Yle24
Jalkapallon EM 2009 navigaatio
Ota yhteyttä
päivitetty 09.54
Jalkapallon naisten EM-kisojen ajan YLE Urheilun asiantuntijana ja kommentaattorina toiminut Christina Forssell vetää viimeisessä kolumnissaan yhteen kisojen kohokohdat ja ratkaisuhetket. Vienona toiveena on, ettei naisjalkapalloilu vaipuisi taas unholaan seuraaviin arvokisoihin asti.
päivitetty 09.57
Saksan jalkapallomaajoukkue otti torstaina jo viidennen perättäisen Euroopan mestaruutensa, kun se murskasi Englannin loppuottelussa maalein 6-2. Yksi iloisimmista saksalaisista oli maalivahti Nadine Angerer, jolle mestaruus oli uran ensimmäinen joukkueen ykkösvahtina.
päivitetty 15.42
Saksa kukisti Englannin 6-2 (2-1) jalkapallon naisten EM-kisojen finaalissa Helsingissä. Birgit Prinz ja Inka Grings osuivat kumpikin kahdesti. Saksa oli loppuottelussa odotetun vahva joukkue ja pääsi juhlimaan Euroopan mestaruutta.
päivitetty 20.18
Suomen naisten jalkapallomaajoukkueessa EM-kotikisoissa pelanneet Anne Mäkinen, Sanna Valkonen ja Jessica Julin ovat päättäneet pelaajauransa maajoukkueessa. Laura Österberg-Kalmari puolestaan huilaa ensimmäisen MM-karsintapelin, mutta palaa sitten intoa puhkuen joukkueeseen.