Jääkiekko MM 2008

Kekäläinen: Pelikirja ei ratkaise kaikkea MM-jäällä

päivitetty 10.05.2008 klo 21.46

Jarmo Kekäläinen. Kuva: YLE

NHL-seura St. Louis Bluesin varatoimitusjohtaja Jarmo Kekäläinen ei ymmärrä puhetta siitä, että joukkueen pelikirja ratkaisee kaiken jääkiekossa. Hänen mielestään pelitavalla ei ole MM-kisoissa lähellekään niin isoa merkitystä kuin seurajoukkuetasolla pelattaessa.

YLE Urheilun jääkiekkoasiantuntijana toimiva Kekäläinen, 41, on yhtä mieltä Teemu Selänteen kommenttien kanssa siitä, ettei pelikirja ratkaise kaikkea MM-kisoissa.

Kokenut Ducks-hyökkääjä oli todennut, että kaukalossa kaikki tapahtuu niin nopeasti, että pelaajan pitää tehdä itse ratkaisut - pelaajien kemia ratkaisee, ei niinkään pelikirja.

- En ole ikinä nähnyt pelaajaa kaukalossa pelikirja kainalossa. Pelisysteemi, totta kai, pitää olla joukkueella - varsinkin puolustuspelin kannalta, mutta myös hyökkäyksen kannalta. Tämä siksi, jotta voidaan rakentaa oma suunnitelma sen suhteen, miten vastustaja pelaa puolustuspeliä.

Pitemmissä prosesseissa, esimerkiksi seurajoukkueessa, pelitapa hioutuu paljon paremmin pitkällä aikavälillä.

- MM-turnauksessa, lyhyessä tapahtumassa ennemminkin pitää pystyä lukemaan peliä, vastustajia ja omia pelaajia. Täällä pelataan enemmän tavallaan vaiston varassa. Kaikki tietävät täällä miten jääkiekkoa pelataan, ei siihen tarvita pelikirjaa, Kekäläinen painottaa.

Intuitio parhaiden pelaajien lisäarvona

Kekäläisen mukaan jääkiekossa pitää reagoida siihen, mitä vastustaja tekee. Silti siihen tulee aina muutoksia, kun viisi miestä tekee kaukalossa töitä selkärangasta.

- Parhaat pelaajat tekevät aina ratkaisunsa intuition ja ennakoinnin mukaan. Minun pelifilosofiani mukaan kaikki pelisysteemit lähtevät yksinkertaisesta asiasta liikkeelle; sinulla olisi viisi miestä, joille kaikille voi syöttää. Se tarkoittaa sitä, että kaikki pelaajat eivät ole samassa kasassa, vaan pakka levittäytyy sillä lailla, että saadaan vastustajan peliä rikki, myös tarjoamalla pitkiä syöttölinjoja.

Kekäläisen mukaan on itsestään selvää, että kaikki harjoittelevat kiekollista pelaamista. Se ei saa olla kuitenkaan kaavamaista, koska se olisi tällöin vastustajalle äärimmäisen helppoa.

- Jos sinulla on koko ajan viisi miestä, jotka eivät käännä pelille selkää ja tulevat kaikki tarpeeksi lähelle tarjoamaan syöttöpaikkaa, silloin kiekolliselle pelaajalla on aina helpompaa kun hänellä on neljä eri mahdollisuutta.

- Jos vastustaja pelaa tilanteen yli, hyvä pelaaja pystyy lukemaan sen ja käyttämään sen hyväkseen. Sen takia on turha ajatella, että olisi jotain kaavamaisuutta. Pelitapoja on tietenkin olemassa ja välillä pyritään liikuttamaan kiekkoa, vaikka se olisi turhaankin, jo senkin takia, että saataisiin vastustaja liikkeelle ja reagoimaan kiekon liikkeeseen, "Keku" selvittää.

Pelitapa perustuu ennen kaikkea siihen, mikä on kyseisen joukkueen pelaajamateriaali. - Siitä pitää aina lähteä. Jos valmentaja ajattelee, että istutetaan tämä pelitapa orjallisesti tähän joukkueeseen, katsomatta mikä on joukkueen pelaajamateriaali käytössä, niin lähdetään heti pahasti hakoteille.

- Perusjuttu on se, minkälaiset pelaajat ovat käytössä ja löydetään niille oikea eli paras mahdollinen pelitapa. Pelaamisen kautta tätä muutetaan ja kirjoitetaan koko ajan ja päivitetään vastustajan mukaan ja myös oman joukkueen yksilöiden kehityksen perusteella, Kekäläinen lisää.

- Jääkiekko on sitä, että vaistot ja reaktiot pelaavat ja kentällä pystytään lukemaan, mitä vastustaja tekee. Tärkeää on, miten muut pelaajat ovat aina käytettävissä kiekkoa ja peliä kohden. Vaikka pelaajalle ei tulisikaan syöttöä ja hän olisi pelattavissa, vie se jo itsessään peliä eteenpäin.

Hyvä seikka on Kekäläisen mukaan se, että puhumalla asioista muun muassa pelikirjasta, ihmisille aukeavat kiekkokulissit entistä paremmin - mitä jääkiekkovalmentaminen oikeastaan on. - Silloin ihmiset tietävät, mitä on valmistautuminen ja millaisia systeemejä joukkueilla mahdollisesti on.

Vaistot ja pelaajien välinen kemia isossa osassa


Kekäläinen allekirjoittaa täysin Selänteen kommentit siitä, että vaistot ja pelaajien välinen kemia ratkaisevat MM-jäällä, eikä pelikirja. Lisäksi tärkeää on pelitavan toteuttaminen. Ani harvoin joukkueesta löytyy 20 pelaajaa, jotka toteuttavat kaavamaisesti pelitapaa itseisarvona.

Kekäläisen mukaan esimerkiksi Detroitin pelitapa on erilainen kuin muilla NHL-seuroilla - pelaajamateriaalin sanelemana.

- Detroitin peli perustuu täysin kiekon kontrollointiin. Voin taata ja allekirjoittaa, että joukkueen valmentajalla Mike Babcockilla oli eri pelikirja, kun hän oli Moose Jaw:ssa tai Spokanessa (WHL) tai sitten kun hän oli Anaheimin farmijoukkueen valmentajana. Se johtuu nimenmaan erilaisesta pelaajamateriaalista, Kekäläinen tähdensi.

- Huippuvalmentaja voi tehdä keskinkertaisesta joukkueesta hyvän ja vastaavasti huono valmentaja huippujoukkueesta keskinkertaisen. Valmennuksen merkitys on äärimmäisen tärkeää silloin, kun joukkue haluaa menestystä huippumateriaalilla. En ole kuitenkaan vielä nähnyt, että kukaan valmentaja on tehnyt jäällä maalin maalia, Bostonissa ja Ottawassa aikoinaan pelannut suomalainen virnisti.

YLE - Timo Uusitalo, Halifax

Ajankohtaisia urheiluaiheita