Pukukoppijuttuja

Yleisesti ottaen jokainen ammatikseen pelannut jääkiekkoilija sanoo uransa jälkeen kaipaavansa pelikavereita ja niitä kuuluisia pukukoppijuttuja. On totta, että jääkiekkoilijoilla on omanlaisensa jutut pelikavereidensa kesken.

Miksi näin on? No, siihen on helppo vastata. Meillä ei ole naispuolisia kollegoita työyhteisössä. Siellä meidän työympäristössä on vaan karskeja lätkäjätkiä, jotka puhuvat enemmän tai vähemmän siitä toisesta sukupuolesta, välillä jopa aika karkein ilmaisuin.

Tai ainakin jos ei puhuta niistä naisista, niin ainakin muuten vaan pilaillaan toistemme kustannuksilla, joskus aika härskein sanakääntein, toisinaan pikku kepposin.

No, nyt tilanne minulla onkin aivan toinen. Työyhteisööni kuuluukin yhtäkkiä myös naisia. Se pukukoppikieli ei tänne ihan niin hyvin istukaan.

Joskus kun tekisi mieli puhua "lätkätermein", niin se kieli tuntuukin aika huonolta vaihtoehdolta. Lisäksi en voi kuvitella itseäni laittamassa partavaahtoa Marja Rindellin kenkiin tai piilottamassa Inka Heneliuksen papereita juuri ennen suoraa lähetystä. Juu, semmoisia juttuja ei heti tässä yhteisössä naisille tehdäkään.

Toisaalta on kiva opetella tätä normaalia arkityöelämää, kohtalailla normaalien ihmisten ympäröimänä. (Vaikka kyllä me Ylen jätkien kanssa Heneliusta vähän höynäytettiin, kun kerrottiin että olin jäänyt kiinni doping testissä...)

Tosin onneksi täällä kaikki eivät ole naisia ja tai normaaleita. Täällä Ylelläkin on persoonia joka lähtöön. Ja sitten kun naiset ovat poistuneet meidän miesten keskuudesta, niin on huojentavaa huomata, että ihan samanlaista "pukukoppikieltä" täällä käytetään.

Samat asiat ne tuntuvat miesten päässä liikkuvan, oli se työyhteisö sitten karski lätkäporukka tai Ylen Kanadan tiimi. Miehet ovat näemmä miehiä ja pukukoppikieleen ei tarvita vaan pelkkiä lätkänpelaajia. Tosin se Saarisen Jussi voisi olla huutelematta niille faneille kaiken maailman törkeyksiä. Niillä saisi ainakin 500 euron sakon jopa lätkäjoukkueen pukuhuoneessa! Heh heh...

Sinkku