Jääkiekon MM 2009, Sedät jaksaa heilua

Sedät: Dufvan pitäisi antaa Salmelalle pelitapa-DVD

päivitetty 28.04.2009 klo 19.56

Kuva: YLE

YLE Urheilun sedät, Juhani Tamminen ja Antero Mertaranta, jaksavat jälleen heilua. Toisessa osassa analysoidaan tiukasti Leijonien MM-joukkue pala palalta ja mietitään, mitä mahdolliset NHL-avut voisivat tuoda tullessaan.

Maalivahtipeli on selkeästi Pekka Rinteen harteilla mutta puolustuksessa sedät näkevät paljonkin ruuvattavaa. Tamminen on tyytyväinen ainoastaan ykköspakkiparin Mikko Lehtonen-Petteri Nummelin toimintaan. Anssi Salmela saa sen sijaan runsaasti sanallista sapiskaa.

- Nummelin-Lehtonen toimii erittäin hyvin. Lehtonen on varma, ja Nummelinkin yksinkertaistaa peliään, kun panokset kasvavat. Sen sijaan, Dufvan pitäisi antaa Anssi Salmelalle DVD, ja sanoa, että ”siinä on poika, opettelepa meidän pelitapa”. Ei muuta kuin Kukkonen jäälle, Tamminen sivaltaa.

- Janne Niinimaan kohdalla näkisin, että hänen arvonsa nousee pohjoisamerikkalaisjoukkueita vastaan. Vaikka jalkanopeus ei välttämättä riitä, on muistettava, että tätä peliä pelataan myös psykologisella tasolla.

NHL:stä Tammisella olisi tilauksessa vielä yksi oululaisen kiekkokoulun kasvatti. Mikko Lehtosen, Janne Niinimaan, Topi Jaakolan ja Lasse Kukkosen lisäksi myös Kärppien historian kenties lupaavin puolustaja, aikanaan numerolla neljä NHL:ään varattu Joni Pitkänen kelpaisi.

- (Carolinan Joni) Pitkänen olisi juuri sitä, mitä tarvitsisimme: silloin olisi liikenopeutta, ykkössyöttöä, pelinkäynnistystä, neljäntenä hyökkääjänä mukana tulemista ja loistavaa kutia. Tällöin voisimme myös laittaa Salmelan opettelemaan peliä, Juhani Tamminen toivoo.

”Meillä on kaksi valmista ketjua”

Hyökkäyksessä Tamminen näkee, että puolet paletista on jo lopullisesti koossa. Tommi Santalan johtama nelosketju tekee mainiota työtä, mutta ennen kaikkea ykkösketju on tehnyt Tammiseen vaikutuksen.

- Meillä on kaksi valmista ketjua, ylivoimamme on kunnossa, maalivahtipelimme on kunnossa. Pitää muistaa, että on pelattu vasta kaksi ottelua, joistya on otettu kaksi voittoa. Meillä on hirvittävä määrä positiivisia palikoita, Tamminen sanoo.

- Ykkösketju (Hagman-Niko Kapanen-Miettinen) on ollut loistava. Ennen kaikkea iloitsen siitä, että nämä veljet ovat ymmärtäneet, ettei kiekolla ole keuhkoja. Niko Kapanen on nyt ensi kertaa ykkössentteri, joka näkyy miehen olemuksessa. Itseluottamus on kasvanut niin, että 173-senttinen Kapanen näyttää ainakin 193-senttiseltä.

Myös hyökkäyksen kannalta Tamminen toivoo Carolinan putoamista. Asia ratkeaa ensi yönä, kun New Jersey isännöi Hurricanesia siinä kuuluisassa ”Game sevenissä”. Tamminen näkee, että Sami Kapanen tarvitsisi pari hurrikaania vierelleen.

- Kakkosketjussa Sami Kapanen ei nyt saa kiekkoa vauhtiin. Näkisin tässä syy-seuraus-suhteen. KalPassa Kalle Sahlstedt oli niin sanottu give-and-go-sentteri, kun taas Jarkko Immonen tuo kiekkoa kuljettamalla, Tamminen näkee.

- Tässä valtava apu voisi tulla Carolinasta; Jussi Jokinen keskelle vähän heittämään lättyä Kapaselle ja sitten Tuomo Ruudun kanssa maalille. Silloin meillä alkaisi olla toinen superketju, ja lisäksi pystyisimme kasaamaan kolmosketjun jäljelle jäävistä pelimiehistä ennen kaikkea puolustavaa peliä ajatellen.

- Reservistä olisi lisäksi nostettava Leo Komarov esiin, sillä hänen kaltaista ärsyttäjää tarvittaisiin pohjoisamerikkalaisia ja venäläisiä vastaan. Tarvitaan joku, joka hoitta ne venäläispelaajat jäähylle, jotta Miettinen ja kumppanit saavat laittaa kiekkoa verkkoon, Tamminen sanoo.

YLE

Aiemmat:

Ajankohtaisia urheiluaiheita