Kypärä päähän ja kentälle!

Television groteskit sairaalasarjat ovat karaisseet meitä. Veren näkeminen ei kauhistuta. Harva tulee jalkapallo-ottelua seuratessaan miettineeksi, että se joka kentällä vaikeroi jalka luonnottomasti vääntyneenä tai pää veressä on jonkun poika, mies, veli tai iskä.

Silloin kun oma rakas makaa liikkumatta nurmella, ovat epätietoisuuden sekunnit piinaavan pitkiä. Kesystä ulkokuorestaan huolimatta jalkapallo on vaarallinen laji. Näissäkään kisoissa ei ole vältytty loukkaantumisilta. Kisat ovat loppuneet kesken mm. Riberyltä, Wilhelmssonilta ja Freilta.

Katsojia suosikkipelaajan loukkaantuminen harmittaa. Valmentajalle se aiheuttaa jopa unettomia öitä ja harmaita hiuksia. Näkyyhän luottopelaajan puuttuminen usein koko joukkueen pelissä. Toisaalta loukkaantumisten myötä monet nousevat tähdet saavat tilaisuuden näyttää taitonsa. Toisen epäonni on toisen onni.

Pelaajalle henkilökohtaisesti loukkaantuminen on aina kriisi. Sveitsin kapteeni Alexander Frein kohtalo kosketti erityisesti. Jalkapallossa arvokisoja on muutenkin harvemmin kuin monissa muissa joukkuelajeissa ja kotikisat sattuvat pelaajalle vain kerran elämässä.

Moni ajattelee, että pelaaja saa loukkaantumisen myötä vähän ylimääräistä vapaa-aikaa. Todellisuudessa loukkaantunut pelaaja jatkaa treenaamista vamman laadusta riippuen aktiivisesti ja muun joukkueen tahdissa. Ammattilaisen on pakko pitää kuntoa yllä silloinkin, kun ei kykene pelaamaan. Kun tähän lisätään fysioterapiassa käytetty aika, voi vapaata jäädä käytännössä vähemmän.

Loukkaantuminen on piinallista aikaa paitsi pelaajalle, myös hänen läheisilleen. Kuntopyöräilyyn ja vesijuoksuun turhautunut mies kuljeskelee kotona kuin suuri häkkiin suljettu kissapeto, levottomana ja hiljalleen muristen. Pallonälkää eivät sammuta edes vaimon rakkaudella valmistamat ateriat.

Pienempiä pintanaarmuja mies kantaa kotiin viikoittain. Matsin jälkeen ovat vereslihalla koivet ja tappion jälkeen myös sielu. Nämä pienet henkiset ja fyysiset kolhut olen oppinut kestämään. Ne isommat minua pelottavat. Hannulla on viimeisen kahden vuoden aikana kolme päävammaa. Olen usein laskenut leikkiä sillä, että jokainen tälli antaa minulle tasoitusta Trivial Pursuitissa. Totuus on se, että usein hirvittää. Olisi se mukavaa, jos miehestä olisi juttu- ja lenkkiseuraa vielä eläkkeelläkin. Jos minä saisin päättää, Hannu pelaisi kypärä päässä.

Mia Tihinen