Lemmendopingia itävaltalaisittain
Oikeastaan miltei kaikkia Itävallassa tai ainakin Wienissä ilmestyviä aviiseja voitaisiin pitää iltapäivälehtinä jo senkin vuoksi, että ne ovat tabloidkokoisia ja levikki perustuu irtonumeromyyntiin. Myös niiden etusivut puhuvat saman asian puolesta – kauppa käy vain vähintäänkin lievällä sensaatiolla tai sitten seksillä.
Jalkapallon EM-kisat ovat kaikissa toki etusivulla, mutta ei esimerkiksi maanantainen Hollannin sensaatiovoitto, joka kyllä ehti painoksiin, juuri herättänyt ihmetystä. Itävallan oman joukkueen tappio Kroatiaa vastaan ja tulevat ottelut ovat esillä ja kaikilla mausteilla.
Itävaltahan liittyi EU:hun samana vuonna yhtä aikaa Suomen kanssa. Asukkaita maassa on reilut kahdeksan miljoonaa eli enemmän kuin Suomessa. Ja historiakin on koko lailla pitempi ja monimuotoisempi. Pitää muistaa kuitenkin, että Nyky- Itävaltahan alkoi selviytyä toisen maailman sodan pyörteistä vasta 1955, jolloin liittoutuneiden joukot jättivät sen taas omilleen. Saman vuonna Suomesta tuli YK:n jäsen. Itävallalla on kuitenkin ollut YK:n pääsihteeri, meillä ei. On menty vähän niin kuin toinen toistaan ohittaen.
Suomalaisilla ja itävaltalaisilla on paljon samaa kansanluonteessa, eikä vähiten se, että joskus molemmilla on taipumus ajatella, ellei nyt negatiivisesti niin ainakin realistisesti. Jalkapalloa tämä samanlaisuus ei kuitenkaan koske!
Muuan vedonlyöntitoimisto ilmoitti juuri tutkineensa suomalaisia, joista yli puolet pitää tärkeimpänä tekijänä arvokilpailuissa pelin hyvää laatua, ja yli kolmannes puolestaan katsoo reilun pelin olevan voittoa tärkeämpi tekijä! Yllättäen ruotsalaisista kai melkein kaikki pitävät voittoa tärkeimpänä.
Suomalaisotos tuossa tutkimuksessa oli 10 000, mikä on varsin kattava. Haastateltavien muista tekijöistä kuten iästä ym. ei ole tietoa.
No, Suomihan ei ole koskaan jalkapallon arvoturnauksen loppupeleissä ollut mukana. Ruotsi on, mutta Itävalta on nyt vasta ensimmäistä kertaa. Eikä ainakaan sen media mömmöile pohtimassa turnauksen tasoa, vaan rohkeasti on selvittänyt miksi avauspelissä Kroatiaa vastaan tuli tappio. Muun muassa Österreich-niminen lehti on löytänyt tappion syiksi neljä pääkohtaa.
Ensinnäkin valmentaja Hickersbergerin taktiikka oli liian puolustusvoittoinen! Samaan johtopäätökseen olisi Suomessakin todennäköisesti päädytty. Valmentaja häviää, ei joukkue, on palloilusääntö numero melkein yksi.
Toiseksi Itävalta hävisi, koska ei täällä Wienissä pelattu ottelu Kroatiaa vastaan mikään kotiottelu ollut! No se on kyllä ihan fakta, sillä kroatialaiset olivat taitavia ja hankkivat lippuja tuohon otteluun Kroatian kiintiön lisäksi mm. Tshekistä, Slovakiasta, Puolasta ja Saksasta sillä volyymillä, että stadionilla oli peräti 27 000 kroatialaiskatsojaa, jotka enemmistönä suorastaan musersivat kotiyleisön.
No kolmas selitys on yleismaailmallinen: erotuomari vei Itävallalta ainakin kaksi rangaistuspotkua, koska pieniä maita kohdellaan ihan toisella tasolla kuin suuria. Tämä selitys on ollut meilläkin tuttu.
Vaan sitten tuli se yllätys, selitys numero neljä: voi olla, että Itävallan jalkapalloilusta puuttuu ns. VOITTAMISEN GEENI! Jopas osui ja upposi. Niinhän se voi ollakin, vaikka jutussa voittamiseen tutustunut alppitähti Hermann Maier vakuuttikin, että kyllä se myös jalkapalloilijoissa on, se on vain saatava kaivetuksi esiin.
Siinäpä on pohtimista suomalaisille. Olisiko niin, että meilläkin on jalkapallossa sama geeni, ellei kokonaan surkastunut, niin ainakin sen verran hukassa, että kaivuutöitä tarvitaan?
Varmaan arvaattekin jo, millä tavalla Itävalta aikoo voittamisen geenin löytää jo seuraavaan Puola-otteluun torstaina. No tietysti siten, että valmentaja komensi tappion jälkeen kiivaasti vaimot, tyttöystävät ja kenties jotkin muutkin naiset pelaajiensa hotelliin ja huoneisiin koko yöksi!
Ja aika monien lehtien pääotsikot tietysti olivat: Liebesdoping für das Team! Lemmendopingia Joukkueelle! Eli siitä vaan, kyllä pitäisi pelin parantua…
Arto Teronen
