Jalkapallon EM 2009

Futisnaisia lopettaa, Österberg-Kalmari jatkaa

päivitetty 10.09.2009 klo 20.18

Laura Österberg-Kalmari ilahduttaa katsojia Suomi-paidassa jatkossakin. (Arkistokuva)
Kuva: YLE

Suomen naisten jalkapallomaajoukkueessa EM-kotikisoissa pelanneet Anne Mäkinen, Sanna Valkonen ja Jessica Julin ovat päättäneet pelaajauransa maajoukkueessa. Laura Österberg-Kalmari puolestaan huilaa ensimmäisen MM-karsintapelin, mutta palaa sitten intoa puhkuen joukkueeseen.

Suomen päävalmentaja Michael Käld nimesi joukkueensa ensimmäiseen MM-karsintaotteluun Armeniaa vastaan tänään. Nimilistalta puuttuivat maajoukkuekonkarit Anne Mäkinen, Sanna Valkonen ja Jessica Julin.

- Olen keskustellut heidän kanssaan. He ilmoittivat, etteivät ole jatkossa käytettävissä. Heidän uransa maajoukkueessa on ohi, Käld kertoi naisten EM-finaalin yhteydessä YLE Urheilulle.

Suomen kisaurakan päätyttyä puolivälieriin pohdittiin sitä, jatkaako juuri maajoukkueeseen palannut Laura Österberg-Kalmari vielä uraansa sinivalkoisissa. Ilouutinen on se, että Österberg-Kalmari on hyvinkin innostunut maajoukkuepeleistä.

- Laura Österberg-Kalmari olisi halunnut soiton aikaisemmin karsintakutsusta Jerevaniin. Hän on kovin innoissaan ja haluaa jatkaa vielä maajoukkueessa. Armenia-peli tuli vain liian nopeasti, Käld kertoi.

YLE

Kommentit

Ei kommentteja

Ajankohtaisia urheiluaiheita