Jalkapallon EM 2008

100 000 fania Saksan joukkuetta vastassa

päivitetty 30.06.2008 klo 18.50

Michael Ballack Saksan hopeajoukkueen kotiinpaluujuhlassa. Michael Ballack Saksan hopeajoukkueen kotiinpaluujuhlassa.
Kuva: EPA

Berliiniin saapunut Saksan jalkapallomaajoukkue sai lämpimän vastaanoton runsaslukuiselta fanijoukoltaan kirvelevästä 0-1-finaalitappiosta huolimatta. Pelaajat nousivat lavalle 100 000 saksalaisfanin eteen Brandenburgin portilla.

Faneilla oli mukanaan pelaajia ylistäviä kylttejä ja Saksan lippuja. Saksan kapteeni Michael Ballack sai suurimmat suosiot, mutta mies itse oli itse vielä hieman katkerana.

- Tietenkin on pettymys, kun teet töitä ensin karsinnoissa, sitten monta viikkoa täällä ja häviät loppuottelun. Aina on katkeraa hävitä finaali, Ballack totesi lavalla.

- Tunnelma on ollut koko kisojen ajan loistava saksalaisfanien keskuudessa. Haluan sanoa kiitos, kolme maalia EM-turnauksessa viimeistellyt Lukas Podolski tunnelmoi.

Päävalmentaja Joachim Löw käänsi katseet jo tuleviin koitoksiin ja lupasi Espanjalle vaikeuksia seuraavan kerran, kun joukkueet kohtaavat.

- Selvitämme ensin MM-karsinnat. Jos Espanja tulee vastaan itse kisoissa, me voitamme heidät, Löw lupasi.

YLE-AP

Ajankohtaisia urheiluaiheita