Mia Tihinen

Miehet katoavat mustaan aukkoon

julkaistu 11.06.2008 klo 09.13

Minua kiehtoo tuo mystinen musta aukko, josta pelaajat ilmestyvät kuin tyhjästä. Se aukko johtaa maailmaan, jonka tunnelmia penkkiurheilijan on vaikea kuvitella.

Tiistai-iltaisen Kreikka-Ruotsi -ottelun ensimmäinen puoliaika oli sen verran tylsä, että eräs naiskatsoja ehti taas ihmetellä kaikkea mahdollista epäolennaista. Kuka esimerkiksi pääsee pallopojaksi tai -tytöksi? Onko siihen hommaan omat karsintansa? Mitä tunnelissa puhutaan vastustajalle vai puhutaanko ylipäänsä? "Break a leg" (lykkyä tykö) vai "I’ll break your leg" (Katkaisen koipesi)?

Syvällä jokaisen jalkapallostadionin sisällä sykkii kaksi sydäntä, joiden kammioissa pelaajat latautuvat. Pukukoppi on paikka, jonne ulkopuolisilla ei ole asiaa. Mestaruusjuhlien yhteydessä nähdyt pikaiset väläykset ovat pukukopin poikkeustilaa, eivätkä siksi riitä tyydyttämään penkkiurheilijan uteliaisuutta. Olen laskenut, että mieheni viettää vuodessa keskimäärin 400 tuntia pukukopissa. Tästä hänen kaksoiselämästään tiedän hyvin vähän.

Kisoissa joukkueet saapuvat pukukoppeihinsa puolitoista tuntia ennen ottelun alkua. He käyvät kentällä kävelemässä, saadakseen tuntumaa sen kunnosta. He ottavat alkulämpöä ja kuuntelevat valmentajan viimeiset sanat ennen koitosta. He istuvat hiljaa ja keskittyvät. Mitä miettivät tuolloin nuoret miehet, jotka pelaavat ensimmäisiä arvokisojaan? Entä kisojen konkarit?

Penkkiurheilijana on vaikea käsittää, miten pelaajat selviävät peliä edeltävästä jännityksestä. Ennen peliä yritin löytää merkkejä jännityksestä naapurimaan pelaajien kasvoilta. Itse todennäköisesti pissisin housuun jo siitä, jos joutuisin laulamaan Ruotsin kansallislaulun yleisön edessä.

Jotain merkillistä pukukopeissa tapahtuu, siitä olen varma. Monesti pukukopista sukeltaa esiin täysin eri joukkue kuin sinne katosi tauolla. Juuri päättynyt Kreikka-Ruotsi -ottelu oli tästä hyvä esimerkki. Tauon jälkeen pukukopista marssi esiin voitonnälkäinen Ruotsi, jonka peliä oli ilo katsella. Olisi mukava tietää mitä ratkaisevaa tuon salaperäisen vartin aikana tehtiin, puhuttiin ja ajateltiin. Tämä taitaa jäädä penkkiurheilijalle ikuisesti hämärän peittoon.

Onnea naapurimaalle voitosta!

Mia Tihinen

Aiemmat:

Ajankohtaisia urheiluaiheita