Musta voi olla valkoinen
Ihmiselle helpointa on aina ollut erottaa musta valkoisesta tai päinvastoin. Yleensä musta on paha ja valkoinen hyvä paitsi ehkä shakkilaudalla. Olennaista kuitenkin on, että musta ja valkoinen ovat lähes aina ääripäät, jotka eivät oikeastaan voi muuttua: musta on musta ja valkoinen on valkoinen! On olemassa kuitenkin ainakin yksi poikkeus.
Yksi jalostuksen ihmeistä on se, että kuuluisan Espanjalaisen ratsastuskoulun Lippizaner-hevoset syntyvät mustina tai tummanruskeina ja muuttuvat vajaassa kymmenessä vuodessa valkoisiksi! Ajatelkaapa, jos ihmisrodulla olisi ollut samanlainen kehityskaari. Olisiko esimerkiksi USA:n sisällissota ollut estettävissä?
Ainakin melkoisen sutinan se olisi USA:n syvän etelän puuvillapelloilla aiheuttanut. Järkyttäväksi tilanne siellä olisi muuttunut, jos kehityksessä olisi kuitenkin esiintynyt samanlainen geenimutaatio kuin Lippizanereilla: noin yksi sadasta hevosesta jää tummanruskeaksi!
Vierailu Espanjalaisen ratsastuskoulun talleilla keskellä Wieniä sijaitsevassa renessanssitalossa on vaikuttava: 70 hevosta, joista tällä hetkellä on kolme tummanruskeaa, muutama harmaankirjava ja muut valkoisia. Tallit ovat alakerrassa. Aiemmin kaksi muuta kerrosta palatsista oli keisarien asuntoina, nyt niissä on toimistoja ja museo.
Oriit katsovat uteliaina vierailijaa. Haluaisivat silittelyä, mutta se on kielletty tulehdusvaaran vuoksi. Ihminen ei ole vaarassa, mutta hevonen. Niinpä tietysti.
Osalla on pilttuu täynnä heiniä myös maakuuta varten. Joillakin on vain puruja. Opas Tina sanoo, että ”puruporukka” on joko allergista heinille tai sitten ne syövät niitä liikaa, jos saavat mahdollisuuden.
Lipizzanhevosen koulutus esiintymistaitoon vie lähes 6-8 vuotta. Ne ovat valmiita vasta joskus kymmenvuotiaina, mutta esiintymisvuosia sitten riittää. Ratsastuskoulun vanhin hevonen on tällä hetkellä 27-vuotias. Tinan mukaan yleensä hevoset pääsevät eläkkeelle 25-vuotiaina ja elävät vielä mukavasti 30-35-vuotiaiksi.
Entä nämä työssä olevat, onko pääsyä pilttuista ja yleensä Wienin keskustasta kesälomalle? Helpottava tieto – oriit pääsevät aina heinä-elokuuksi kirmailemaan niituille. Syksyllä loka-marraskuussa taas kierretään maailmaa esiintymässä Amerikkoja myöten.
Vuodessa syntyy noin 50 oria, joista 4-6 valitaan koulutukseen, muut myydään. Ostohalut eivät kokonaan lähde, kun Tina kertoo nuoren hevosen hinnan olevan 2000-4000 euroa, mutta joskus 10-vuotiaana määrä nousee jo 10 000-12 000 euroon. – Tietenkään esiintymishevosia ei koskaan myydä, Tina muistuttaa ostohaluja rauhoittavasti.
Siitoslinjoja on kuusi isän puolelta, 18 emän. Oriilinjat ovat Conversano, Favory, Maestoso, Neapolitano, Pluto ja Siglavy. Siitokset tehdään ainoastaan valkoisilla vanhemmilla. Jokaiselle oriille annetaan kuitenkin sekä isän että äidin nimi niin, että äidin nimi on jälkimmäisenä isommalla pilttuiden yläpuolella. – Aivan niin, pojilla on käytännössä tytön nimi, mutta on heillä sitten vähän poikamaisemmat lempinimet, Tina hymyilee.
Ratsastajia Espanjalaisessa ratsastuskoulussa on 17, joista yksi on oppipoika. Eläkeikä on 65, joten vaihtuvuus on aika vähäistä arvostetussa ammatissa. Suurempi syy on kuitenkin se, ettei sopivan kokoisia halukkaitakaan tahdo löytyä.
Hevosten säkäkorkeus on noin 150-160 senttimetriä. Ratsastajat eivät voi olla kovin paljon pitempiä, hujopeilla ei ole mahdollisuutta. Lisäksi tarvitaan ruumiinrakenne, jossa jalkojen on oltava olennaisesti suhteessa muuhun kehoon pitemmät. Näin ainakin Tina sanoo ja minä uskon.
Vielä pitäisi kertoa hevosten historia alkaen 1500-luvulta. Toisen maailmansodan aikana hevoset ja koulu olivat natsien hallinnassa. Aika kertomus on sekin, miten Tukholman olympiakisoissa 1912 itse ratsastanut panssarikenraali George S. Patton pelasti hevoset joutumasta natsihallinnon sorruttua amerikkalaisten kanssa Itävallan miehittäneen Neuvostoliiton haltuun. Näihin tarinoihin ei kuitenkaan tässä ole tilaa, eikä syytäkään.
Päätän vierailuni seuraamalla pari tuntia maneesilla aamuharjoitusta, jossa koulutetaan vasta uransa alussa olevia Lippinzanereita. On aika häkellyttävää tavallaan katsoa jo renessanssiajalla alkanutta, yli 400-vuotista yhä elävää historiaa Beethovenin, Schubertin, Mozartin ja Straussin sävelten ohjaillessa taustalla.
Vastakohta nykymaailman jalkapallomaneesien pauhulle ja Wienin kaduilla aika ajoin esiintyvälle riehakkaalle jalkapallonationalismille on valtava.
Arto Teronen
