Juha Malinen

Eläköön tulevat yllätykset

julkaistu 06.06.2008 klo 01.06

Ei voida väittää, että Eurooppa pysähtyisi tulevien reilun kolmen viikon ajaksi, mutta päähuomio kuitenkin kiinnittyy ilmansuunnista välittämättä Alppien laaksoille, Sveitsiin ja Itävaltaan.

Todennäköisesti kisoja seurataan jälleen innokkaammin kuin koskaan ja suuri yleisö odottaa näkevänsä huikeita yksilösuorituksia, upeita maaleja, loistavia erikoistilanteita ja tähtipelaajien sooloja. Kun lauantai-illalla, arvasta riippuen, joko Sveitsin tai Tshekin pelaaja koskettaa ensimmäistä kertaa pinnaltaan golf-palloa muistuttavaa kisapalloa, saattaa pelistä löytyä monia muitakin mielenkiintoisia yksityiskohtia.

Maalit ovat toki pelin suola, mutta todennäköisyyden mukaan niitä tullaan jälleen näkemään vain keskimäärin kaksi kappaletta pelattavaa ottelua kohden. Ajallisesti nuo kaksi maalia esivalmisteluineen ja juhlintoineen vievät vain muutaman minuutin. Mitä kertovat ne lukemattomat epäonnistuneet viritelmät jäljelle jäävän vajaan 90 minuutin aikana? Millaisia taktisia asioita joukkueet ja niiden päävalmentajat tuovat esiin kuukausien ja varsinkin hektisten viime viikkojen tuloksena? Voiko myös maalien ehkäisemisestä löytyä ihailtavia yksityiskohtia?

Neljä vuotta sitten jalkapallomaailma mykistyi Kreikan edessä. Joukkueen kokenut saksalaisvalmentaja Otto Rehhagel toi takaisin jo haudatun miesvartiointipelin ja tehokkaat vastaiskut. Pystyykö Kreikka jälleen mykistämään arvostelijat vai onko jollain muulla joukkueella sensaatiomaisia yllätyksiä?

Kisat tuovat kotikatsomoon jännitystä ja jälkilöylyjä, mutta myös vedonlyöntiä. Onko mestari ehkä Saksa vai sittenkin Ranska tai maailmanmestari Italia? Pystyvätkö hyökkäävät Hollanti ja Portugali venymään loppuun asti? Jatkuuko Espanjan uskomaton tunarointi ja astuuko Venäjä vihdoin kokoisiinsa saappaisiin?

Neljän joukkueen alkulohkot ovat jännittäviä, mutta myös pohjimmiltaan nerokkaita. Jos esimerkiksi kisojen heittopussiksi veikkailtu isäntä-Itävalta voittaakin hurmoksessaan avausvastustaja Kroatian, se saattaisi selvitä lohkostaan välieriin pelkästään yhdellä lisäpisteellä kahdesta muusta alkulohko-ottelustaan!

Jalkapallossa ei ole oikeaa tapaa pelata ja menestykseen on monta tietä. On lähes mahdotonta ennakoida tulevien otteluiden käsikirjoitukset ja kolmen viikon aikana nousevat avainpelaajat ja tähdet. Eläköön tulevat yllätykset!

Juha Malinen

Aiemmat:

Ajankohtaisia urheiluaiheita