Päivät ei oo veljiä keskenään
Henkilökohtaisen valmentajan ominaisuudessa arvokisoissa mukana oleminen on parhaimmillaan / pahimmillaan tunteiden vuoristorataa, jossa ääripäät kohtaavat jopa saman kilpailun aikana. Urheilijoilla ja valmentajilla on usein tunne, että sitä on juuri niin hyvä kun viimeinen kilpailu osoittaa.
Perjantaina koin henkilökohtaisena valmentajana uskomattomat fiilikset, kun Matti onnistui kaikessa täydellisesti. Vaikka mitali tulikin Masan omien puheiden mukaan hieman yllättäen vuoden etuajassa, niin se oli osoitus että urheilussa ja varsinkaan yksittäisissä kilpailuissa mikään ei ole etukäteen julistettua.
Näissä kilpailuissa Matti kilpailee lähes kaikki matkat ja mitalin jälkeen mikään ei enää yllätä minua. Näissä kisoissa Matti ei enää tarvitse valmennusta vaan niin sanottu mitalin tuoma euforia hoitaa valmistutumisen ja palautumisen uusiin koitoksiin.
Suomen joukkueessa oli lauantaina myös epäonnen soturi Musti (Sami Jauhojärvi), joka hyvästä vireestä huolimatta joutui välineistön toimimattomuuden vuoksi taistelemaan Mustia siteeraten ”ynnä muuta sijoituksista”. Mustille haluan viestittää, kuten Pekka Vähäsöyrinki aikoinaan sanoi meille nuorille valmentajille Vuokatin valmentajaseminaarissa: ”Parasta henkistä valmennusta/psyykkausta on SIKAMAISEN kova kunto”.
Lauantai on toivoa täynnä, kuten sanonta kertoo. Henkilökohtaisena valmentajana Matin loistavan hiihdon jälkeen arki tuli nopeammin kuin olin ajatellutkaan. Riitta–Liisan osalta kilpailujen ehdoton päämatka on 30 km vapaalla, mutta takaa-ajo on Ritun mielimatka ja mahdollisuudet kuuden joukkoon oli mielestämme täysin realistiset.
Kilpailusta tuli täysi pannukakku ja syitä on varmasti useita. Ritun osalta yhdistelmäkilpailu on aina täysin riippuvainen perinteisen onnistumisesta ja eilen perinteisen sukset olivat kerta kaikkiaan yhteistyöhaluttomat.
Ritun valmentajana uskon edelleen, että viimeistelymme onnistui loistavasti ja fyysinen kunto ei ole esteenä menestymiselle tulevissa koitoksissa.
Seuraavien päivien aikana kun Matti antaa haastatteluja ja vastaan ottaa kavereiden onnitteluviestejä, niin minun tärkein tehtävä on saada Ritu positiiviselle mielelle , jotta mahdollisuudet menestymiseen näissä kisoissa olisivat vielä olemassa.
Kilpailupäivä on psyykkauksen kannalta aina kaikkein hankalin ja oman ”hieman” impulsiivisen luonteeni takia oikeiden sanojen valinta on välillä vaikeeta. Kilpailun jälkeisenä iltana yritin sitten jo hieman pilke silmäkulmassa todeta ”mutta Ritu onhan sulla sentään kisojen komein aviomies”... ei toiminut :-)
Toni Roponen
