Siegmundin vastaanotolla
On olemassa kahdenlaisia ihmisiä. Niitä, jotka tekevät työt ja niitä, jotka ottavat siitä kunnian. Sinun kannattaa pyrkiä ensimmäiseen joukkoon, siinä on vähemmän kilpailua!
Tämä oli yksi opetuksista, joita Intian entinen pääministeri Indira Gandhi sai isoisältään. Indira Gandhi taisi kuulua elämässään kuitenkin kumpaankin ryhmään. Hän päätyi omien henkivartijoidensa murhaamaksi vuonna 1984.
Intialaisessa kuten esimerkiksi kiinalaisessa filosofiassa viehättää aina se, että se on tyhmemmänkin ymmärrettävissä. Tarkoitus on antaa lukijalle tai kuulijalle mahdollisuus ymmärtää elämän kulkua ja sitä kautta päätyä mahdollisimman oikeisiin valintoihin.
Nykyajan filosofit puhuvat enemmän tieteen sanoin ja kielikuvin ja lähinnä toisilleen. Opastamisesta on siirrytty teorian poluille, joilla ei varsinaisesti ole päämäärää. Tärkeintä on eteneminen ja liike, joka aikanaan viehätti Mauno Koivistoa bernsteinilaisen sosialidemokratian kautta.
Urheilussa on oma filosofiansa, joka joskus yksinkertaistuu lähes olemattomaksi. Kuuluisa lause ”yritän tehdä parhaani ja katsotaan sitten mihin se riittää” on pohjaltaan ajatelma, jonka kautta urheilija sallii itselleen myös epäonnistumisen.
Hyviä ajatelmia ovat myös muun muassa ”meidän on pyrittävä pelaamaan omaa peliämme” tai EM-kisoihin sopiva ”tärkeintä on pitää oma pää puhtaana”. Joskus pää todella onkin puhdas – ajatuksistakin.
Sain viikonvaihteeksi Wieniin välikäsien kautta tietoja, jotka pakottivat etsimään apua. Lähdin siis psykiatrin vastaanotolle, koska Itävallassa on sellainen oikein kuuluisa. Osoite on Berggasse 19.
Turhaan tähyilin muun sumusakin kanssa tohtoria odotushuoneessa. Oli mies muuttanut Lontooseen jo 70 vuotta sitten ja jättänyt vastaanottonsa natseille, jotka tekivät hänen elämäntyöstään oman versionsa.
Asuntoon olivat jääneet hattu ja keppi ja matka-arkku. Ja arkun päälle taskumatti ja lasi, jotka hän kuulemma aina otti mukaan kävelyretkilleen. Taisi olla aika velikulta tämä Siegmund Freud, joka uransa alussa ihastui myös kokaiiniin, josta sai apua masennuskohtauksiinsa. Pääsi siitä kyllä irti, kun sen haitat alkoivat yleismaailmallisestikin tulla tietoon. Sikaareista ei kuitenkaan luopunut, mistä 33 kertaa leikattu suusyöpä ei tietenkään pitänyt. Tai tietysti päinvastoin piti.
Berggasse 19:ssä Freud piti vastaanottoaan aina vuoteen 1938, jolloin joutui juutalaisen taustansa ja Natsi-Saksassa tuomitun psykoanalyysinsä johdosta pakenemaan Pariisin kautta Lontooseen. Neljä Freudin sisarusta jäi Wieniin. Kaikki murhattiin keskitysleireillä.
Freud uskoi unien kautta voitavan tulkita ihmisen käyttäytymistä samoin kuin seksuaalisuuden merkitykseen ihmisen psyykessä. Hän loi myös teorian libidosta, seksuaalisesta vietistä, jolla on ratkaiseva merkitys ihmisen kehityksessä, toiminnassa ja elämysmaailmassa. Freudilla oli kuusi lasta.
Ennen kaikkea hänet tunnetaan psykoanalyysin kehittäjänä. Sillä on ollut suuri, ellei valtava vaikutus psykologiassa ja psykoterapian kehityksessä.
Harmi, että saavuin Berggasseen ainakin 70 vuotta myöhässä. Olisin saanut avautua kuuluisalla sohvalla, joka nykyisin on sekin Lontoossa. Nyt sain ainoastaan nähdä kepin, hatun, matka-arkun, taskumatin, kamalasti alan kirjallisuutta sekä antiikki- ja muistoesineitä eri puolilta maailmaa, valokuvia sekä Freudin nuorimman tyttären Annan, kuuluisa hänkin, juontaman kotielokuvan.
Ei niistä ollut apua tähän tuskaan. Vaarana on, että minulta vielä jossain pääsee freudilainen lipsahdus.
Arto Teronen