Käärityn historian tapaus
Kroatian pelatessa Wienissä oli ns. Fan Zonella yli satatuhatta ihmistä. Kun Itävalta ja Saksa kohtasivat, viranomaiset laskivat alueen väkimääräksi yli 80 000. TV-kuvassa punavalkoinen massa oli niin tiivis, etteivät kaikkien jalat voineet jäädä asvalttiin. Koko maisema hyllyi kuin marjapuuro. Oli ihan pakko lähteä katsomaan tuota Sodomaa ja Gomorraa, jota fanit itse ja UEFA pitävät paratiisina.
Nämä fanzonet olivat ensimmäisen kerran käytössä neljä vuotta sitten improvisoituna Portugalin EM-turnauksessa. Kaksi vuotta sitten Saksassa ne tulivat kenties jäädäkseen, ellei mitään odottamatonta ei tapahdu.
Wienissä Fan Zonen tavallaan pääkatu yhdistää 1800-luvun lopussa rakennetun uuden raatihuoneen ja samoihin aikoihin Maria Theresan valtakaudella nousseen Burgteatterin. Siitä se haarautuu kuin ristikirkko kohti yliopistoa ja toisella puolella Hofburgin linnoja.
Linnojen puisto on kuitenkin suljettu kaikelta yleisöltä. Portilla olevan lapun mukaan puistoa, sen muistomerkkejä ja kasvillisuutta halutaan varjella vahingoilta turnauksen ajan. Sen jälkeen kaikki ovat taas tervetulleita.
Alue on täydellinen vastakohta kaikelle. Historialliset rakennukset on puettu prisman värein kantamaan kaupallisuuden silmiin räjähtävää maailmaa. Arvokkaiden patsaiden vieressä liehuu viirejä, joissa on kirjailtuna ytimekkäästi ”Drinks”. On aivan kuin kivimiehetkin olisivat havainneet kaupan kannattavan.
Burgteatterin on vallannut paikallinen teleyhtiö. Katolle on sijoitettu valtava jalkapallo, eikä lipputoimistolle ole asiaa. Asiasta kuitenkin jotain tietävä turvanainen sanoo, että teatterissa on kesäkuussa näytöksiä vain iltaisin ja ainoastaan kutsuvieraille. Teatteri on oivaltanut yhdistää voimansa jalkapalloteatterin kanssa.
Toisen maailmansodan pommituksessa pahoin kärsineen, renessanssityyyliin uusitun rakennuksen seinien täytyy olla ääntä ulkoa eristävät, muuten ei kutsuvierasnäytännöissä ainakaan kuiskaajan ääni kuulu Fan Zonen marjapuuron kupliessa iltaisin ja aina yötä myöten.
Sekin vielä juolahtaa mieleen, että jos alueella on yhtä aikaa satatuhatta hurmioitunutta, niin makkaraa ja kaljaa myyvissä kojuissa täytyy olla loppumattomasti kiloittain ja litroittain aineksia. Toisaalta, jos ihmisiä on neliömetrillä 4-6, niin aika harva lopulta tiskille asti yltää.
On tietysti hienoa, että jalkapallo on tarjonnut kannattajilleen mahdollisuuden seurata otteluja suurilta valotauluilta, sillä stadioneille mahtuu kuitenkin vain murto-osa. Hyväntekeväisyydestä ei suinkaan ole kysymys.
Historia on Wienissä kääritty kankaisiin ja julisteisiin, joissa olevat nimet maksavat viulut, sellot ja bassotkin rumpuja myöten. Jalkapallomaailma on jälleen kerran taitavalla tavalla osannut naamioida rahantekotavan niin, että siitä on monelle talousmiehelle oiva win-win-esimerkki esitelmiinsä.
Niin kauan kuin tätä lystiä riittää. Huolimatta näennäisesti toimivuudestaan Fan Zonet ovat valtava turvallisuusriski. Näissä kisoissa toistaiseksi kaikki on sujunut hyvin. Sadat ihmiset ovat toki Itävallan ja Sveitsin vastaavilla alueilla jo tarvinneet vähintäänkin ensiapua. Vain yksi on kaiketi tyrmätty jokeen ja yksi löydetty pahasti päähän vammautuneena, mutta pääsääntöisesti on pystytty nostamaan hauskanpito pääaineeksi.
Joku voi kuitenkin valita sivuaineeksi näissä opinnoissa jotain muutakin. Pienikin pommi tuossa massassa saisi aikaan valtavan tuhon, koska paniikki pitäisi huolen muusta. Pieni tulipalokin jossain kojussa saattaisi laukaista reaktion, jonka seurauksena marjapuuro ryntäisi yli lautasreunojen.
Ideaalinen tilanne, jossa kaikki voittavat, voi yhtä hyvin kääntyä kaikkien tappioksi. Mutta eihän tietysti niin tapahdu. Emmehän me ihmiset ole sellaisia.
Arto Teronen
