Jalkapallon EM 2008

Asiantuntijat: Oikea joukkue voitti

julkaistu 30.06.2008 klo 00.48

Antti Muurinen ja Ari Hjelm. Antti Muurinen ja Ari Hjelm.
Kuva: YLE

YLE Urheilun asiantuntijat Antti Muurinen ja Ari Hjelm painottivat, että oikea joukkue voitti jalkapallon EM-turnauksen. Heidän mukaansa Espanjan pelaaminen antaa suuntaa muillekin joukkueille.

- Uskon, että tällaiset isot kisat vaikuttavat jokaisen valmentajan mielialoihin siitä, miten jalkapalloa pitäisi pelata ja millä tavalla voi päästä menestykseen. Kuitenkin meidän pitää aina valmentajinakin muistaa, että tätä tehdään aina yleisölle - sellaisille ihmisille, jotka tätä seuraavat ja haluavat nähdä, Muurinen totesi.

Hänen mukaansa Espanjan pelaaminen tänä kesänä oli sellaista, josta varmasti kaikki jalkapallon ystävät pitävät. Muurinen arvioi, että Espanjan peli antaa suuntaa siihen, miten joukkueet ympäri Eurooppaa pelaavat jatkossa.

- Oikea joukkue voitti. Nämähän ovat olleet aivan mahtavat kisat. Esimerkiksi kuusi voittoa Espanjalla ja maaliero 12-3. Ei voi olla muuta kuin että oikea joukkue voitti. Siihen suuntaan ollaan menossa, ja se on positiivinen suunta, säesti Hjelm.

YLE

Ajankohtaisia urheiluaiheita