Aino-Kaisa Saarinen: Aikataulussa ollaan

Kilpailukausi on nyt avattu kunnolla ja voin hyvillä mielin todeta, että aikataulussa ollaan ajatellen helmikuussa hiihdettäviä olympialaisia. Ensimmäinen startti Muonion Fis-hiihdoissa ei kuitenkaan onnistunut ihan ajattelemallani tavalla. Nyt ajattelinkin kertoa mitä tapahtui ennen ja jälkeen Muonionkisojen aina Rukan MC voittoon asti.

Saavuin Muonioon 29.10. viimeiselle tiukalle 2,5 viikon leirille ennen kauden alkua. Kaikki sujui tavanomaisen hyvin, mutta puolivälissä leiriä latu muuttui sohjoiseksi ja hiihtäminen alkoi käydä enemmän lihaksiin. Tämän lisäksi pitkillä leireillä tuppaa käymään välillä niin, että väsymys hiipii vähän huomaamatta ja siihen turtuu niin ettei enää osaa oikein hahmotta kuinka paljon oikeasti väsyttää.

Loppuleiristä olosuhteet olivat taas erinomaiset, mutta en enää tunnistanut omaa väsymystäni kunnolla. Viimeisenä päivänä 15.11. oli ensimmäinen startti ja tunsin heti ensi potkusta että nyt ei kulje. Suksetkin olin testannut jo edellisenä päivänä ja yön lumisade olisi vaatinut toisenlaisen suksen, joten luistokaan ei tällä kertaa ollut kisan parhaimpia.

Kisassa ei ollut mitään panosta, sillä olin jo tienannut paikan maailmancupiin. Todetessani tilanteen alkumatkasta päätin vain hiihtää maaliin muina tyttärinä. Toimittajat olivat ihmeissään että mitenkäs sinä nyt noin hiihdit. Itse en ollut moksiskaan sijasta 21. Tiesin että olen harjoitellut kovaa ja tehnyt kaiken huolellisesti. Tällä kertaa vain ei kulkenut.

Matkustin kotiin ja tiistaina 17.11. väsymys pääsi valloilleen. En jaksanut tehdä yhtään mitään. Makasin välillä sohvalla, välillä sängyssä. En jaksanut käydä kaupassa, joka sijaitsee reilun 100 metrin päässä. Söin kaapista mitä sain käsiini; rusinoita, säilykeananasta, mysliä ja jogurttia. Päätä särki, tuntui ettei jaksa edes vaan olla.

Torstaina 19.11. klo 4.30 lähdin kohti Beitostöleniä. Olin edelleen väsynyt, mutta suunta oli hyvä. Tunsin kuinka voimat alkoivat vähitellen palautua. Nukuin 11 tuntia ennen lauantain kisaa ja aamulla tuntui, että olin palautunut jo ihan hyvin. Tulos 9. sija ja olin tyytyväinen päivän suoritukseen.

Viestiaamuna tuntui ensimmäistä kertaa sille, että kilpailen mielelläni mutta toisaalta tiesin, että lihaksisto on väsynyt enkä pysty tekemään kovia rytminvaihdoksia, joten en pystynyt vastaamaan Kallan kovaan iskuun nousussa. Lensimme kotiin heti kisan jälkeen ja heti tiistaina matkustin jo Rovaniemelle.

Keskiviikkona hiihdin kovan treenin perinteisellä, jossa sain hengitystä sekä lihaksistoa auki. Hieno fiilis. Torstaina matkustin Rukalle hiihtelin hiljakseen ja ihailin lumista maisemaa. Ainut selvä merkki joka oli jäljellä väsymyksestä oli päänsärky. Perjantaina tein sprinttiharjoitteen ja tuntui että kaikki on kohdallaan.

Sprintti sujui ensimmäistä erää lukuunottamatta käsikirjoituksen mukaan ja sain kisasta mitä hainkin eli karstat pois koneesta. Kympin kisaan lähdin hyvillä mielin ja tulos oli sen mukainen.

Urheiljakin on vain inhimillinen ihminen. Välillä treenataan kovaa aina väsymykseen asti, sitten levätään ja korjataan tehdyn työn tulos.

Viikonloppuna vaihdoin hetkeksi hiihtopuvun iltapukuun ja virittäydyin juhlistamaan Suomen 92. itsenäisyyspäivää presidentin linnan vastaanotolla. Aivan erityisesti juhlista jäi mieleen tapaaminen Mannerheimristinritari Tuomas Gerdin kanssa.
Tällainen irtiotto teki todella hyvää arkisen puurtamisen keskelle.

Nyt olen jo Davosissa ja suunnannut ajatukseni tulevaan maailmancupviikonloppuun. Ihanaa joulun odotusta kaikille,

Aikku