Jääkiekko MM 2009

Kontiolan MM-matkalle kysymysmerkki, Anaheim kutsui "Konnan"

päivitetty 13.04.2009 klo 10.22

Petri Kontiola liittyy Anaheim Ducksin harjoitusvahvuuteen. (Arkistokuva)
Kuva: YLE

Suomen jääkiekkomaajoukkueen MM-sentteriksi kaavailtu Petri Kontiola ei välttämättä pääse Sveitsin kisoihin. Anaheim kutsui muutamia AHL-pelaajia harjoituksiinsa tulevaa NHL:n pudotuspelejä silmällä pitäen, joukossa oli Kontiola.

Kontiolan edustama Iowa, joka on jäänyt jo AHL:n pudotuspelien ulkopuolelle, hävisi sunnuntaiaamuna Quad Citylle maalein 3-5. Tamperelaissentteri tehtaili joukkueensa toisen täysosuman. Kontiola on pelannut kuluvalla kaudella 81 ottelua AHL:ssä, joissa hän on saalistanut tehot 19+43=62.

Anaheim kutsui kaikkiaan seitsemän AHL-pelaajaa Ducksin harjoituksiin. Kontiolan lisäksi myös toiselle suomalaisentterille, Petteri Wirtaselle kävi käsky ylös. Wirtasen kauden tehomerkinnät ovat muotoa 15+26=41.

Kontiola on Anaheimin sentterikategoriassa kuudentena. Haluaako Teemu Selänteen ja Petteri Nokelaisen seura pitää myös Konnan playoffs-vahvuudessa - ihan kaiken varalta?

Seinäjoella syntynyt hyökkääjä kaupattiin siirtorajan kynnyksellä Chicagosta Anaheimiin. "Konna" esiintyi edelliskaudella 12 Blackhawksin NHL-pelissä, joissa hän hankki tililleen viisi syöttöpistettä. Toistaiseksi Kontiola ei ole pukenut Ducks-paitaa yllensä. Ilman Anaheimin loukkaantumissumaa tuskin hän pukee tulevissa pudotuspeleissäkään.

Kontiola oli mukana toissavuoden MM-kisoissa Moskovassa Leijonien hopeajoukkueessa. Yhdeksässä ottelussa Tappara-kasvatti saldosi tehot 2+5=7 / +2. Hän osui mm. MM-finaalissa Kanadan verkkoon. Sveitsin MM-kisoissa Petri Kontiolalle olisi hyvinkin käyttöä.

YLE

Ajankohtaisia urheiluaiheita