Pekingin olympiakisat 2008, Melonta

Olympiamelonnat päätökseen - Rikala/Mikkonen seitsemäs

päivitetty 23.08.2008 klo 13.17

Kuva: YLE

Suomen Pekingin olympiakisojen viimeinen melonnan mitalitoive karahti naisten kajakkikaksikoissa. Anne Rikala ja Jenni Mikkonen jäivät loppukilpailussa seitsemänneksi.

Olympiamelonnat päättäneen kajakkikaksikoiden 500 metrin kisan voittoon meloi Unkarin kaksikko Katalin Kovacs ja Natasa Janic. Puola (Beata Mikolajczyk/Aneta Konieczna) otti olympiahopeaa, pronssiset mitalit matkasivat Ranskaan (Marie Delattre/Anne-Laure Viard).

Suomi aloitti kisan terävästi pysyen pitkään mukana kärkikahinoissa. Matkan puolivälissä Suomi oli neljäntenä, kärkikolmikko oli karkaamassa omille teilleen.

Viimeisellä 50 metrillä hyytymistä näkyi myös kärjessä, mutta suomalaiset eivät pystyneet parantamaan sijoitustaan. Viime metreillä sijoitus laski seitsemänneksi. Suomi jäi mitalisijasta parisen sekuntia.

- Ei voi sanoa, että mitään ongelmia oli. Ei vain riittänyt, Anne Rikala totesi kisan jälkeen.

- Lähdimme mielestäni rohkeammin liikkeelle. En sitten tiedä, että kostautuiko se siinä lopussa vai mitä kävi. Vaikea arvioida vielä näin tuoreeltaan vedon jälkeen, Jenni Mikkonen pohti.

Pettymys etenkin Mikkosen kasvoilla paistoi kauas.

- Kyllä tämä on oman urheilu-urani suurin pettymys. En ole vastaavaa kokenut. Huomenna on uusi päivä ja mietitään sitten mitä tapahtuu, Mikkonen päätti.

YLE

Ajankohtaisia urheiluaiheita