Lippukaupan sietämätön oveluus

Moni suuremmissa kisoissa käynyt on nähnyt hiljaisia miehiä, jotka kulkevat tai seisovat repaleinen, yleensä pahvista revitty kyltintynkä kädessään. Siinä ei valitella tylyä kohtaloa tai liikaa syövien lasten määrää: sanoma on selkeä: I need tickets, Ich brauche tickets, ja monilla muilla kielillä on tämä modernin, ansaitsevan kerjäläisen sanoma sinänsä hyvin selkeä.

Kaikki nämä, ainakin muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, no ollaan rehellisiä, itse asiassa kaikki nämä kylttimiehet ovat ammattilaisia.Heistä käytetään Suomessa nimeä musta pörssi, jonka uskallan tähän kirjoittaa Yleisradiolain sisältämästä mainoskiellosta huolimatta juuri tällä nimellä.

Koska en ole varsin usein sattuneesta syystä eli ammatista johtuen
lippuja urheilukilpailuihin tarvinnut, näiden lappumiesten hommat ovat yleensä herättäneet vain olankohautusta. Kunnes törmäsin mieheen nimeltä Troy Goebelt. Keskustelu alkoi Clevelandissa syntyneen, mutta nykyisin Augustassa asuvan Troyn kanssa tietysti hänen nimestään. Ei sukunimestä, joka on miehen mukaan ilmeisesti belgialaista alkuperää, mutta etunimestä. Sehän viittaa tarunomaiseen Troijaan.

Oltiin yhtä mieltä siitä, että Odysseukselta oli oivallinen ajatus kehitellä se puuhevonen, jonka troijalaiset hinasivat sisään kaupunkiinsa ja antoivat näin hevon sisällä olleille vihollisille mahdollisuuden hävittää koko kaupunkiyhteisön. Kukapa ei puuhevosta kotiinsa veisi, jos sellainen joku aamu yllättäen postilaatikon vieressä töllistelisi.

Tuosta hommelistahan on tehty tietysti myös aika tuore elokuva. Siitä huolimatta Troy ei tiennyt kuka oli se jousimies, joka ymmärsi ampua Akillesta siihen ainoaan paikkaan, josta hänet oli mahdollista surmata. Eikä se tieto tietysti hirveästi hänen elämäänsä olisi muuttanut tai ollut edes sen kannalta kovin tarpeellinen.

Troy paljastui pahvilappumieheksi, jolla kuitenkin oli jo muitakin suhteita. Suuri yllätys oli se, että hän uskoi tekevänsä ja kenties maansa lainsäädännön kannalta tekikin ihan rehellistä työtä. Netistä löytyy hänen firmansa, joka lupaa hankkia lippuja lähes minne tilaaja haluaa, etupäässä kuitenkin urheilukilpailuihin.

Troy kertoi olleensa töissä baarissa mikkona, kun joku pulassaan myi hänelle lipun Superbowliin., USA:n suurimpaan tapahtumaan, amerikkalaisen jalkapallon finaaliin. Troy osti ja myi lipun eteenpäin niin monen sadan prosentin voitolla, että arveli lippukaupan olevan viinansekoittelua tuottoisampaa.

”EM-turnaus nyt täällä Wienissä tai muualla ei ole bisneksen kannalta ollut kovin hyvä, mutta olenpahan nähnyt taas maailmaa”, myönsi Troy, jolle samassa pärähti paikalle hyvin pukeutunut asiakas. Aikansa neuvottelivat, mutta sopimusta ei syntynyt.

Troyn mukaan mies pyysi lipuistaan liikaa. Ja sitten tuli esiin se mitä
olen aina arvellut. Troyn mukaan eniten lippuja he trokarit saavat
ostetuksi kisojen sponsorien vierailta, joita urheilukilpailuun meneminen ilmaiseksi kiinnostaa kovin paljon vähemmän kuin muutama, joskus useampikin satanen, jonka he saavat myymällä pääsynsä todella haluaville, siis useimmiten trokareille, koska sen täytyy kaiketi tapahtua vähän vaivihkaa…

Niin kai se on, että sponsori tekee bisnestä kutsumalla asiakkaita,
asiakas tekee bisnestä myymällä lippunsa kun ei kiinnosta, trokari tekee bisnestä ostamalla ja myymällä ja lopulta kai koko lystin maksaa sponsorin lisäksi kuitenkin myös alkuperäisen nautinnon tapahtumasta sinänsä saava urheiluniilo. On yksinkertaista tämä ihmisen raadollisuus. Maaliin mennään toinen toistaan repien.

EM-jalkapallossa USA:sta on Troyn mukaan vain tusina trokareita. Paras kate syntyy aina USA:ssa Superbowlista ja tietysti vuosittain myös golfin Augustan Masters-turnauksesta. Troy on muuttanut Clevelandista itse asiassa juuri Augustaan. Ja perhana pelannut kerran Masters-kentän, mikä vain harvoille on mahdollista.

”Sain kerran ostetuksi pelilippuja Masters-kentälle ja myin ne monen tuhannen dollarin voitolla. Lähdin kuitenkin itsekin pelaamaan ja lopulta homma paljastui. Enää minulla ei ole sinne asiaa, mutta lippukauppa käy vuosittain mainiosti”, Troy nauroi.

Hän myöntää, että aika suurella riskillä tämä elämänsä pyörii. Joskus on ja joskus ei. Rahaa nimittäin. Entisellä poikamiehellä on nyt vaimo ja nelivuotias tytär. ”Ehkä palaan piankin takaisin baarimikoksi”, hän arvioi tulevaa perheensä tasavoinnin kannalta.

On aika erota. Toivotan hyvää lippukauppaa kaikesta huolimatta. Pekingin olympiakisoissa emme tapaa. Troyn mukaan siellä ei ole olemassa ulkopuolista mustan pörssin kannattavaa mahdollisuutta. Riskit ovat mielettömät mahdolliseen onnistumiseen verrattuna.

Ai niin,vielä se juttu. Parishan se ampui Akillesta kantapäähän. Vaihdetaan sähköpostiosoitteita ja luvataan, että jos puuhevonen joskus pihalla seisoo, niin jompikumpi on sisällä riippuen siitä kenen pihasta on kysymys.

Arto Teronen