Taitoluistelun EM 2009

Taitoluistelu keräsi YLEllä miljoonayleisön

päivitetty 26.01.2009 klo 15.57

Laura Lepistö. Laura Lepistö voitti EM-kultaa Helsingin kotikisoissa.
Kuva: YLE

Suomalaisnaisten menestykseen huipentuneet, YLEn välittämät, taitoluistelun EM-kilpailut Helsingissä innostivat suomalaisia sankoin joukoin televisioiden ääreen. Parhaimmillaan Laura Lepistön voittoon päättynyttä naisten vapaaohjelmaa lauantaina 24. tammikuuta TV2:lla seurasi yli miljoona katsojaa (1 037 000 katsojaa). EM-kilpailut käytiin Helsingissä 20.-25. tammikuuta.

Lauantai-iltapäivänä klo 14.50-18.05 välillä TV2:lla esitetyllä lähetyksellä oli keskimäärin 720 000 katsojaa. Katsojaosuus kaikista tuolloin tv:tä katselleesta oli 61%. Susanna Pöykiö ylsi kilpailussa upeasti pronssille ja kolmas suomalaisedustaja, Kiira Korpi, oli viides.

Kilpailun päätöspäivänä, sunnuntaina 25.1., katsojat seurasivat tiiviisti Laura Lepistön tähdittämää loppunäytöstä. Katsojia TV2:lla klo 16.15-18.15 esitetyllä lähetyksellä oli 651 000 ja katsojaosuus kaikista tuolloin tv:tä katselleista oli 47%.

Naisten lyhytohjelma YLE TV2:lla perjantaina 23.1. klo 16-17.35 innosti ruudun ääreen keskimäärin 529 000 katsojaa, katsojaosuus oli 56%. Laura Lepistö johti kisaa lyhytohjelman jälkeen, Susanna Pöykiö oli toisena ja Kiira Korpi seitsemäntenä. Susanna Rahkamo-Kokko ja Sauli Niinistö sekä nuoret muodostelmaluistelijat olivat kisojen avajaisten vetonauloja. Avajaistunnelmista ja parien lyhytohjelmasta TV2:lla tiistaina 20.1. nautiskeli keskimäärin 457 000 katsojaa.

Televisioissa kisatapahtumia seurattiin päivittäin, yhteensä lähes kahdenkymmenen tunnin ajan. Myös Radio Suomen Urheiluradioissa EM-kisaviikon tapahtumat olivat esillä tiivisti.

YLEn EM-taitoluistelusivut olivat internetissä yle.fi/urheilu -osoitteessa todella suositut, sillä kisojen aikana sivuilla vierailtiin noin 1,5 miljoonaa kertaa. YLE Urheilun internet –sivuilla yle.fi/urheilu kaikki kilpailut välitettiin suorina.

Internetsivuilla oli myös hyppykoulu, jossa kuvan ja grafiikan avulla katsojien on mahdollisuus opetella tunnistamaan lajin eri hypyt. Huippuluistelijoiden haastattelut ja henkilökuvat täydensivät YLEn kisatarjonnan sekä internetissä ja teksti-tv:ssä. EM-sivuston mediasalissa voi vieläkin elää uudelleen EM-kilpailujen huippuhetket, sillä kisojen aikana mediasaliin siirrettiin kaikki tapahtuman huippusuoritukset ja haastatteluja.

Hartwall Areenassa oli myös YLE Urheilun standillä, jota emännöivät Bettina Sågbom ja Kirsi Pelttari. EM-kisalähetykset selostivat suomeksi Tapio Suominen, asiantuntijana oli Anuliisa Uotila, haastattelijana Jere Nurminen ja toimittajana Marika Aho. Ruotsinkielisestä selostuksesta vastasi Marianne Nyman.

YLE

Ajankohtaisia urheiluaiheita