Pekingin paralympialaiset 2008

YLE Urheilu välittää myös paralympialaiset Pekingistä

päivitetty 01.09.2008 klo 15.31

Kuva: YLE

Pekingin olympiakisojen suorituspaikoilla nähdään huippu-urheilua myös syyskuussa, kun järjestyksessään 13. kesäparalympialaiset käydään olympiakisojen suorituspaikoilla 6.-17. syyskuuta.

Pekingin paralympialaisiin osallistuu 4 000 liikunta- ja näkövammaista urheilijaa noin 145 maasta.

Pekingissä kilpaillaan 20 urheilulajissa, joista soutu on ensimmäistä kertaa kisojen ohjelmassa. Olympiakisojen tapaan purjehduskilpailut käydään Qingdaossa ja ratsastuskisat Hong Kongissa.

Suomesta kisoihin lähtee 30 urheilijaa. Edellisistä kesäolympiakisoista Ateenasta Suomi saalisti kahdeksan mitalia.

YLE Urheilu välittää kisoista päivittäin puolen tunnin tv-koosteen iltaisin. Lisäksi menestyslajeiksi ennakoiduista ratakelauksesta sekä naisten ja miesten keihäänheitosta nähdään oma tv-koosteensa päivällä, sunnuntaina 14.9., maanantaina 15.9. ja tiistaina 16.9.

Radio Suomessa päivitetään kisatapahtumat Paralympiaradiossa kahdesti päivässä. Arkisin lähetykset ovat pääsääntöisesti klo 17.25-17.30 ja klo 21.15-21.25, viikonloppuisin klo 17.15-17.20 ja klo 21.15-21.25.

YLE Urheilun internet-sivut yle.fi/urheilu ja teksti-tv täydentävät tv:n ja radion lähetyksiä. Sivuilta löytyvät paitsi Suomen joukkueen urheilijaesittelyt, suomalaisten kilpailuohjelmat, tv:n ja radion lähetysajat sekä tuloksia ja urheilijoiden kuulumisia.

Lisäksi sivuilla on laji- ja kilpailuluokkaesittelyt. Sivujen videoleikkeistä on mahdollista katsoa suomalaisurheilijoiden suorituksia ja kommentteja. Teksti-tv:ssä on tulospalveluseuranta. Teksti-tv:ssä paralympiakisojen otsikkosivu on 625.

Selostajina ja toimittajina ovat Minna Perovuo, Jouko Vuolle ja Markku Kataja.

PARALYMPIALAISET


6.-17.9. Peking, Kiina

YLE TV2 sunnuntaina 7.9. klo 00.15-00.45 Avajaiset (la-su yö)
YLE TV2 sunnuntaina 7.9. klo 13.20-13.50 Avajaiset, uusinta
YLE TV2 sunnuntaina 7.9. klo 23.00-23.30 Ensimmäisen kilpailupäivän koonti
YLE TV2 maanantaina 8.9. klo 22.05-22.35 Toisen kilpailupäivän koonti
YLE TV2 tiistaina 9.9. klo 23.20-22.50 Kolmannen kilpailupäivän koonti
YLE TV2 keskiviikkona 10.9. klo 22.55-23.25 Neljännen kilpailupäivän koonti
YLE TV2 torstaina 11.9. klo 23.55-00.25 Viidennen kilpailupäivän koonti
YLE TV2 perjantaina 12.9. klo 23.35-00.05 Kuudennen kilpailupäivän koonti
YLE TV2 lauantaina 13.9. klo 23.40-00.10 Seitsemännen kilpailupäivän koonti
YLE TV2 sunnuntaina 14.9. klo 16.50-17.20 Kahdeksannen kisapäivän huippuhetkiä, kelaus ja keihäs
YLE TV2 sunnuntaina 14.9. klo 22.05-22.45 Kahdeksannen kisapäivän koonti
YLE TV2 maanantaina 15.9. klo 8.50-9.30 Yhdeksännen kisapäivän huippuhetkiä, keihäs
YLE TV2 maanantaina 15.9. klo 23.25-23.55 Yhdeksännen kisapäivän koonti
YLE TV2 tiistaina 16.9. klo 13.55-14.25 Kymmenennen kisapäivän huippuhetkiä, kelaus
YLE TV2 tiistaina 16.9. klo 23.45-00.15 Kymmenennen kisapäivän koonti

YLE Radio Suomi 7.-17.9. Paralympiaradiot pääsääntöisesti arkisin klo 17.25-17.30 ja klo 21.15-21.25, viikonloppuisin klo 17.15-17.20 ja klo 21.15-21.25 (katso tarkemmin yle.fi/urheilu ja yle.fi/radiosuomi)

yle.fi/urheilu, teksti-tv otsikkosivu 625

YLE

Ajankohtaisia urheiluaiheita