Juha Malinen

UEFA 2008 paras valmentaja?

julkaistu 25.06.2008 klo 15.45

Viikonloppuna päättyvät EM-kisat tuovat julkisuuteen mitä erikoisimpia all stars -yhdistelmiä. Vaikka valmentajana vieroksun valmentajien rankkaamista muutamien viikkojen tai jopa muutamien kuukausien toiminnan mukaan, lähden kuitenkin leikkiin mukaan.

Totuus on, että valmentajan työtä arvioidessa tulos painaa eniten. Harvemmin huomioidaan muita olennaisia seikkoja kuten pitkäjänteisyys, yhteistyökyky, uusien ideoiden ja menetelmien sisäänajo sekä ilmapiirin kehittäminen. Lisäksi joukkuelajeissa hyvin harvoin tarkastellaan yksittäisten pelaajien kehittämistä ja heidän vahvuuksiensa ulostuontia.

Ehdokkaani UEFA 2008 vuoden valmentajaksi ovat:

1. Slaven Bilic, Kroatia. Tulisilmäinen kansanjohtaja sitoutui joka solullaan maansa edustusmiehistön performanssiin. Valtava vaatija ja myötäeläjä. Kehitti pelisysteemin, joka vaatii sitoutumista ja liikettä, mutta tuo yksilöiden vahvuudet esiin.

2. Fatih Terim, Turkki. Kiihkeän kansan arvostettu ja arvosteltu piiskuri. On saanut järjestelmällisyyden siemeniä sydämellään ajattelevan pelaajiston sekaan. Kolme viime hetken voittoa ei voi olla pelkästään onnea.

3. Joachim Löw, Saksa. Jurgen Klinsmannin kakkosroolista suuriin saappaisiin loikannut mies, jonka CV ei välttämättä ole tyydyttänyt saksalaisia, vielä. Järjestelmällisen joukkueen järjestelmällinen ja tyylikäs strategi. On loihtinut joukkueelleen siivet muutamaan otteluun, muttei täysin ole päässyt kaavamaisuuden leimasta.

4. Luis Aragones, Espanja. Harmaahapsi on osoittanut ikärasisteille pitkää nenää. Vakioepäonnistujan rooli alkaa olla huuhdottu, kun Aragones on tehnyt kipeitä valintoja ja joukkue hyökkää laajalta rintamalta mitaleille. Ehkä espanjalaisia on vielä vaikea sitoa tiukkaan pelikuriin, mutta jatkoa ajatellen pelisysteemiin on tultava lisää lainalaisuuksia.

5. Guus Hiddink, Venäjä. Yksi mies ei sattumalta valmenna arvokisoissa Hollantia, Australiaa, Etelä-Koreaa ja Venäjää. Alkulohkossa on vielä varaa etsiä formia, mutta Hollannin pudottaminen suvereenilla esityksellä oli tähän mennessä kisojen merkittävin yksittäinen teko. Ihmisten johtaminen venäläisessä kulttuurissa ei ole helppoa, mutta Hiddinkin itseluottamus riittää siihenkin.

6. Luiz Felipe Scolari, Portugali. Mies, joka on pystynyt tekemään pienen maan taitureista kansainvälisesti himoittuja pelaajia. Kisoissa kuin kisoissa vakiomenestyjä, vaikka jäikin Saksan koneiston jyräämäksi. Vahvasti joukkueensa mukana elävä taktikko, jonka pelifilosofiaan kuuluu luovuus hyökättäessä koko kentän leveydellä, mutta myös kurinalainen ja kova puolustus.

Edellä mainitut valmentajat tulevat nauttimaan tulevina kuukausina median hehkutusta. On kuitenkin muistettava, että kyse on vain väliaikatuloksista. Otto Rehhagel Kreikka) oli kaikkien huulilla viime vuosina, mutta uudistumisen unohtuessa myös mies pääsee , ainakin väliaikaisesti, mediapimentoon. Puolan Leo Beenhakkerin maine on muodostunut kovaksi, mutta vaatimattomien polakkien paimentaminen pudottaa miehen toistaiseksi kakkoskategoriaan.

Kisojen suurin tuhlaajapoika on kuitenkin ollut Ranskan Raymond Domenech, jonka tähtisikermä ei saanut missään vaiheessa tunnetta peliin. Domenech tulee saamaan potkut, mutta se ei tule tekemään hänestäkään huonoa valmentajaa. Kannattaa muistella, millaisilla adjektiiveillä miestä kehuttiin, kun hän johdatti kaksi vuotta sitten miehistönsä MM-finaaliin. Todennäköisesti hän on kehittynyt kahdessa vuodessa paremmaksi valmentajaksi, mutta kieltämättä hän ei pystynyt selvittämään Zidanen jättämää aukkoa. Lisämiinukseksi tulee joukkueen hengettömyys. On aika löytää maaperä, jossa vuorovaikutus taas toimii.

YLE urheilun valinta julkaistaan ennen semifinaaleja keskiviikkona.

Juha Malinen

Aiemmat:

Ajankohtaisia urheiluaiheita