Kyllä kiekko on parasta paikan päällä
Menin tuossa perjantaina katsoon Suomen ja Latvian pelin paikan päälle. Siis en mää nyt Halifaxiin menny vaan ihan paikallisen sportti baariin, tai ei se ny mikään sportti baari sillai, oli ihan vaan baari, mutta oli siellä televisio.
No pöytään sattui joku kaveri, jolla oli ihan jotain tietooki tuosta hokipelistä. Mienaan sillä lailla korkealta ja kovaa se Suomen peliä ja pelaamaista moitti. Olisi kuulemma pitänyt antaa muillekin peliakaa kuin vaan ykkösketjulle. Kysymään sitte siltä mikä se oikein luulee olevansa, joku katsomovalmentaja vai?
Oli kuulemma ihan oikea valmentaja. Seura oli joki kanki. Minä sille kysymään, että kanki kaikkosen tanssivalmentaja, siinä tanssii susien kanssa ohjelmassa vai?
Ei kun kuulemma joskus seiskytä tai kasikytäluvulla Kangasalan kiekon apulaisvaravalmentaja tai jotain.
Ei siinä mitään ihan hyvät jutut sillä oli. Kertoi jostain kakkosdivarin pelistä kun niillä oli pelannut edellisvuoden Suomen mestari ja maajoukkuemies Tapparasta. Oli kuulemma tehnyt kuusi maalia avauserässä ja lähtenyt sitten kotiin. Sanonut vain mennessään, että soittakaa jos rupeatte häviämään. Eli ei sitä tarvitse koko aikaa pelata, jos vain osaa tehdä maaleja.
Vaimo sano, että olut vain silloin kun pelissä tulee maali. Gentlemannina minä tietenkin lupasin. No baarimestari käänsi lätkän jälken jollekin koripallokanavalle, oli meinaan kova homma pitää vaimolle annettu lupaus.
Sitä vaan ihmettelen tuota YLEn kuvanlaatua. Alkuillasta se oli minusta ihan hyvä, mutta kyllä siinä jotain vikaa on, kun loppuillasta se huononi ihan sikana. Tarvii kysäistä niiltä Pasilan pojilta, kun ollaan yhteydessä.
Toinen kumma juttu on kyllä vaimon mykkäkoulu, kun aamulla tulin kotiin. Minähän tein just niinkuin rouva käski, ei noita naisia aina kyllä ymmärä, nyt ei kyllä oikein jaksakaan.
Moro taas. Taklataan ku tavataan.
PS. Kattokaapas kuin reteen kuvan rustasivat siellä yleisradiossa mun kunniaks. On siinä komia mies, todellinen saalis. Fanipostia saa laittaa.
