, eikä yhtään vanhoista menestyslajeista yhdistetystä tai mäkihypystä. Toki joukosta puuttuivat jo Hannu Manninen ja Janne Ahonen, mutta lahjakkuuden piti nyt nousta esiin nimenomaan heidän varjostaan.
Eivät nousseet. Syitä on useita, ja niitä varmaan pohditaan Helsingin ja Suomen keväässä. Sekin tulee aina. Aina tarkoittaa ihmisen kykyä hahmottaa elämän kulku.
Prahassa kevät jo on. Jälleen kerran.
Arto Teronen
