Toimittajana EM-kisoissa: Erään uutisen tarina
Kultaa tuli! Tunnelma lauantaina hallissa oli mahtava – en juuri parempaakaan adjektiivia tuota hetkeä löydä kuvaamaan. Se piti itse kokea.
Upean lauantai-iltapäivän jälkeen valmistauduimme päätöspäivän lähetykseen levollisesti. Loppunäytös on perinteisesti juhlan ja nautinnon hetki ja meidänkin työmme kannalta vähemmän stressaava. Mutta minun sunnuntaista tuli lopulta hyvin toisenlainen.
Puhelin soi aamulla 9.22. Urheiluradion studiosta soitetaan. Radiouutisissa on klo 8.00 kerrottu uutinen, jonka mukaan virolaiset syyttävät naisten kilpailun tuomareita suomalaisten suosimisesta. Mitalit olisi muka sovittu tuomareiden kesken etukäteen. Lisäksi virolaisluistelijaa olisi kohdeltu kaltoin arvioinnissa ja asiasta on tehty protesti.
Kovia väitteitä, joihin pitää reagoida.
Urheiluradion aamutoimittaja välittää minulle kaikki oleelliset tiedot tähän mennessä. Lisäksi tuottajalta on tullut pyyntö selvittää asiaa heti lisää. Bye, bye rauhallinen sunnuntaiaamu lasten kanssa. Työaika alkoikin nyt.
Ensin soitto kilpailunjohtajalle. Hän on täysin tietämätön asiasta. Ei mitään uutta siis. Sitten yhteys asiantuntijaamme, joka kuulee asiasta myös ensimmäistä kertaa. Häneltä saan kontaktin kilpailun ylituomariin.
Ylituomari pystyisi kumoamaan puheet tuomareiden sopupelistä, mutta hän ei vastaa puheluuni eikä viesteihini. Tunnen kuitenkin erään tuomariston jäsenen, jolle soitan välittömästi.
Tuomari nauraa virolaisten syytöksille. Hän ei ole ainakaan sopinut mitaleista etukäteen kenenkään kanssa. Eipä se olisi mahdollistakaan nykysäännöillä. Eikä hän ole kuullut protestistakaan mitään. Tuomarityöskentelyä on toki käyty läpi aamun kokouksessa, mutta se kuuluu normaaleihin rutiineihin.
Tässä vaiheessa tuottaja soittaa ja kysyy väliaikatietoja. Prosessi kesken, palataan asiaan.
Sitten tulee arvokas puhelu asiantuntijaltamme. Hän on saanut kiinni ylituomarin. Ylituomari ei halua vastata puheluihini, koska kansainvälinen luisteluliitto ISU kieltää tuomareita kommentoimasta mitään asioita julkisesti ilman lupaa. Vain ISU:n virallinen edustaja kisoissa voi jotain julkisuuteen lausua.
Ylituomari kuitenkin kertoo asiantuntijallemme, että protestia ei ole tehty. Alkuperäisestä uutisesta löytyy siis ensimmäinen asiavirhe. Virolaiset ovat tehneet valituksen ISU:lle liian ankarasta tuomarityöskentelystä, mutta se ei johda toimenpiteisiin. Valitus ei ole taitoluistelussa sama kuin protesti.
Koska haluamme asiaan lisää lihaa luiden ympärille pitää siis kääntyä ISU:n puoleen. Haluamme kuulla heidän vastauksensa virolaisten syytöksiin.
Soitto EM-kisojen lehdistöosastolle päätyy vastaajaan. Sieltä siis ISU:n edustajaa tuskin saa kiinni.
Tässä vaiheessa tapahtumaurheilun vastaava tuottaja on kysellyt jo minua aamun tv-lähetyksiin asiaa kommentoimaan. Paikalle menee kuitenkin lopulta asiantuntijamme - hän tietää tarkalleen mitä säännöt tästä asiasta sanovat ja hän on ollut useammin yhteydessä tuomareihin.
Nyt on puhelimessa kulunut aikaa kaikkiaan pari tuntia. Alle vuoden ikäinen tytär on ihmeissään isin aamuisesta työkiireestä. Asia ei selviä kuitenkaan enempää enää puhelimella, nyt pitää lähteä toimitukseen ja jäähallille.
Toimitukseen ajaessa välitän tiedot illan uutispäällikölle. ISU:lta on pakko saada lausunto ja virolaisiakin olisi hyvä kaivaa uudestaan väitteiden kanssa esille.
Toimituksessa päivitän tiedot kaikille osapuolille ja jatkan matkaa jäähallille. Yllättäen ISU:n suomalaisjäsen on haluton kommentoimaan asiaa kameran edessä. Vaikka kyseessä ovat kotikisat. Syy on edelleen sama: vain kisoihin nimetty virallinen ISU:n edustaja voi asiaa kommentoida. Sovimme palaavamme asiaan vielä hetken kuluttua.
Jäähallin pressiosastolla kävelee vastaan virolaistoimittaja. Hän on perillä tilanteesta. Virolaistoimittaja ei kuitenkaan usko, että julkisuudessa esillä olleet väitteet pitäisivät paikkaansa. Keltaisen lehdistön aiheita, hän tyytyy toteamaan. Pyydän häneltä kuitenkin yhteystiedot valmentajalle, joka kovia väitteitä on esittänyt.
Sitten tullee yllättävä käänne. Virolaisvalmentaja vastaa puheluun kotona Tallinnassa, mutta hän kiistää syyttäneensä tuomareita etukäteen mitalistien sopimisesta. Siis hetkinen... koko uutinen on kuihtumassa kokoon. Virolaisvalmentaja myöntää arvostelleensa tuomareita liian ankarasta arvostelusta, mutta ei hän ole puhunut mitään suomalaisluistelijoiden suosimisesta, kuten on väitetty.
Soitto Pasilaan uutispäällikölle. Valmentajan kommentit otetaan nauhalle. Alkuperäinen uutinen on siis kohta muuttumassa ankaksi.
Sitten ISU:n suomalaisjäsen soittaa takaisin. Hän on tavoittanut ISU:n edustajan lentokentältä. Edustaja astuu kohta lentokoneeseen, mutta antaa asiasta kommentit puhelimitse, jos niin haluamme. Eli soitto hänelle ja puhelu taas nauhalle.
Käytävällä tapaan tuottajan, jolle välitän tarkat tiedot. Vaikuttaa siltä, että asia alkaa tulla pian päätökseensä.
Kello on tässä vaiheessa 13.30. Neljässä tunnissa uutiseen on saatu niin paljon lisää tietoa, että alkuperäinen uutinen on menettämässä arvoaan.
Ja minulle jäi vielä vajaa tunti aikaa valmistella päivän alkuperäistä ohjelmaani -loppunäytökseen valmistautumista.
Toivottavasti viihdyitte lähetystemme parissa. Hyvää talven jatkoa!!
Jere Nurminen